Viran puolesta ja palkkaa vastaan – Talven selkä on taittunut
Talvi on vastakohtien aikaa. Täysikuun paistaessa öiseen lumiseen maisemaan on vaikea sanoa, onko valoisaa vai pimeää. Auringon valaistessa lumihanget valoa on enemmän kuin kesällä. Purevasta pakkasesta siirrytään takkatulen lämpöön. Lämpimän peiton alta lasketaan jalat kylmälle lattialle. Kun lähtee lenkille, ensin on kylmä, sitten on kuuma. Kun ottaa pipon pois ja avaa takin, kohta on taas kylmä. Talvella ainakin huomaa olevansa elossa.
Talvi on hyvää aikaa lukea. Tove Janssonin Taikatalvi saa näkemään talven uudessa valossa: eksoottisena ja jännittävänä. Jossain Laura Ingalls Wilderin kirjassa kerrottiin, miten herra Ingalls veti köyden pihan poikki, jotta lumipyryssä osasi kulkea kotiovelta puuvajalle eksymättä myrskyyn. Kertomukset preerian pitkistä talvista tekivät minuun lapsena niin suuren vaikutuksen, että joskus varmaan kerron niitä omina lapsuusmuistoinani. Kim Stanley Robinson kertoo hienossa kirjassaan Antarktika Henry Robert Bowersista, joka oli mukana retkikunnassa etelänavalla. Bowersin selviytymistaktiikka oli optimismi. Se kävi muun retkikunnan hermoille. Retkikunta oli eksyksissä Etelämantereella lumimyrskyssä. Ruoka oli lopussa. Nääntyneet miehet uskoivat loppunsa tulleen. Kun jylisevä tuuli lopulta reuhtoi teltankin miesten yltä, Bowers huutaa: ”Meillä ei ole mitään hätää! Meillä ei ole mitään hätää!” Tuolla asenteella talvesta selviää. Bowers selvisi tuosta retkestä hengissä, mutta menehtyi seuraavana vuonna 1912, kuten koko Robert Scottin johtama retkikunta.
Sillä huolimatta kaikesta reippaasta talviurheilusta, kimaltavista hangista ja valkoisen metsän majesteettisesta kauneudesta talvessa on kyse taistelusta ja selviytymisestä. Tänään, helmikuun ensimmäisen sunnuntain aamuna, sää oli sellainen, että mieleen nousivat Henry David Thoreaun sanat: “Take long walks in stormy weather or through deep snows in the fields and woods, if you would keep your spirits up. Deal with brute nature. Be cold and hungry and weary.” Ja olin vasta vienyt roskapussin ulos.
Inverno inferno, sanovat italialaiset. Talvi on yhtä helvettiä. Ehkä jossain Milanon korkeudella onkin. Talven selkä on kuitenkin taittunut. Vaikka lunta on paljon ja lisää tulee, vaikka kovia pakkasia voi olla vielä kahden kuukauden ajan, valkean velhon lumous on raukeamassa. Aurinko paistaa koko ajan korkeammalta ja pidempään. Kaukaa kuuluu sisareni traktorin lähestyvä ääni. Ursus saapuu kuin ratsuväki vanhassa lännenelokuvassa, auraa pihan ja tuo toivoa.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
”Viran puolesta ja palkkaa vastaan” kolumnistimme LiisaN työskentelee erään pirkanmaalaisen kunnan sivistystoimen hallinnossa. Hän tykkää sekä kokeilla että suunnitella ja heittäytyä virkamiehen arjesta kohti luovaa ja tutkivaa elämää ja arjen havainnointia.