Vieraskynä – Hyvinvointi näkyy myös ihossa

TimanttiTiikeri terveys, kauneus ja hyvinvointipalvelut www.timanttitiikeri.fi, Puh. 050 5570321, Klaukkalantie 63, 2krs

Mitä on hyvinvointi? Siitä voimme olla montaa mieltä. Jokaisella on varmasti oma näkökanta asiaan. Siitä voi varmasti olla yhtä mieltä, että hyvinvointi on hyvää oloa, levollisuutta itsensä kanssa ja terveyttä. Monesti omat arvomme ohjaavat meitä omasta hyvinvoinnistamme huolehtimiseen. Me arvotamme oman hyvinvointimme elämässämme tietylle sijalle. Yleensä niin kauan, kun olemme terveitä ja olemme elinvoimaisia hyvinvoinnin edelle saattaa mennä työ, perhe ja arkipäiväiset asiat eikä hyvinvointia edes ajattele.

Kun ihminen sairastuu silloin ei oikeastaan mikään merkitse niin paljon kuin se, että saavuttaa terveydentilan takaisin. Silti monesti terveenä emme osaa arvostaa terveyttä tarpeeksi. Tulemme pienessä kuumeessa töihin, kovassa yskässä, nuhassa ja jopa vatsataudissa. Vähättelemme oireitamme.  Luulemme olevamme niin korvaamattomia, ettei joku muu pysty hoitamaan työtehtäviämme, kun olemme sairaana. Meidän kulttuuri on jo sellainen, että ahkeruutta ja suorittamista ihannoidaan. Mikä ei ole ollenkaan huono asia, mutta meidät on myös kasvatettu usein ohittamaan itsemme ja tuntemuksemme.  Vaikka niillä saattaa olla meille tärkeää sanottavaa ja ne ohjaavat meidän elämää oikeaan suuntaan kun vain pysähdymme kuulostelemaan asioita itsessämme. Sairaana sinulle toivotetaan parane pian! Ihan niin kuin siihen voisi itse jotenkin vaikuttaa!

 Monessa asiassa työpaikoilla nykyään joustetaan. Ja ihan loputtomasti.  Parhaiten kuitenkin tiedät itse oman työkuntosi. Monesti me ohitamme itsemme ja kehomme antamat viestit, jos kaikki ei ole kunnossa.  Me joustamme ja joustamme vaikka keho antaa jo merkkejä pysähtyä. Mutta onneksi kehomme on sellainen, että se stoppi tulee joka tapauksessa. Keho on viisas. Jos et itse tajua pysähtyä ajoissa kuuntelemaan oireitasi, niin jollakin tavalla sinut pysäytetään. On myös muita ihmisiä kohtaan tärkeää sairastaa taudit pois kotona, koska joukoissamme työpaikoilla on esim. syöpähoidoissa käyviä ihmisiä, joille sinun pikku flunssasi voi olla hoitojen aiheuttaman heikon vastustuskyvyn takia sairaala reissu ja pahimmassa tapauksessa verenmyrkytys. Onneksi kuitenkin nyt ehkä koronan takia olemme menossa terveempään suuntaan tässä asiassa ja ihmiset sairastavat sairautensa kotona, jos ovat kipeinä.

Mutta miten se kehon hyvinvointi näkyy iholla?

Suolistomme on toinen tärkeä hyvinvoinnin lähde. Sen huono kunto saattaa näkyä jopa aivotoiminnassamme asti. On tärkeää, että ravintoaineet imeytyvät elimistöömme hyvin. Jos suolisto on huonossa kunnossa voi kärsiä ns. vuotava suoli oireyhtymästä. Tällöin suolisto on niin läpäisevässä kunnossa, että se päästää tärkeät ravintoaineet muualle elimistöön verenkierron mukana, josta voi seurata lisä ongelmia kuten pään särkyjä, niveloireita, masennusta jne.

