Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty vai onko?

”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”  sanonnan kuulee aika usein ja siinä piilee kyllä totuuden siemen. Siinä piilee myös ansa, johon aika moni valitettavasti lankeaa.

 

Hyvä suunnitelma ja asioiden pohtiminen on yrittäjälle todella tärkeää. Jos vaan päämäärättömästi tekee asioita, eikä niitä suunnittele tai pohdi sen tarkemmin, liiketoiminnasta voi pahimmillaan tulla melkoinen sekametelisoppa. Yrittäjän täytyy miettiä liikeideaa, tehdä liiketoimintasuunnitelma, erilaisia strategioita, hinnoitella oikein, pohtia myyntiä ja markkinointia, hallita talousasiat jne. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, yrittäjällä on paljon pohdittavaa.

 

Ansa piilee siinä, että joskus yrittäjä saattaa jäädä suunnitteluluuppiin eli hän suunnittelee suunnittelemasta päästyään. Yrittäjä ja hänen yrityksensähän ei ole koskaan valmis. Yritys elää ja hengitttää jatkuvasti. Se muuttaa muotoaan, tulee erilaisia vaiheita ja vaikka kaikki olisi kuinka suunniteltu, yllätyksiä sattuu. Ja jos ja kun vain suunnitellaan on siinä vaara, että ikinä ei päästä tekemisen moodiin ja tekemisen kynnys kasvaa jatkuvasti. Yrittäjän täytyy hyväksyä, että hänen yrityksensä ei tule koskaan täydelliseksi, se muovautuu ja muuttaa muotoaan jatkuvasti asioita eteenpäin viedessä. Ja niitä asioita ei vie kukaan muu eteenpäin kuin yrittäjä itse.

 

Pääsin viime vuonna mukaan useampaankin keskusteluun, jossa käytiin yrittäjien kanssa läpi heidän yrittäjyytensä vaiheita ja kipupisteitä. Olin näissä keskusteluissa mukana  kollegani kanssa sparraajapuolella ja tykästyin todella paljon kollegani tapaan johtaa ja johdattaa keskustelua. Hän oli erittäin analyyttinen, kannustava ja rauhallinen, mutta yksi asia nousi yli kaiken – se oli hänen kysymyksensä ”mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua?”.

 

Tämä kysymys jäi minulle vahvasti mieleen ja jäin todella pohtimaan sitä. Kollegani nosti tämän kysymyksen esille, kun keskusteluissa kävimme läpi asioita, jotka olivat yrittäjälle välttämättömiä toteuttaa, mutta kynnys asian tekemiseen oli liian korkea. Suunnitelmat asian tekemiseksi olivat kyllä valmiina, mutta jostain syystä yrittäjä ei vaan ollut päässyt tuumasta toimeen.

 

Oli mielenkiintoista kuulla yrittäjien vastauksia kollegani kysymykseen ”mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua?”. Hetken asioita pohdittuaan kaikki olivat nimittäin sitä mieltä, että mitään pahaa ei tapahtuisi. He olivat siis rakentaneet omassa päässään skenaarion tapahtumista, jotka eivät suinkaan olleet positiivisia ja tämä ajatusrakenne esti heitä toteuttamasta heidän liiketoiminnalle tärkeitä asioita.

 

Opin tästä itsekin ja olen käyttänyt tuota samaa kysymystä itselleni. Aina kun alan keksiä syitä olla tekemättä jotakin tärkeää asiaa, lykkään sitä tai aion suunnitella vielä lisää ennen toimeen ryhtymistäni, kysyn itseltäni ”mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua?”. Ja yleensä en keksi juurikaan mitään hyvää syytä, niinpä ryhdyn tuumasta toimeen. Kannattaa siis suunnitella, kannattaa pohtia, mutta kannattaa myös kääriä hihat ja ryhtyä tekemään!

 

Loppuun pikkuvinkki, jos tuntuu, että asiat eivät oikein edisty; aikatauluta ne kaikista hankalimmilta tuntuvat asiat kalenteriisi ja tee ne aamulla heti ensimmäiseksi. Sen jälkeen palkitse itsesi ja lupaamme, että koko loppupäivän on voittajafiilis! Ja mikä parasta saat edistettyä asioita!

 

Jos kaipaat itsellesi työvälineitä avuksesi, täältä blogipostauksestamme voit lukea suunnitelmallisuudesta lisää.

Jätä kommenttisi