Viran puolesta ja palkkaa vastaan – Yö Sepon mökillä

Seppo oli kutsunut toimiston väen mökilleen viettämään iltaa ennen lomien alkua. Eeron mielestä se kuulosti suoranaiselta helvetiltä. Hän huomasi kuitenkin seisovansa kesämökin pihassa samassa rivissä Irman, Maunon ja Maunon vaimon kanssa kohottamassa isännän onnittelumaljaa. 

– Eikö vaimosi päässyt? kysyi Sepon vaimo.

– Olisit sinä voinut tuoda jonkun muunkin, heitti Seppo. Eero mulkaisi häntä vihaisesti, mutta muisti sitten, että ollaan vapaalla.

– Onhan meitä tässä, Eero sanoi väkinäisesti naurahtaen. Hän tiesi kuittaavansa tällä vierailulla muuten edessä olevat Sepon 60-vuotiskahvit. Hänellä oli suunnitelma. Kehutaan tarjoilut ja tilat, kierretään keskustelemassa jokaisen kanssa vuorollaan hetki, sitten vilkaisu kännykkään ja otsan harmistunut rypistys. Eero oli tullut omalla autollaan päästäkseen lähtemään ajoissa. 

– Pirtissä onkin jo tarjolla kahvia ja karjalanpiirakkaa, olkaa hyvät, kuulutti Seppo. – Sitten saunotaan ja grillataan makkaraa!

Myöhemmin illalla Irma seisoi Maunon vaimon Eevan kanssa rannassa. Mauno oli päättänyt lähteä soutelemaan. Hänen ihonsa punoitti saunan jälkeen ja valkoinen paita oli hikinen. Irman mielestä hän näytti merirosvolta kantaessaan airoja olkapäällään kohti rantakaislikossa keinahtelevaa venettä. Seppo asetteli verannalle tarjolle savustamaansa kalaa ja uusia perunoita ja huuteli muita syömään.

– Täällä on liikaa hyttysiä, minä ainakin menen sisälle, sanoi Eeva. 

– Tuletko sinä, Irma? kysyi Mauno.

– Tulen, vastasi Irma, ja kapusi veneen kokkaan istumaan. Mauno työnsi veneen irti rannasta ja istui soutajan paikalle.

Kun Seppo alkoi tarjoilla iltapalaksi nachopeltiä meksikolaisen oluen kera, Eero otti olutpullon mukaansa ja lähti ulos. Melkein kaikki puolisot oli kohta jututettu ja hän voisi lähteä kotiin. Eero kurkisti saunakamariin. Maunon vaimo Eeva istui ikkunan ääressä. Kesäyön auringon matalalta paistavat säteet saivat Eevan hiukset hohtamaan valkoisena kehänä. Eevalla oli edessään iso palapelilaatikko, josta hän poimi palasia eteensä pöydälle. 

– Minä teen alppimökin, tee sinä taivas, sanoi Eeva.

Eero katsoi kannen kuvaa, josta yli puolet oli tasaisen sinistä taivasta ja nauroi ääneen. Hän kuitenkin istui Eevaa vastapäätä ja kaatoi osan palasista eteensä. Sinisistä paloista alkoi vähitellen erottua eri sävyjä. Lähellä vuoria taivas oli vaaleampaa. Muutama pilvihaituva kulki taivaan poikki. Eero yhdisteli paloja paikoilleen kuunnellen samalla Maunon vaimon juttelua. 

Aamulla Eero heräsi saunakamarin sohvalta, kun aurinko paistoi hänen silmiinsä. Pöydällä oli valmis palapeli. Hän oli nukkunut vaatteet päällään ja paita oli hiestä nihkeä. Pihalla näkyi Eeron auton lisäksi enää Sepon pakettiauto ja Irman Toyota, muut olivat ilmeisesti lähteneet. Eero asteli rantaan ja riisui vaatteensa. Yö oli ollut viileä. Aamuaurinko ei vielä lämmittänyt, mutta sen säteet saivat hennon usvan nousemaan järven pinnalta. Vesimittarit säntäilivät hänen tieltään, kun hän kahlasi syvemmälle veteen. Jostain kuului kyyhkysten hysteeriseltä kuulostava kujerrus. Eero ei ollut uinut järvessä moneen vuoteen. Edellisenä syksynä hän oli käynyt aamuisin uimahallilla vetämässä kilometrin ennen töihin menoa. Tämä oli erilaista. Eero ui rauhallisin vedoin kohti järvenselkää. 

Hän huomasi veneen lähestyvän ja ui sitä kohti. 

– Huomenta, Eero, sanoi veneen perässä istuva Irma. – Olen miettinyt, ja puhunut Maunonkin kanssa. Siitä varhennetusta eläkkeestä, mitä jos minä jatkaisin osa-aikaisena?

– Hyvä on, sanoi Eero, ja räpytteli vettä silmistään hengästyneenä. Hänen märät hiuksensa roikkuivat otsalla. – Kyllä se varmaan järjestyy, Irma. Laitetaan järjestymään.

– Siitä tulee suuri muutos meille kaikille, Mauno sanoi. – Tuletko kyytiin?

– Ei kiitos, minä uin perässä

–Mennään aamiaiselle, sanoi Irma. – Seppo lupasi paistaa lättyjä.

Eero ui veneen perässä, mutta kääntyi vielä ennen rantaa selälleen. Hän kellui katsellen sinistä taivasta. Pajulintu luritti rannan pusikossa kuin viimeistä päivää. Kauempaa kuului joutsenten kiljahtelua.  Hänen ajatuksensa hipaisivat tuttua huolikimppua: töitä, velkaa, vaimoa, tyttöystävää, salaisuuksia, lupauksia ja odotuksia. Se kaikki tuntui nyt kaukaiselta. Takana oli rankka talvi, ja seuraava talvi oli tulossa. Mutta nyt, tällä hetkellä, kaikki tuntui keveältä. 

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

”Viran puolesta ja palkkaa vastaan” kolumnistimme LiisaN työskentelee erään pirkanmaalaisen kunnan sivistystoimen hallinnossa. Hän tykkää sekä kokeilla että suunnitella ja heittäytyä virkamiehen arjesta kohti luovaa ja tutkivaa elämää ja arjen havainnointia.