Helposti ihostammekin ajattelemme, jos siihen tulee näppyjä, että akne on normaalia nuoren iho oireilua. Niin kuin se yleensä onkin puberteettiin kuuluvaa, mutta nykyään myös moni aikuinen kärsii aknesta. Aknen hoidon suhteen ravinto on tärkeässä osassa. Kirjassa Iholla ihotautilääkärinä työskentelevä Yael Adler toteaakin (s. 333) Akne on elintaso sairaus. Se on ”maitoa, joka välissä” ja ”latte macchiato”- sukupolven oire. Tutkijat ovat viime aikoina todenneet, että päivittäinen maitodopingimme suurentaa talirauhasia, edistää tulehduksia elimistössä, nostaa diabeteksen, dementian ja luultavasti myös syövän (ainakin eturauhassyövän) riskiä. Jos aknesta kärsivä ihminen alkaa syömään terveellisesti niin, että ruokavaliossa on paljon vihanneksia, jyviä, pähkinöitä, siemeniä, luomukalaa (ilman haitallisia aineita) ja hedelmiä sekä välttää transrasvoja, vehnäjauhoja, sokeria, alkoholia ja suuria maitomääriä, hänen ihonsa alkaa näyttämään astetta paremmalta jo muutamassa viikossa.

Tupakka ja nautintoaineet vaikuttavat ihoon haitallisesti. Ihotautilääkäri monesti tunnistaa tupakoitsijan jo heti ihon perusteella. Ihon verenkierto on vähäisempi, ja iho vaikuttaa harmaalta ja kelmeältä. Nikotiini supistaa verisuonia ja tukkii veren kulkua suonissa jopa jatkuvasti niin, että ihoon pääsee vähemmän happea ja ravinteita. Iho myös ohenee ja kollageenin tuotanto vähenee. Tupakointi edistää myös komedojen tulehtumista ja näin syntymistä myös finniksi.

Stressi näkyy iholla. Se vaikuttaa lähes kaikkiin ihosairauksiin negatiivisesti. Rasvahapot vaikuttavat ihon kuntoon ja siten myös atopiaan. Tutkimukset ovat vahvistaneet, että omega-3 rasvahapot parantavat ihoa merkittävästi, koska niillä on tulehduksenvastainen vaikutus. Mahdollinen B6- vitamiini, biotiini, kalsium, magnesium tai sinkin puute saattavat pahentaa atopiaa entisestään. Gammalinoleenihappo (omega-6-rasvahappo) on joissain tutkimuksissa todettu, etteivät atoopikot pysty sitä kunnolla tuottamaan.

Iho sairauksia on paljon erilaisia. kuitenkin on hyvä muistaa ihon hoidossa se, että n. 30% vaikutamme ulkoapäin ihoon ja 70% tulee sisältä päin. Aina kun iho tulehtuu kannattaa syy selvittää, mistä tulehdus johtuu. Ja on hyvä mennä lääkäriin tutkittavaksi. Ihon oireilu voi kertoa myös vakavammasta asiasta sen takana.

Päivittäisen ravinnon tulee antaa meille riittävästi energiaa, rakennusaineita soluille ja elintoimintojen säätelyyn, suojaravintoaineita sekä vettä.

Hiilihydraatit (ei sokeria eikä valkoisia jauhoja). Hyviä hiilihydraatin lähteitä ovat kasvikset, hedelmät ja täysjyvävilja- ja maitotaloustuotteet (kohtuudella).

Valkuaisaineet eli proteiinit muodostuvat aminohapoista ja ovat koko elämän perusta. Ne ovat aineita, joita on saatava päivittäin ravinnosta. Valkuaisaineet ovat tärkeitä soluille ja kudosten kiinteydelle. Niiden puute aiheuttaa ihon ja kudosten veltostumista ja ryppyjä.

Rasvat. Näiden puute aiheuttaa terveydellisiä haittoja ja ihomuutoksia. Rasvat ovat myös tärkeitä aineiden imeytymiselle ja solukalvojen rakenteelle.

Vitamiini tarpeen katsotaan olevan suurempi kuin ennen. Syynä lisääntyneeseen tarpeeseen ovat ilmaston saasteisuus, stressi, nautintoaineiden käyttö, ns. roskaruuan sekä e-pillereiden ja korvaavan hormonihoidon käyttö. Nämä kaikki kuluttavat kehon vitamiinivarastoja.

Kivennäisaineet ja hivenaineet ovat terveydelle ja elimistömme palautumiselle erittäin tärkeitä. Pienikin puute voi aiheuttaa hyvinvoinnin heikkenemistä. Nämä erityisen tärkeitä hiuksille, kynsille ja luustolle ja palautumiselle.

Vesi juo vähintään 2 l päivässä. Vesi vaikuttaa kudosten kosteustasapainoon, solujen aineenvaihduntaan, ihon ja kehon kauneuteen.

