Verkostosta voimaa, hyötyä, innostavaa yhteistyötä ja apua erilaisiin tilanteisiin

Tavoitteellista verkostoa kannattaa rakentaa strategisesti. Miettiä millaisia verkostoja tarvitset? Mihin asioihin tai tekemisiin verkostosta on sinulle hyötyä sekä millaista hyötyä. Verkostosta tulisi olla hyötyä sinulle, ja sinusta myös verkostolle.

Meillä kaikilla on verkostoja, ja niitä syntyy niin harrastuksissa, opiskeluissa, työelämässä kuin monissa vapaa-ajankin tilanteissa. Niitä syntyy kun tutustumme uusiin ihmisiin ja olemme aktiivisia. Osa syntyy hyvinkin luonnollisesti ja toisinaan taas lähdetään suunnitelmallisesti rakentamaan verkostoa.

Somessa moni kasvattaa verkostoaan, ja laajasta verkostosta saattaa olla paljonkin hyötyä. Työnhakijalle verkostot voivat olla kullanarvoisia. Joku tuntee aina jonkun, ja verkoston kautta voi saada kontakteja, jotka auttavat työnsaannissa. Moni työnantaja etsiikin työntekijöitä verkostojen kautta, koska on turvallisempaa ja helpompaa palkata henkilö, jonka joku tuntee ja tietää.

Yrittäjälle verkostot ovat myös todella tärkeitä. Niistä on hyötyä monissa tilanteissa. Tuote- ja palveluvalikoimaa voidaan rakentaa verkoston kautta paremmin palvelemaan asiakkaita. Markkinoinnissa ja myynnissä verkostosta saattaa olla iso apu. Verkoston kautta voi saada kontakteja potentiaalisiin asiakkaisiin. Verkostosta voi myös kysyä neuvoa ja apua, kun tulee haasteita eteen. Joku verkostossa oleva on saattanut joutua ratkaisemaan vastaavanlaista tilannetta. Hyvin toimivasta verkostosta löytyy yleensä aina jotain apua.

Yksityishenkilöllekin niistä on hyötyä. Hän voi löytää ystäviä, uusia ideoita, kivaa yhteistä tekemistä tai ihan vain muuten keskutelukumppaneita.

Somessa on helppo rakentaa verkostoja

Somessa on jo olemassa vaikka kuinka paljon erilaisia verkostoja. Sinne tulee myös koko ajan lisää niitä. Somessa on matala kynnys mös keskutella ja kysellä tarvittavista asioista. Moni etsii tietoa erilaisista verkostoista ja ratkaisee monia asioita sitä kautta.

Jos lähdet rakentamaan verkostoja somessa, niin kannattaa muistaa, että siellä on joitakin etikettisääntöjä eri kanavissa.

Facebookissa kannattaa seurata mielenkiintoisia yrityksiä ja liittyä ryhmiin, jotka ovat omalta alaltasi, yrittäjyyteen suunnattuja tai sellaisiin harrastuksiin ym., joista voi olla sinulle hyötyä. Face on kuitenkin henkilökohtainen kanava, joten ei kannata lähettää kaveripyyntöjä täysin tuntemattomille. Etsi ennemmin ryhmiä, joissa on oikeita kontakteja sinulle.  Kysy avoimesti voitko pyytää kaveriksi, ja älä loukkaannu jos toinen ei halua.

LinkedIn on erinomainen kanava ammatilliseen verkostoitumiseen. Täälläkin joutuu miettimään lähettääkö kutsun täysin tuntemattomalle ihmiselle. LinkedIn on Facea enemmän ammatillinen somekanava, ja siellä ei jaeta niinkään omia henkilökohtaisia asioita. Siellä kutsu ei ole sama kuin Facen kaveripyyntö. Ei kannata kuitenkaan laittaa kutsua ihan kenelle vaan ilman perusteluja. LinkedInissä kannattaa rakentaa verkostoja, mutta kun lähettää kutsun sellaiselle henkilölle jota ei ole tavannut, kannattaa kertoa lyhyesti miksi haluaa verkostoitua juuri hänen kanssaan. Tämä johtaa siihen, että kutsu helpommin hyväksytään. Voit myös hakeutua erilaisiin ryhmiin ja rakentaa näiden kautta verkostoasi. Voit myös seurata erilaisia keskusteluja, osallistua niihin ja kehittää tätä kautta verkostoasi myös.

Twitteri on julkinen kanava. Tilit siellä ovat julkisia. Siellä on helppo seurata ketä tahansa tai mitä yritystä vain. Verkostoa voi rakentaa seuraamalla kiinnostavia ihmisiä, joita ehkä myöhemmin haluat verkostoosi. Jakaa kiinnostavien henkilöiden kiinnostavia kommentteja ja osallistua sekä kommentoida. Näin rakennat myös omaa tunnettuisuuttasi.

IG eli Instagram voi olla myös hyödyllinen. Siellä voit seurata haluamiasi ihmisiä tai yrityksiä. Voit myös hashtagien kautta seurata erilaisia aiheita ja löytää tietoa. Kommentoimalla voit vaikuttaa ja näkyä esimerkiksi jonkin kiinnostavan yrityksen tekemissä julkaisuissa. Jos olet omalla nimelläsi, saatat myös jäädä yrityksen henkilöiden mieleen. Sinulla voi olla useampi Instagram -tili (max viiteen yhtä aikaa kirjautuneena) ja ne voivat olla suljettuja tai avoimia.

Face to face verkostoituminen toimii myös aina. Erilaisissa tilaisuuksissa, tapahtumissa, messuilla, seminaareissa voit verkostoitua olemalla itse aktiivinen. Mene ja osallistu kiinnostaviin tapahtumiin ja keskustele eri ihmisten kanssa. Et menetä mitään, mutta voit löytää aivan uusia verkostoja itsellesi.

Parasta on myös se, että voit kehittää omaa tekemistäsi, oppia uutta verkostolta sekä tehdä verkoston kanssa suunnitelmallista yhteistyötä. Yrittäjä voi hyvin rakentaa laajempaa palvelukokonaisuutta verkoston kautta, jolloin ei tarvitse palkata kaikkia osaajia.

Ole aktiivinen ja pidä yllä verkostoasi

Verkoston kanssa kannattaa olla vuorovaikutuksessa. Somessa on helppo jakaa ajatuksia ja kommentoida. Voi olla ettei aina ehdi tavata, vaikka haluasikin. Some on hyvä keino olla aktiivinen ja ylläpitää verkostoja. Vuorovaikutus, kommentointi, kysyminen, aktiivinen osallistuminen ovat somen verkoston vahvistamisen keinoja. Mitä enemmän olet vuorovaikutuksessa, sitä enemmän vahvistat sidettä verkoston kohteeseen.

Voi lukea täältä somen hyödyntämisestä lisää

Verkoston määrä ei ole niin oleellinen kuin verkoston laatu. Verkostossa on aina myös kyse auttamisesta.

Verkosto toimii vastavuoroisesti. Kun sinä autat myös sinua autetaan.

Photo by Con Karampelas on Unsplash

Jätä kommenttisi