KasvuStoori – Nasuhovi Ky, Marja Simonen

Olen Marja Simonen, sisällöntuottaja, bloggaaja ja yrittäjä vuodesta 2017. 

Joensuulainen yritykseni Nasuhovi Ky tarjoaa verkkosivujen sisältöjä, blogitekstejä, graafista suunnittelua ja valokuvia useiden erilaisten yritysten tarpeisiin. 

Lempilapseni on rahan säästämisestä ekologisesta näkökulmasta kertova oma blogini Kulta-Into. Henkilökohtaisessa elämässäni minulle on tärkeää kulutuksen kohtuullistaminen ja mahdollisimman omavarainen elämä. Näitä teemoja voin käsitellä mielin määrin omassa blogissani.

Miten kaikki alkoi?

Aloitin itseni työllistämisen jo lukion viimeisenä vuonna, eli vuonna 2019. Tarjosin muun muassa oikolukupalveluita.

Ennen oman yrityksen perustamista ehdin valmistua valtiotieteiden maisteriksi pääaineenani sosiaali- ja kulttuuriantropologia ja työskennellä useissa eri paikoissa Maahanmuuttovirastosta varuskunnan keittiöön ja ruotsinlaivasta vaneritehtaaseen. 

Ehdin myös hankkia mieheni kanssa talon maalta, jotta voisin tuottaa itse ainakin kananmunat, hunajat, perunat ja omenat.

Miten olet päässyt tähän pisteeseen?

Uskon, että yrittäjyys sopii luonteelleni parhaiten. 

Yrittäjänä olen vastuussa omista teoistani ja menestyksestäni. Voin tehdä omat sopimukseni ja vaikuttaa siihen, miten, miksi, missä ja milloin teen töitä. Anna Perhoa lainatakseni yrittäjän vapaus on pitkälti pelkkää illuusiota, mutta ainakin minun kokemusteni pohjalta yrittäjä on vapaampi kuin palkansaaja. Vapauden mukana tulee tietenkin myös se vastuu, mutta en koe sitä negatiivisena asiana.

Myös hyvällä tuurilla on ollut vaikutusta siihen, että olen päässyt Nasuhovin kanssa tähän pisteeseen. Minulla on ollut ilo olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Lisäksi minun on kiittäminen osaavia yritysvalmentajia sekä muilta yrittäjiltä saamaani tukea.

En voisi tehdä tätä työtä, ellen osaisi kirjoittaa sujuvasti, etsiä tietoa ja järjestää sitä mielekkäiksi kokonaisuuksiksi. Tästä kiitän kirjastolaitosta ja laadukasta perusopetusta. Kirjoittamaan oppii lukemalla, ja innostavat opettajat sekä ilmaiseksi lainattavat kirjat motivoivat lukemaan runsaasti jo varhaisella iällä.

Mikä motivoi sinua yritystoiminnassasi?

Minua motivoi ennen kaikkea yrittäjän vapaus tulla ja mennä, mihin jo edellisessä vastauksessa viittasin. Koska en tarvitse töiden tekemiseen muuta kuin tietokoneen ja nettiyhteyden, voin tehdä työtä missä päin maailmaa hyvänsä. 

Minulla on onni voida yhdistää työ- ja arkielämä suhteellisen saumattomasti, sillä tarvittaessa voin kirjoittaa vaikka keskellä yötä tai viikonloppuna, jos esimerkiksi kanalan korjaaminen on vienyt aikaa viikolla. 

Minua motivoi myös mahdollisuus vaikuttaa omaan tulotasooni ja työmäärääni. 

Tietyissä projekteissa pääsen näkemään oman työni tulokset eli sen, miten asiakkaani on tuotoksistani hyötynyt. Tällainenkin motivoi valtavasti.

Parhaimmat yritystoimintasi opetukset?

Yritystoiminta on opettanut minulle keskeneräisyyden sietämistä, luottamista tulevaisuuteen (ja itseen) sekä sen, miten tärkeitä verkostot ovat yrittäjälle.

Keskeneräisyyden sietämisellä tarkoitan sitä, että kaikki projektit eivät etene suunnitellusti, mutta asiasta stressaaminen ei auta asiaa. 

Tarkoitan myös sitä, että jonkun kiireellisen projektin loppuun saattaminen voi tarkoittaa sitä, että oma henkilökohtainen elämä jää hetkeksi tauolle. Silloin on suljettava silmät sotkuiselta keittiöltä, jätettävä uimahallireissu väliin, peruttava hieroja ja syötävä eineksiä itse tehdyn kotiruoan sijaan. Täytyy kuitenkin osata erottaa, mitkä hommat on priorisoitava, sillä itsestä huolehtiminen on tärkeää (tämänkin voisi lukea näihin yritystoiminnan opetuksiin).

Olisin ruvennut päätoimiseksi yrittäjäksi jo aiemmin, jos olisin uskonut löytäväni asiakkaita. Uskalsin heittäytyä “tyhjän päälle” vasta sovittuani ensimmäisestä projektista, mistä minun haluttiin laskuttavan yrityksen nimissä. Vähitellen opin luottamaan, että uusia projekteja löytyy, ja että osaamisestani ollaan valmiita maksamaan.

Uusia projekteja löytyy esimerkiksi omien verkostojen kautta. Verkostojen merkitys on ollut se suurin yritystoiminnan minulle opettama asia.

Mikä on yrityksesi tulevaisuus? Mitä tavoittelet?

Tällä hetkellä olen onnellinen ja tyytyväinen ajatellessani Nasuhovia. Minulla ei juuri nyt ole halua laajentaa yritystä tai yrittää kasvattaa sen tulosta, koska nykytilanne antaa minulle mahdollisuuden panostaa intohimooni, mikä on mahdollisimman omavarainen elämä. 

Tällä hetkellä Nasuhovi tarjoaa tarpeeksi vakaan toimeentulon, jotta voin vapaa-aikanani hoitaa mehiläisiä, rakentaa uutta kasvihuonetta tai pilkkoa takkapuita. Voisikin sanoa, että tavoittelen kaiken jatkumista samanlaisena. Näin ilmaistuna tämä taitaa kuulostaa aika epäyrittäjämäiseltä, mutta minun kasvustoorini liittyy siihen, että tajusin vähemmän olevan minulle enemmän. 

Miten nollaat itsesi?

Liikunta, lukeminen, kasvimaalla kuopsutteleminen, metsäkävelyt koiran kanssa ja itse kasvatetulla ruoalla herkutteleminen ovat minulle parhaita tapoja nollautua sekä rentoutua.

Tahtolauseesi?

Tahtolauseeni on lainattu Elastisen biisistä Eteen ja ylös: ”jos ois helppoo, kaikki tekis niin”. 

Aina kaikki ei ole helppoa, eikä niin kai ole tarkoitettukaan olemaan. 

Blogi: https://www.kultainto.com/ 

Jätä kommenttisi