Nauttimamme ravinto vaikuttaa ihon ulkonäköön, suoliston terveys on iholle erittäin tärkeä. Ravinnon on kuljettava suolistomme läpi, ennen kuin se saapuu pilkottuna ihoomme. Suolisto ja iho ovat hyviä ystäviä. Ne viestivät keskenään ja suojelevat kumpikin elimistöä, toinen sisältä, toinen ulkoa. Probiootit hellivät tutkitusti suolistoa. Ne tekevät myös hyvää iholle, minkä takia probiootti on suosittu ainesosa ihonhoidossa. Probioottien teho perustuu siihen, että ne ylläpitävät ihon hyvälaatuista bakteerikantaa ja vievät tilaa huonoilta bakteereilta. Eniten probiooteista on hyötyä iholle, joka on epätasapainossa esim. atooppinen ihottuma, akne, ruusufinni, kuivalle ja herkälle iholle. Probiootit estävät kosteuden haitumista iholta ja voivat rauhoittaa erilaisia herkkyysreaktioita. Probiootit vaikuttavat iholla jo hyvien bakteerien kanssa ja aktivoivat niitä. Ne vaikuttavat jo ihon pinnassa. Kosmetiikassa elävät mikrobit ovat haasteellisia, sillä ne eivät elä vesipohjaisissa tuotteissa. Säilöntäaineet myös helposti tappavat hyvät mikrobit. Itse käytän itse valmistamaani jogurttia kasvoilla, joka on maitopohjalla ja sisältää eläviä probiootteja. Ihana tuote rauhoittamaan ihoa! Ihania kosmetiikka tuotteita voi myös itse valmistaa, kun ehtii hiukan perehtyä asioihin.

TimanttiTiikeristä löytyy paljon hunaja tuotteita. Meiltä löytyy Iittalassa käsityönä valmistettuja erilaisia mehiläisvahavoiteita, jotka erikois- kosmetologi Anu Talus valmistaa itse omistamassaan Hyvän Olon Aitassa. Hän on kasvanut mehiläisten ympäröimänä isänsä hunaja tiloilla, joten on selvää, että hän on innostunut asiasta myös kosmetiikan  ja ihonhoidon suhteen. Näin talvisin suosittu sarja on Uusi- Seelantilainen Wild Fern`s -sarja, josta löytyy Manuka-hunaja tuotteita. Tämä sarja tulee meille myös Iittalasta, jota Anu maahantuo yksinoikeudella Suomeen. Manuka Honey sarjassa on käytetty ihania luonnon öljyjä, ihoa rauhoittavia ja tasapainottavia kasveja sekä tietenkin paljon Manuka hunajaa. Tätä sarjaa suosittelen aina rauhoittamaan ihoa, parantamaan kosteustasapainoa ja aivan ihana sarja myös erilaisiin iho ongelmiin.

Manuka-hunaja on mehiläisten manuka-pensaasta kerämäästä medestä valmistamaa hunajaa. Manukapensas kasvaa Uudessa-Seelannissa ja kuuluu teekasveihin. Manuka-hunaja sisältää erityisiä antibakteerisia ominaisuuksia mukaan lukien entsyymiä, joka tuottaa vetyperoksidia ja joka on todistetusti antiseptinen ja antibakteerinen ainesosa. Manuka-hunaja on erittäin proteiini-, mineraali- sekä vitamiinirikasta raviten, rauhoittaen sekä parantaen herkkää ihoa. Aito manukapensaan hunaja sisältää antioksidantteja, jotka torjuvat vapailta radikaaleilta, josta ihon vauriot ja ikääntyminen pääsääntöisesti johtuvat, samalla auttaen ja tehostaen uusien ihosolujen syntymisessä. Manuka toimii luonnollisena kosteuttajana, estäen kosteuden poistumisen ja säilyttäen ihon luontaisen kosteustasapainon. Jokainen Wild Ferns manuka-tuote sisältää sertifioitua ja varmasti aitoa Uuden-Seelannin manuka hunajaa. Manuka 80+ ilmaisee, että tuotteen sisältämä hunaja on yli 80% peräisin manuka pensaasta. Aidon manuka hunaja statuksen vaatimuksena (New Zeeland, The Ministry for Primary Industries) on yli 70% manukaa sisältävä hunaja. Tämä varmennetaan kaikkein varmimmalla ja luotettavimmalla keinolla, eli siitepölyanalyysillä.

Jätä kommenttisi