Hyödynnä kesäaamun hurmaa työpäivän energiaksi

Kesä, työ ja aamu – mikä yhdistelmä.

Istahdan terassille kellon näyttäessä 5.30. Ilma on utuinen, samettinen ja lempeä kesän hurmaavien tuoksujen ympäröimänä.
Se kietoutuu ympärilleni antaen samalla raikkaan hengähdyksen iholleni. Hiljaisuus on pysähtynyt ympärilleni, vain linnut sirkuttavat toisilleen. Ne tuntuvat juttelevan tulevan päivän askareista.

Aurinko valaisee sinisen taivaan tuoden siihen uskomattoman kauniin sinisen värityksen ja hehkun. Puiden silmiä hivelevä vihreys on käsinkosketeltavaa. Ympärilläni leijuu vihreän, punaisen, keltaisen kesän tuoksuja. En halua rikkoa tätä hiljaisuutta. Voiko olla enää parempaa heräämistä työaamuun?

Arjen keskellä usein unohtuvat nämä ihanat pienet hetket, joista kannattaa nauttia. Nousta tuntia aikaisemmin ja viettää se lintujen kanssa ulkona kesäisestä aamun raikkaudesta nauttien. Tämä aamun hetki palkitsee energialla. Antaa pehmeän laskun kohti työpäivää. Tuntuu aivan ihanalta aloittaa työt.

Aamun heräämisellä on merkitystä. Sanotaan, että liikunta aamusta auttaa jaksamaan paremmin. No tämä aamukahvilla ulkona istuminen ei ole kovin raskasta liikuntaa, mutta pelkkä ulkoilma tuntuu valuvan kehon läpi lisäten solujen energiatasoa ja käynnistävän aivoni paremmin kuin sisällä istuminen.
Työpäivä tuntuu paljon mielekkäämältä aloittaa. Miksi emme joka aamu ota hetkeä itsellemme.

Olemme helposti tapojemme orjia ja teemme asiat saman kaavan mukaisesti. Kesäaamuista kannattaa nauttia ja muuttaa omaa tapaansa herätä, nousta ja lähteä töihin. Kannattaa miettiä, mikä tuottaa itselle energiaa ja mikä lisää omaa keskittymiskykyä. Pienet hetket voivat olla merkityksellisiä. On sanottu, että jo 3-5 minuutin tauko lisää keskittymiskykyä työssä. Jos yrittää tehdä liikaa, liian nopeasti tai ilman taukoja, tekee itselleen karhunpalveluksen. Muuttuukin hitaammaksi, tehottomammaksi.

Jokainen hetki on vain kerran ja arvokas. Työhön heräämisestä ja lähtemisestäkin voi tehdä mielekästä ja ihanaa.

Jätä kommenttisi