Vieraskynä – Viisi oppiani oman jaksamisen parantamiseen

Moi! Olen Heidi ja työkseni tuon Onnentunnetta elämääsi!

Olen ollut yrittäjä seitsemän vuotta. Muistan alussa ajatelleeni, että jos teen nämä ja nämä asiat tästä to do- listalta, niin sitten yritystoimintani on sujuvaa ja pyörii kuin itsestään. Se lista ei koskaan suorittavan työn pyörityksessä tullut tehtyä eikä kaikki ole valmista vielä tänäänkään!

Olen oppinut sen, että niin kuin en ole ihmisenäkään koskaan valmis, ei ole sitä myös yritykseni. Tämä vuosi on kuitenkin ollut itselleni kehityksen aikaa ja moni asia onkin mennyt eteenpäin. Vuoden alussa päätin uusia kotisivumme ja laittaa sivuille pystyyn myös verkkokaupan. Lisäksi ilmoittauduin suorittamaan Yrittäjän ammattitutkintoa, jotta voin kehittää yritykseni markkinointia. Liiketoimintasuunnitelman päivitys (tai oikeastaan kokonaan alusta teko) onkin ollut todella mielenkiintoista. Se on saanut minut ajattelemaan asioita monelta eri kantilta. Näiden lisäksi aloitin syksyllä aivan uudenlaisesta näkökulmasta uuden hyvinvointivalmennuksen, se tuo muiden osallistujien lisäksi myös minulle itselleni hyvinvointia.

Viisi tärkeintä oppiani tänä vuonna ovat:

  • Yritystoiminnan selkiyttäminen.  Olen miettinyt todella paljon sitä, mitä haluan tehdä ja mikä on minulle ja sitä kautta myös yritykselleni tärkeää.
  • Verkostoituminen
  • Huolehdi omasta hyvinvoinnista yhtenä menestyksen osa- alueena.
  • Positiivisuuden lisääminen elämään
  • Mieluisan, itselle tärkeän harrastuksen löytäminen ja aloittaminen

Yritystoiminnan selkeyttäminen on ollut mielessäni yritystoiminnan aloituksesta asti, mutta tänä vuonna, osittain kiitos koronan aiheuttaman lisääntyneen käytettävissä olevan ajan ansiosta, olen oikeasti ryhtynyt tekemään tätä selkiytystyötä. Ja nyt ymmärrän, että yritystä ei oikein pysty siinä työpäivän lomassa kehittämään, se vaatii niin paljon aikaa ja keskittymistä!

Olen kosmetologiyrittäjä ja jo kolme vuotta sitten valmistuin lisäksi Personal Traineriksi. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on unelmani ja se on tämän vuoden aikana muotoutunut yhdeksi tärkeimmistä arvoista sekä itselleni että yritykselleni. Haluan tarjota myös asiakkailleni kokonaisvaltaista hyvinvointia, rentoutumista ja palautumisen paranemista tehokkaiden kasvohoitojen ohessa.

Aloitin tänä syksynä uuden valmennus-/vertaistukiryhmän, joka tuntuu pitkän etsimisen ja miettimisen jälkeen aivan omalta jutultani! Mietin tätä ryhmää oman hyvinvointini lisäämisen kannalta ja siten, että siitä hyötyvät kaikki ryhmän osallistujat. Ja miten ihana on kuulla osallistujien palautetta siitä, että ei tee koskaan tiukkaa lähteä tapaamiseen ja oikein odottaa jo seuraavaa tapaamista! Tavoitteenamme on tehdä pieniä tekoja oman hyvinvoinnin eteen, toisiamme tukien ja tsempaten. Omia jo toteutuneita tekojani ovat mm.:

  •  Liikunnan osalta säännöllisyys, mutta kohtuullisuus: kävelen joka päivä 20 minuutin lenkin ja teen kaksi kertaa viikossa puolen tunnin kahvakuulatreenin. Olen opiskellut myös kahvakuulaohjaajaksi ja näiden omien treenien ohessa kerään ohjelmaa ensi kesän ohjauksille, sillä tavoitteenani on ensi kesänä aloittaa ensimmäistä kertaa myös tekemään kahvakuulaohjauksia! Liikunta oli jäänyt itsellä aika epäsäännölliseksi ja vähäiseksi, joten päätin aloittaa näin kevyesti. Lopullisena tavoitteenani on liikkua vähintään 300 minuuttia viikossa.
  • Positiivisten asioiden ja ajatusten lisääminen päiviin. Kiitollisuus- ja onnistumispäiväkirja ja onnistumisten hehkuttaminen!
  • Itselle tärkeiden harrastusten löytäminen työn vastapainoksi. Liityin vihdoin SPR:n Ilmastovaikuttajiin, koska se on minulle tärkeää!
  • Aloitamme vertaisryhmän kanssa yhdessä Tietoisen läsnäolon hyvinvointivaikutukset- kurssin
  • Olen osallistunut jo kahteen yrittäjien verkostoitumistapahtumaan ja liityin oman Yrittäjien paikallisjärjestön hallitukseen päästäkseni vaikuttamaan yrittäjille järjestettävään ohjelmaan.

Olen varmasti aina oivaltanut sen, että kaikkea ei voi tehdä yksin ja varsinkin oman osaamisalueen ulkopuolella olevia asioita on tärkeä ulkoistaa. Olen edennyt tässäkin asiassa todella pienin askelin ja tietysti yrityksen alkuaikoina ei ulkoistamiselle ole ollut niin hyviä taloudellisiakaan mahdollisuuksia. Yritystoimintaa selkeyttäessä kuitenkin pikkuhiljaa alkaa itselle selkiytyä myös se, mitä kaikkea aion jatkossa ainakin kokeilla ulkoistaa. Haluan tukea kotimaisia pienyrittäjiä ja olen siirtynyt hoitolassani käyttämään kotimaisia tuotesarjoja. Alkuvuodesta teimme kotisivu- uudistuksen, jonka ulkoistin ammattilaiselle (edelliset kotisivut tein itse!). Uusien sivujen yhteyteen avasimme verkkokaupan, jonka tuotevalikoima on laajentunut, ja tulee vielä laajentumaan, myös muiden kuin kauneuden tuotteiden valikoimaan. Tarjoamme kaupassamme ekologisen ihonhoidon, elämän ja hyvinvoinnin tuotteita. Verkkokauppamme valikoima on 99 %:sti kotimaista tuotantoa ja suosimme mielellämme pientuottajia. Aloitimme verkkokaupan viralliset avajaiset marraskuun alussa. Avajaisia voi seurata Facebook- tapahtumassamme (https://www.facebook.com/groups/1029949150803580/)  ja tietysti verkkokaupassamme (https://onnentunne.fi/kauppa/)

Sinulle, Kasvustoorin seuraaja, haluan tarjota 20 %:n alennuksen ensimmäisestä Onnentunteen kaupasta tekemästäsi ostosta. Etu on voimassa koodilla KASVUSTOORI20 30.11.2020 asti.

Oletko kiinnostunut verkostoitumisesta ja yhteistyöstä? Tarjoatko hyvinvointipalveluja tai valmistat itse ekologisia tuotteita, jotka sopisivat verkkokauppaani? Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää!

<3 Heidi Törnqvist, kauneushoitola Onnentunne

Jätä kommenttisi