Vieraskynä – Arvon mekin ansaitsemme?

Arvon mekin ansaitsemme Suomenmaassa suuressa, vaikk’ ei riennä riemuksemme leipä miesten maatessa. Laiho kasvaa kyntäjälle, arvo työnsä täyttäjälle. Suomen poika pellollansa työtä tehdä jaksaapi.
Korvet kylmät voimallansa perkailee hän pelloksi. Rauhass’ on hän riemullinen, mies sodassa miehuullinen. Suomen tytön poskipäihin veri vaatii kukkaset, hall’ ei pysty harmaa näihin, näit’ ei pane pakkaset. Luonnossa on lempeyttä, sydämessä siveyttä.

Vanha suomalainen kansansävelmä kiteyttää osuvasti historiamme vaateet.

Älä makaa, vaan tee. Arvon ansaitsee tekemällä ei olemalla. Arvoina rauha, lempeys ja sydämen siveys nostetaan esiin, muitta kuinka ne ovat näkyneet toimissa?

Äitienpäivän läsnäolon herättämien tuntojen äärellä on hyvä hieman pohtia omia arvoja. Kulkeeko teidän suvussa mukana  sellaista, joista voisi hyvin laskea jo irti.

On tärkeää pysähtyä tutkimaan, haluanko toteuttaa satavuotta vanhaa arvomaailmaa vai löytää uuden, omemman tavan elää 2000-lukua ja sen arvomaailmaa.

Arvot liittyvät päämääriin ja ohjaavat kohti oman mielen mukaista hyvää elämää. Ne ilmentävät käsitystä siitä, miten asioiden mielestämme pitäisi olla. Niissä heijastuvat eletty elämä ja kokemukset lapsuudesta aikuisuuteen saakka, asiat joita olemme nähneet ympärillämme ja tulkinneet näin merkityksellisiksi.

”Jos et näe omaa arvoasi, valitset ihmisiä, jotka eivät myöskään näe sitä. Kun itsetuntosi nousee ylöspäin, elämäsi seuraa mukana. ” -Mandy Hale

Arvojen kirkastaminen

Arvojen kirkastamisessa on kyse siitä, että selvität, mikä on sinulle tärkeää ja löydät juuri sinulle sopivat sanoitukset elämänarvoillesi. Kukaan ulkopuolinen ei voi tehdä arvotyöskentelyä puolestasi, sillä vain sinä tiedät, mikä on sinulle tärkeää.

​Tärkeää arvojen työstämisessä on aluksi:

  1. Sinä itse: Arvojasi kirkastaessa ei ole tarkoitus lainkaan miettiä, mitä lapsesi sinulta tarvitsevat, puolisosi toivoo tai yhteiskunta odottaa. Ota siis minäkeskeinen asenne: hae vastausta kysymykseen, mikä tuntuu juuri sinusta tärkeältä ja merkitykselliseltä.
  2. Ei ole oikeita tai vääriä arvoja. Minkään arvo ei ole parempi kuin toinen. Voit ihan vapaasti antaa mielesi tarkastella erilaisia asioita ja niiden tärkeyttä. Sinun ei tarvitse millään tavalla perustella arvojasi kenellekään, sillä teet tämän työskentelyn vain itseäsi varten.
  3. Arvot eivät ole konkreettisia asioita, joita voi objektiivisesti mitata. Usein arvoihin liittyy se, että ne tuntuvat oikealta ja sinun ei tarvitse järkisyillä perustella arvojasi.

”Emme tule onnellisiksi vasta sitten, kun olosuhteet ovat oikeat. Ne ovat jo oikeat. Onnellisuus syntyy tämän oivaltamisesta. Mitä syvemmällä on käynyt epätoivossa ja kauhussa, sitä herkemmin sielu virittyy aistimaan elämän suurta sinfoniaa. Ilo syntyy syvissä vesissä. Tänäänkään en voi täysin valita, mitä minulle tapahtuu. Mutta voin valita, miten suhtaudun siihen, mitä minulle tapahtuu. Tänään asiasi ovat hyvin: sinulla on juuri oikeat vaikeudet ja vastoinkäymiset. Joku on ne sinulle rakkaudella räätälöinyt.”

Tommy Hellsten

Arvojen synty

Jokainen meistä ansaitsee arvoa. Se kuinka meitä on lapsuudessa katsottu, kohdattu ja kuultu opettavat meille meidän arvomme. Tai niin me luulemme ja sen ohjaamana elämäämme elämme.

Totuus onkin ihan jotain toista.

