Vieraskynä – Mikä tekee yrittäjän onnelliseksi? Mikä auttaa tarvittaessa jaksamaan?

Kirjoitan vieraskynässäni ajatuksiani yrittäjyydestä hyvinvoinnin ja onnellisuuden näkökulmasta. Olen itse melko lailla tuore pienyrittäjä: ratkaisukeskeinen terapeutti sosiaalipsykologin ja fysioterapeutin pohjakoulutuksella. Ennen terapeutiksi ryhtymistä toimin työhyvinvoinnin tutkijana ja kehittäjänä. 

Yrittäjäksi ryhtyessäni ja alkaessani viettää enemmän aikaa yrittäjien seurassa olen tavannut ihmisiä, jotka vuosien haaveilun jälkeen ovat viimein avanneet sen ihanan oman kahvilan, jollaisesta lähes kaikki me muutkin unelmoimme. Tai digiyrityksen, joka tähtää kansainväliseen kasvuun. Tai hattukaupan. Tai viestintäfirman. Yhteistä kohtaamilleni alkuvaiheen yrittäjille on, että suuri osa heistä on aivan liekeissä omaa alaansa kohtaan. Tuntuu huippuhienolta kun saa vihdoinkin toteuttaa itseään ja visioitaan omalla asiantuntemusalueellaan. 

Filosofi Frank Martela on todennut, että itsensä toteuttaminen on keskeistä ihmisenä olemiselle ja merkitykselliselle elämälle. Kun siis yrittäjänä voit tehdä juuri niitä asioita, jotka koet aidosti omaksesi, olet tiellä kohti autenttisuuden onnentilaa.Yrittäjäkursseilla ja -kokoontumisissa onkin ilmassa usein vahva merkityksellisyyden tuntu. Ja merkityksellisyyden kokemuson se, mikä tekee ihmisestä elävän. 

Pelkkä itsensä toteuttaminen ei kuitenkaan välttämättä riitä tuottamaan syvää merkityksellisyyden kokemusta ainakaan pidemmän päälle. Yhtä tärkeää ihmisen tai yrittäjän on tehdä itsestään merkityksellinen toisille ihmisille.Martelan sanoin: ”Olemme merkityksellisiä niille ihmisille, joiden elämään meillä on myönteinen vaikutus, jatämän myönteisen vaikutuksen ansiosta omakin elämämme täyttyy merkityksellisyydestä.” 

Yrittäjinä meillä onkin hyvät mahdollisuudet vaikuttaa myönteisesti muiden ihmisten kuten asiakkaidemme elämään. Lähes alalla kuin alalla olen tavannut yrittäjiä, jotka aidosti haluavat antaa asiakkailleen parastaan – eivätkä tee sitä ensisijaisesti tulon kiilto silmissään. Yrittäjäksi ryhtyessäni oletin, että läheiset asiakassuhteet olisivat ominaisia erityisesti terapia- tai ihmissuhdealan yrittäjille, mutta kuinka väärässä olinkaan. Olen tavannut esimerkiksi juristiyrittäjiä ja talousneuvojia, jotka elävät, itkevät ja iloitsevat yhdessä asiakkaidensa kanssa. Asiakkaidemme kohtaaminen sydämen kautta kytkee meidät yrittäjät osaksi suurempaa merkityksellisyyttä. Ja väitän, että tämä lisää sivutuotteena myös omaa hyvinvointiamme yrittäjinä. Olemme täällä toisiamme varten.

Yrittäjyyteen on siis lähtökohtaisesti sisäänrakennettuna sellaista merkityksellisyyttä, joka parhaimmillaan tuottaa yrittäjälle itselleen onnellisuutta ja hyvinvointia. Tämä on hyvä tunnistaa, ja siitä on syytä aidosti iloita. Toisinaan kuitenkin haastavammat yrittäjänä toimimisen realiteetit tunkeutuvat yrittäjyyden ja onnellisuuden väliin. Haluan vielä lopuksi esittää muutaman asiakastyössä hyväksi kokemani periaatteen näihin tilanteisiin ja tunnelmiin, joita varmaankin jokainen yrittäjä kohtaa urallaan.

Miten selviytyä ja jaksaa silloin kun tuntuu, että edellä kuvaamani onnellisuuden kokemukset eivät voisi olla kauempana omasta yrittäjyyden arjesta esim. taloushuolten tai epävarmuuden tunteiden painaessa päälle? 

  • Kerro muille ajatuksistasi. Älä jää liian pitkäksi aikaa yksin hankalien kokemusten kanssa.Jo se helpottaa, että kerrot toiselle ihmiselle tilanteestasi. Kun sanoitat kokemuksesi, alkavat ratkaisut usein vähitellen järjestyä kuin itsestään. Kuka voisi olla tukenasi tässä tilanteessa? Useimmat yrittäjät ovat kokeneet hankalia vaiheita urallaan. Moni kokeneempi haluaa mielellään kuunnella ja jakaa asiantuntemustaan esimerkiksi mentoroimalla ja muutenkin. Tai jos hakeudut keskusteluihin valmentajan tai terapeutin kanssa, hän esittää sinulle kysymyksiä, joiden kautta saat asioihisi tuoretta näkökulmaa – ja tunnet jälleen ilmaa siipiesi alla. 
  • Tunnista pienet askeleet ja toisinaan turhauttavatkin vaiheet, jotka kuitenkin vähitellen johtavat kohti sinulle merkityksellisiä asioita.Tuntuuko energiasi hupenevan lähinnä arjen pyörittämiseen ja pinnalla pysymiseen? Palauta tällöin mieleesi, mitä kohti olet matkalla. Miten haluaisit toteuttaa itseäsi yrittäjänä sitten kun se alkaa jälleen olla täydemmin mahdollista? Näe tämä hetki vaiheena kohti suurempaa ja tärkeämpää, osana ja siirtymänäitsellesi merkityksellisessä prosessissa. Pienet, sopivan kokoiset askeleet johtavat vähitellen perille – minkälaisia askeleet ovat sinun yrittäjyytesi kulussa? Merkitse askelmerkkejä karttaasi. Pakkaa reppuusi myötätuntoista ja tsemppaavaa asennetta itseäsi kohtaan, ja muista ottaa sitä sieltä käyttöösi tietoisesti ja säännöllisesti.
  • Se, mitä katsot, alkaa vähitellen kasvaa. Sen tähden suuntaa huomiosi hyvään ja toimivaan. Muistele, mikä sai sinut syttymään aiemmin yrittäjän urallasi, esimerkiksi aloittaessasi. Millaisia hyviä hetkiä olet kokenut yrittäjyytesi varrella? Miten sait niitä aikaiseksi? Mitä kannattaisi kenties kokeilla tai jatkaa nykyisessäkin tilanteessa? Mitä kykyjäsi ja voimavarojasi olet aiemmin hyödyntänyt eri tilanteissa? Kun aktiivisesti tunnistat kykyjäsi, taitojasi ja hyviä ominaisuuksiasi, alat myös vaistomaisesti luottaa niihin ja toimia niiden mukaisesti. Anna itsellesi päivittäin tunnustusta yrittämisestä ja kaiken kokoisista edistymisistä.

Pirkko Järvenpää

sosiaalipsykologi (VTM), fysioterapeutti

ratkaisukeskeinen terapeutti

https://pirkkojarvenpaa.com

p. 040 5532647

s-posti: pirkko.jarvenpaa@gmail.com

Jätä kommenttisi