Millaisia ajatuksia henkilöbrändäys sinussa herättää?

Henkilöbrändäyksestä on puhuttu paljon viimeisten vuosien aikana. Jokaisella meillä on jonkinlainen henkilöbrändi olemassa, kun ainakin jotkut tuntevat sinut ja ovat sinusta jotain mieltä.

Tunnetut media- ja julkisuuspersoonat ovat henkilöbrändejä, joista moni on jotain mieltä. Monet henkilöbrändit herättävät vahvoja tunteita monissa ihmisissä. Monet urheilijatkin ovat henkilöbrändejä. Yksi aikansa henkilöbrändi urheilussa oli mielestäni esimerkiksi Tanja Poutiainen. Aina positiivinen, hyvää kuvaa itsestään ja lajistaan rakentava urheilija. Some on myös pullollaan henkilöbrändejä. Tänä päivänä mielipidevaikuttajaksi – henkilöbrändiksi on helpompi nousta kuin ennen somen aikakautta.

Aktiivisella esille tulolla, kannanotoilla ja tekemisillä, videoilla, podcasteilla eli tuomalla omaa itseään, osaamistaan ja tekemistään esille voi nousta nopeastikin tänä päivänä henkilöbrändiksi. Verkossa kuka tahansa voi tuoda osaamisensa esille ja ilmoittaa olevansa asiantuntija tietyllä alalla tai asiassa/asioissa.

Asiantuntijabrändin on kuitenkin lunastettava osaamisensa asiakkaiden silmissä. Pelkkä esille tulo ei riitä, lupaukset on aina lunastettava. Jos osaaminen ei olekaan henkilöbrändin luomalla tasolla, saattaa käydä niin että ostetaan kerran mutta ei toista. Hyvä henkilöbrändi ostetaan uudelleen hänen osaamisensa takia ei pelkän brändin. Jos näyttöä tekemisestä ei löydä, on aika vaikea niitä tyhjästä tempaista. Puhua ja kirjoittaa voi vaikka kuinka paljon, mutta kyllä tarvitaan myös niitä konkreettisia näyttöjä.

Remonttimies Matti Meikäläinen henkilöbrändinä

Remonttimies Matti Meikäläisellä on kalenteri täynnä töitä. Hänellä on joka päivä niin paljon tekemistä, että tunnit eivät meinaa riittää. Hänelle soitetaan koko ajan uusia hommia. Naapuri suosittelee toiselle. Brändiradio kuuluttaa Matti Meikäläisen puolesta yhdelle sun toiselle, että tilaa Matti niin homma hoituu. Matti ei tiedä LinkedInistä yhtään mitään. Hän ei ole jaksanut luoda minkäänlaista profiilia yhtään minnekään. Hän tekee työtä. Hän on silti aikamoinen henkilöbrändi, jonka jokainen joka tuntee kertoo eteenpäin. Matti on alansa ammattilainen ja jokainen työ tuo hänelle monta uutta työtä brändiradion laulaessa hänen puolestaan.

Kaikki ei siis vielä ole somessa. Kaikkien ei edes tarvitse olla. Töitä ja asiakkaita riittää. Henkilöbrändi heillä kuitenkin on, se on huippuammattilaisen henkilöbrändi. Matit ja Maijat ovat ansainneet työllä ja tekemisellä henkilöbrändinsä eikä suinkaan somessa kirjoittelulla tai puhumisella.

Matti on siis lunastanut lupaukset ja asiakkaiden odotukset.

Henkilöbrändi helpottaa asiantuntijan markkinointia

Henkilöbrändiä voi kuitenkin luoda joko Matin tapaan tai tulemalla näkyväksi. Tänä päivänä näkyminen on aika tärkeää. Voit luoda selkeän kuvan itsestäsi, osaamisesta ja tavastasi toimia. Millainen sinä olet yhteistyökumppanina asiakkaillesi.

Voit laatia arvolupauksen, jonka annat. Tuoda sitä esille. Kuvata osaamistasi erilaisten kannanottojen ja keskustelujen kautta somen maailmoissa. Kirjoittaa blogia tai tehdä videoita. Kanavien ja esille tulon avulla pystyt muistuttamaan itsestäsi. Vahvistat kuvaa itsestäsi ja luot omaa henkilöbrändiäsi. Alat jäädä ihmisten mieliin, ja kun he tarvitsevat alasi asiantuntijaa, saatat saada yhteydenoton.

Vaikuta kanavissa, joissa potentiaaliset asiakkaat ovat. Kun olet niissä kanavissa ja osallistut aktiivisesti, jäät mieleen. Sinut nähdään ja kuullaan. Tänä päivänä on tärkeää kuunnella muita, kysyä muilta, keskustella muiden kanssa, kannustaa ja tsempata sekä kiittää muita.

Ota osaa, jaa hyviä juttuja, painele tykkää nappia kun näet hyviä kannanottoja ja kommentteja. Kirjoita oma kannanottosi, mutta ei liian rajuja. Sopivia, rakentavia ja keskustelevia. Kirjoita osaamisesi alueella olevista aiheista ja aloita niistä keskusteluja. Alat pikkuhiljaa muotoutua alan asiantuntijaksi. Sitä kautta sinusta myös kiinnostutaan.

Henkilöbrändäyskin ottaa aikansa

Roomaakaan ei rakennettu päivässä! Henkilöbrändinkin rakentaminen vie aikaa. Se ei synny sormia napsauttamalla eikä yhdestä tai kahdesta postauksesta. Se vaatii aikaa ja näkymistä. Eikä joka postaus voi olla joku älyttömän tärkeä juttu. Jos tuuttaa koko ajan jotain päälleliimattua kommenttia joka paikkaan, alat pikemminkin ärsyttää. Ole siis aito itsesi ja ota aidosti kantaa asioihin. Potentiaaliset asiakkaasi aistivat nopeasti jos tuuttaat ulos vain opittuja asioita eikä sinulla ole aitoja kokemuksia asioista.

Ole kärsivällinen ja jaksa tulla näkyväksi. Älä odota, että kaikki muistavat sinut, jos olet viimeksi ollut näkyvillä kaksi kuukautta sitten. Ei pari kuukautta sitten on ikuisuus ja unohdettu jo. Jos et siis jaksa olla aktiivinen, et voi myöskään odottaa henkilöbrändisi rakentuvan oikeastaan mihinkään suuntaan. Pyri johdonmukaisesti postaamaan, bloggaamaan tai tekemään videoita säännöllisesti. Näy mielellään vähintäänkin joka viikko.

Älä pelkää mitä muut ajattelee. Jos pelkäät julkaista yhtään mitään, niin luultavasti et uskalla julkaista. Jäät vain odottelemaan ja manailemaan pitäisi julkaista, mutta mitään ei tapahdu. Pelko on suurempi kuin julkaisukynnyksen ylittäminen. Joskus on vain uskallettava. Ei se maailma kaadu siihen, jos kaikki eivät tykkäkään julkaisustasi heti. Julkaise uusi ja katso mitä nyt tapahtuu. Opit kyllä nopeasti mitkä asiat kiinnostavat .

Jos vain haluat osaat kyllä, pystyt aivan varmasti ja voit toteuttaa. 

Et voi tietää millainen henkilöbrändi sinusta kehkeytyy kuin kokeilemalla.

Jätä kommenttisi