Valitse arjen onnellisuus!

”Onnellinen ihminen ei haikaile menneisyyttä ja odota parempaa huomista. Hän on aidosti tyytyväinen siihen mitä hänellä on. Hän ei kaipaa muutosta siihen, näin  kiteyttää Markku Ojanen onnellisuudesta.

Törmäsin aikoinaan onnellisuutta tutkineen professorin Markku Ojasen kirjoituksiin ja mieleeni ovat jääneet nämä hänen sanansa. Viime keväänä julkaistun YK:n onnellisuusraportin mukaan Suomi on maailman onnellisin maa, mutta silti tuntuu, että onnellisuuden perään haikaillaan ja pohditaan, olenko oikeasti onnellinen. Mitä minulla pitäisi olla tai mitä minun pitäisi saada, jotta voisin olla onnellinen. Onnellisuusprofessorina tunnettu Markku Ojanen on tutkinut paljon onnellisuutta ja löydät lisää tietoa onnellisuudesta hänen sivuiltaan täältä

Aalto-yliopiston tutkijatohtori Frank Martela ottaa kantaa onnellisuuteen viimeisimmässä Pirkka-lehdessä. Martela sanoo, että ”onnellisuus syntyy mielekkään tekemisen sivutuotteena. Ihminen on itseään toteuttava henkilö, haemme itsellemme haasteita ja päämääriä, joiden kautta elämä on kiinnostavampaa, merkityksellisempää ja kukoistavampaa.”

 

Meidän KasvuStoorin mielestä onni syntyy arjessa

Ymmärtämällä että arki on parasta ja että siihen voi itse tehdä muutoksia, jos tuntuu, että se tökkii. Tämän takia olemme tuoneet niin paljon viime aikoina esille arkea ja arjen ihanuutta. Arki näyttelee suurinta osaa viikosta ja jos sen jättää ”elämättä” ja elää vain viikonloppua varten, iso osa elämästämme katoaa tai tuntuu pakkopullalta ja kuitenkin arjestakin voisi pieniä valintoja tekemällä nauttia.

Niinpä onkin hyvä huomioida, että päätämme tekemistämme asioista myös itse. On tietysti asioita, jotka on vaan tehtävä, mutta on myös paljon asioita, joihin voimme arjessamme itse vaikuttaa. Emme ole vain elämän sätkynukkeja, vaan meillä on oma tahto ja sitä kannattaa käyttää. Voimme myös päättää, miten asioihin reagoimme sekä suhtaudumme ja millaisia tunteita koemme. Tunnemmeko arjessamme onnea?

 

Toisinaan tuntuu, että jopa pelkäämme olla onnellisia

On paljon helpompaa, kun voi valittaa ja surkutella, nähdä vain asioiden huonot puolet ja olla ottamatta vastuuta omasta onnellisuudesta. Me kasvustoorilaiset ajattelemme niin, että jokainen hetki voi olla onnellinen. Onnenhetket ovat pieniä arkisia hetkiä, kun vaikka radiossa soi hyvä kappale. Tai kun ehtii työpäivän jälkeen tallille hevosia hoitamaan. Tai lenkille koiran kanssa. Tai kun puhuu mukavan yhteistyökumppanin kanssa pitkän puhelun.

Meille onnellisuus on ylipäätänsä niitä hetkiä, joita vietämme. Niitä hetkiä jolloin tunnemme tekevämme jotakin ja saavamme aikaiseksi asioita. Meille onnellisuus on jokapäiväistä olemista.

Onni on siis paljon lähempänä kuin arvaammekaan. Tee asioita, joista nautit. Jos joku asia ei tunnu hyvältä, yritä muuttaa sitä mielekkäämmäksi. Näe kauniit asiat ympärilläsi ja pyri ajattelemaan positiivisesti. Älä valita, vaan ala valita ja nauti elämästäsi.

Mutta ennen kaikkea elä hetkessä ja hetkistä. Anna itsellesi mahdollisuus nauttia arjen onnesta. Ja hei ihanaa ystävänpäivää <3

 

“Onnellisuus on sisäistä, ei ulkoista: siksi se ei riipu siitä mitä meillä on, vaan mitä itse olemme.” Henry Van Dyke

Jos haluat lukea lisää  postauksia arjesta ja siitä miten voit innostua ihan tavalliseta arjesta,  löydät postaukset täältä Haluatko ihanaa arkea elämääsi ja täältä Lonkeronharmaa arki</

Ps. Tämä postaus on kirjoitettu jo viikkoja sitten, mutta huomasimme ilolla Sipe Santapukin haastattelun Puoli seitsemän -ohjelmassa. Kannattaa lukea ja katsoa, hienosti sanottu ”Elämän tarkoitus on elämä itse” 

Jätä kommenttisi