Se kuinka meitä on katsottu, kuinka kasvatettu, kuinka arvostettu, arvotettu ja kommentoitu kertoo kuitenkin puhujasta, ei meistä, jotka sen kohteena ovat. Arvottavat ja arvostelevat lauseet. Sinä olet tyhmä, et pysty, olet aina juuri tuollainen, ihan kuin isäsi, ei sinusta ole siihen, meillä on aina tehty näin, ei noin voi tehdä, tuo on pakko saada valmiiksi… Lauseet kuvaavat puhujan elämänkatsomusta, mutta osuvat syvälle kuulijan sieluun.

Arvot siirtyvät helposti sukupolvelta toiselle opittuna, matkittuna, nähtynä. Voi olla ettei kukaan suvussa ole tullut kyseenalaistaneeksi toimintamalleja tai ainakaan uskaltanut sanoa omaa mielipidettään ääneen, saati nousta sitä vastaan.

Arvot siirtyvät näin eteenpäin, kunnes joku pysähtyy oman pahoinvoinnin ääreen ja joku kysyy: miksi toimit, kuten toimit?

Mitä hyötyä tuosta on sinulle?

Arvoja syntyy vastapainona lapsuudenkodin ilmapiirille tietoisesti tai tietämättä, tyyliin `teen varmasti juuri päinvastoin kuin meillä tehtiin`. Jolloin kokemus kivusta tai vaille jäämisestä aiheuttaa terveen vastareaktion, en jatka tätä,  teen toisin.

Arvot syntyvät ympäristön, ihmisten ja kokemusten ohjaamina ja ovat hyvin usein tiedostamattomia.

TEHTÄVÄ 1:

  1. Hengitä syvään sisään ja ulos.
  2. Mitä hyvä elämä on sinulle? Mistä se koostuu, koska tunnet olevasi onnellisimmillasi, mitä teet tuolloin, kenen kanssa?
  3. Milloin olet onnettomin, millaiset asiat tekevät sinut surullisiksi, väsyneeksi, kyllästyneeksi?
  4. Palaa kohtaa 2. Mitä näistä kohtaat päivittäin? Entä viikottain?
  5. Palaa kohtaa 3. Mitä niistä kohtaat päivittäin? Entä viikottain?
  6. Mitä päättelet tästä kaikesta, mitä sinun pitää lisätä arjessasi, mitä vähentää?
  7. Miksi näiden asioiden tekeminen, tekemättä jättäminen on sinulle merkityksellistä?

Toiminko arvojen mukaan

Usein toimimme täysin tietämättämme mitkä arvot meitä ohjaavat. Kun alamme voida huonosti, toimimme arvojamme vastaan.

Jos arvostat perhettäsi ja kuitenkin toimit päinvastoin , vietät aikaasi muiden kuin perheesi kanssa, sulkien tärkeimmän pois elämänpiiristäsi,  voit pahoin. Jos arvoista tärkeä on hyvinvointi, mutta syöt huonosti, liikuntasi on mitätöntä ja nukut miten sattuu. Toimit jälleen vastoin arvojasi ja voit huonosti.

Saat varmaan hyvin kiinni mistä arvoristiriita elämässäsi syntyy.

Voi vaan olla, ettet ole pysähtynyt pohtimaan sitä.

Mitä arvoja minulla on

ON HELPPOA TEHDÄ NIIN KUIN MUUTKIN TEKEVÄT – MUTTA PALKITSEVAA ON TEHDÄ ASIAT OMALLA TAVALLA.

​On vaivatonta tehdä asioita ’niin kuin tapana on’, jäljitellä sitä, mitä ja miten muut arkensa rakentavat tai seurata toimintamalleja, jotka olemme lapsuuden kodistamme omaksuneet.
 
Ongelmia tästä nousee silloin, jos nämä mallit eivät tuekaan omia arvoja. Omien arvojen kautta voit saada rohkeutta tehdä myös valtavirrasta ja edellisistä sukupolvista poikkeavia ratkaisuita, jotka ovat juuri sinulle oikeita. Niitä, jotka tuntuvat oikealta ja nostavat elämäntyytyväisyyttäsi. 

TEHTÄVÄ 2, MINDMAP – KUKA TAI MIKÄ ON SINULLE ELÄMÄSSÄ TÄRKEÄÄ:

  1. Mieti, mikä tai kuka on sinulle elämässäsi tärkeää.
  2. Tunnistele tarkkaan, että nämä tuntuvat sinusta oikeille, ei, että näin on aina tehty.
  3. Yritä listata vähintään kahdeksan sellaista asiaa, jotka tuovat sinun elämääsi mielekkyyttä ja merkitystä.
  4. Voit tehdä tämän harjoituksen miellekarttana: kirjoita tyhjän paperin keskelle ympyrään ’Minulle tärkeitä asioita’ ja sen ympärille ainakin kahdeksan sinulle tärkeää asiaa tai arvoa. 

