Oletko suunnitellut uusia seikkailuja kevään varalle?

Oletko suunnitellut keväälle jotain uutta harrastusta, tekemistä tai opiskelua? Haluatko raivata tilaa uudelle ajattelulle? On kiva suunnitella jotain uutta ja ihanaa. Toisinaan ne toteutuvat ja toisinaan ei. Muutoksia tapahtuu meidän kaikkien elämässä, työssä ja myös ihmisissä. Uudet seikkailut ovat ihania, elämähän voi olla vaikka kokonaan yhtä seikkailua. Uskalla rohkeasti unelmoida sekä suunnitella ja kysy itseltäsi: ”mitä haluat?”

Moni on hyytynyt koronan tuoman etätyön, kotona olemisen ja harrastusten puutteesta. Nyt voi kuitenkin miettiä mitä uutta haluaa elmäänsä. Onko aika opiskella jotain uutta? Se onnistuu hyvin etänä tai netin kautta. Ulkona voi tehdä vaikka millaisia harrastuksia koronasta huolimatta. Jos on aikaa, nyt on aika aloittaa jonkin uuden tavoitteen ja tekemisen suunnittelu.

Aloita uuden tavoitteen miettimällä mitä haluat? Millaisen muutoksen elämässäsi haluaisit tehdä? Jos et tiedä, et luultavasti saa muutosta aikaiseksi. Jos taas tiedät, niin ainut keino on lähteä tekemään konkreettisia asioita tavoitteen suhteen. Edetä asian kanssa. 

Löydä jotain innostavaa tekemistä koronasta huolimatta

Aseta itsellesi realistinen, mutta innostava tavoite ja huomaat, että saat muutoksen aikaiseksi. Pohdi ne asiat, jotka edistävät sinua kohti muutosta. Sinun on kuitenkin samalla pohdittava, mitkä asiat estävät muutoksen tapahtumisen.

Arvioitko realistisesti omaa toimintaasi ja tekemistäsi? Ovatko asettamasi tavoitteet, toivomasi muutokset sinulle varmasti mieluisia, innostavia ja sellaisia, joita itse hauat? Opi tuntemaan itsesi ja omat vahvuutesi. Kokeile omia rajojasi löytääksesi parhaat vahvuutesi.

Vahvista omia vahvuuksiasi, älä heikkouksia. Älä myöskään lannistu heti, jos mitään ei tapahdu mielestäsi. Aina jotain tapahtuu, mutta toisinaan sinusta vain ei tunnu siltä. 

Huomioi aika

Jos sinulla on liian vähän aikaa, voi tavoite tuntua mahdottomalta. Jos taas sinulla on aikaa yllin kyllin, niin se ei tunnukaan enää mahdottomalta. Älä siis laita itsellesi ajan suhteen tavoitteita, jotka ovat minuuttikellon kanssa suunniteltuja. Keskity enemmän siihen, milloin aloitat tekemisen ja mitä teet päivittäin.

Riko arjen rutiineja. Hyvin helposti teemme päivästä toiseen monet asiat samalla tavalla. Luovuus ei puhkea kukkaan silloin yhtä hyvin. Rikkomalla arjen rutiineja, tekemällä jotain eri tavalla, innostut itse enemmän ja pikkuhiljaa luovuus alkaa pulpahdella ulos sinusta. Keksi jotain kivaa arjesta poikkeavaa joka päivälle. Inspiroi itseäsi.

Etsi keinot, kuinka pääset tavoitteeseesi

Aseta itsellesi tavoite, joka on sinulle oikeasti tärkeä. Sellainen, jonka koet itsellesi merkitykselliseksi. Ota siis selkeä päämäärä. Mutta älä jää vain tavoitteen tai päämäärän varaan, vaan tee selkeä suunnitelma sen toteuttamisesta. Tee itsellesi askeleet, jotka kuljettavat sinua kohti tavoitettasi ja päämäärääsi

Tässä vielä lyhyt muistilista, kuinka pääset tavoitteeseesi:

  1. Päämäärän ja tavoitteen tulee olla selkeä ja kirkkaana mielessäsi. Tavoitteen pitää tuntua mahdolliselta. Jos se ei tunnu siltä, voi olla että into lopahtaa kesken. Sinne ei voi mennä oikotietä, vaan askel kerrallaan.
  2. Pura tavoitteesi osiin. Pienempiin palasiin ja lähde toteuttamaan sitä askel kerrallaan. Tee joka viikko ja päivä jotain tavoitteesi eteen. Näin se alkaa toteutua ja olet lähempänä päämäärääsi päivä kerrallaan.
  3. Hyödynnä muita ihmisiä, jos tarvitset apua. Kysy neuvoja, juttele, innostu muiden tekemisestä. Älä jää yksin, jos tekeminen tuntuu liian vaikealta, raskaalta tai jokin alkaa tökkiä muuten vain. Moni asia ratkeaa kun juttelee muiden kanssa, eikä asia ehkä tunnukaan enää niin vaikealta tai raskaalta. Pyydä muita tsemppaamaan ja sparraamaan sinua.
  4. Keskity olennaisiin asioihin, älä lillukanvarsiin. Tee asiat yksi kerrallaan. Monesti alkaa tehdä asioita tehokkaasti, mutta huomaa yhtäkkiä tekevänsä monta eri asiaa, ja mikään ei edisty kunnolla. Ota siis selkeä ohjenuora tekemisellesi ja opettele keskittymään olennaiseen tekemiseen.
  5. Kiitä ja inspiroi itseäsi. Tämä auttaa sinua nauttimaan sekä iloitsemaan tekemisestäsi ja jokaisesta hetkestäsi matkan varrella.
  6. Jos et ehdi tehdä haluamaasi, sinun on luovuttava jostakin, jotta saat aikaa. Mieti mistä voit luopua tai mitä tehdä vähemmän, joka antaa taas aikaa uuden tekemiselle. 

”She believed she could so she did.” Mitä sinä haluat tänä keväänä toteuttaa?

Jätä kommenttisi