Aikasi on rajallista, joten käytä se oikein

Olennaista on pohtia, millaiset arkiset valinnat tukevat arvojasi. Entä minkälaiset valinnat vievät sinua poispäin arvoistasi? Todennäköisesti et kuitenkaan ehdi ihan kaikkea, mitä sinä toivoisit, mikä olisi järkevää tai mitä joku muu toivoisi sinulta. 

Erota siis, mikä on sinulle aidosti tärkeää ja panosta siihen. Etsi surutta muuhun tekemiseen oikopolkuja.

Lopulta ajanhallinta on vain tekemisten hallintaa. Lisää aikaa et saa, mutta voit valita, mihin aikasi käytät. Kun käytät aikasi juuri sinulle sopivimmalla tavalla, olet tyytyväinen. Kun sinä olet tyytyväinen, heijastuu se myönteisesti myös lähipiiriisi.
 
Kun tuot arvojasi näkyviin arjessasi, pienennät kuilua sen välillä, mikä on sinulle tärkeää ja mitä ja miten käytännössä oikeasti arjessasi teet. Kun ajankäyttösi ja arvosi ovat riittävän lähellä, tuntuu oma elämä merkitykselliseltä, elämäntyytyväisyytesi on korkealla.
 
Emme voi tietenkään tehdä elämässämme valintojamme vain arvojemme pohjalta, eikä aivokapasiteettimme yksinkertaisesti riittäisi omien arvojen pohtimiseen jokaista arjen valintaa tehdessä. Usein elämän realiteetit ohjaavat toimintaamme ja niin sen pitääkin mennä. Silti on olennaista ajoin kysyä itseltään, olenko tyytyväinen elämääni ja valintoihini. Jos vastaus on ei, voit alkaa tarkistamaan suuntasi arvoistasi. 

TEHTÄVÄ 3

  1. Sulje silmäsi, hengitä pari kertaa syvään ja rentoudu. Kuvittele mielessäsi jokin paikka, jossa voit antaa ajatustesi vaeltaa rauhassa.
  2. Olet kaukana tulevaisuudessa, vuosien päässä tästä hetkestä. Olet elänyt pitkän ja hyvän elämän. Tarkastele elettyä elämääsi tästä tulevaisuuden näkökulmasta.
  3. Minkä tekemisestä elämässäsi nautit eniten? Minkä saavuttamista arvostit eniten? Mikä oli sinulle kaikkein tärkeintä? Pohdi hetki tätä asiaa.
  4. Mitä ajatuksia tämä tehtävä herätti? Teetkö tällä hetkellä sellaisia asioita, joista syntyy mieluisia ja tyytyväisiä muistoja?
  5. Pyri tekemään joka päivä jotakin, joka on juuri sinulle tärkeää.

Hyväksyntä

Arvot muuttuvat hitaasti elämän varrella, mutta niitä on tärkeä tutkia aika-ajoin, sillä jäämme helposti toimimaan ns. autopilotilla, joka vääjäämättä vie kohti onttoa elämää. Huomion siirtäminen siihen mikä on totta nyt ja sen hyväksyminen ovat avain siihen, että voimme alkaa tarkastella, miten haluaisimme asioiden olevan.

Kun toimimme arvojemme mukaisesti, koemme elämämme pääasiassa mielekkääksi. Toisaalta, jos emme ole tietoisia arvoistamme tai ne ovat hieman ´hakusessa´, toimintamme on tietämättämme ristiriidassa arvojemme kanssa, voimme ajautua uupumukseen, päänsisäiseen kaaokseen tai kokea ylipäänsä merkityksettömyyttä elämässämme.

Hyväksyn sen mikä on – ei tarkoita, että tahtoisin jatkaa sillä tiellä, vaan hyväksyn, että se on totta. Asiat ovat nyt näin.

Hyväksyn myös sen, että olen toiminut ehkä itseäni vastaan, jonkun muun toiveet edellä tai ehkä täysin tiedostamattani ja nyt haluan toimia toisin.

Arvot ovat päivittäisten valintojemme ja toimintamme taustalla ja kuvaavat niitä asioita, joita pidämme elämässä tärkeimpinä.

ON NIIN PALJON MITÄ VOIT TEHDÄ VOIDAKSESI VIELÄ PAREMMIN!

TSEMPPIÄ JA VOIMIA HARJOITTELUUN!!

Kun tuntuu, ettet pärjää yksin ja haluat puhua, olen tässä. KAUKAA TAI LÄHELTÄ, ETÄYHTEYDET OVAT KOVASSA KÄYTÖSSÄ.

Ota yhteyttä!

Lempeyttä ja valoa kaikille – elämä on tässä, elä sitä!

Katja Kykkänen / Hyvänolon Omimo / fb ja  insta / katjakykkanen@gmail.com

Jätä kommenttisi