Mikä oli vuoden 2019 uuden vuoden lupauksesi? Toteutuiko se?

Vuosi 2020 kolkuttelee ovella – nyt on aika pysähtyä hetkeksi ja tehdä tilinpäätös kuluneesta vuodesta. Samalla kannattaa käyttää ainakin tovi jos toinen aikaa sen miettimiselle, mitä haluat tapahtuvan vuonna 2020.

Teitkö tänä vuonna niitä asioita, joita halusit tehdä? Mitä lupasit uutena vuotena 2019? Mitä päätit tehdä tänä vuonna? Millainen tavoite tai päämäärä sinulla oli mielessä tammikuussa? Mistä unelmoit? Toteutuivatko nämä asiat?

Tavoitteiden suunnitelmallinen edistäminen vaatii suunnitelmaa ja usein myös itsekuria. Meistä moni valitettavasti huomaa tässä vaiheessa vuotta, että ne kaikki hyvät päätökset ja lupaukset sekä asetut tavoitteet eivät toteutunutkaan. Jotakin tapahtui matkan varrella ja into lopahti.

Jos haluat oppia tekemisestäsi tai tekemättä jättämisestäsi, kannustamme sinua käyttämään pienen tovin tämän vuoden miettimiseen. Pohdi ainakin seuraavia asioita:

1. Mistä asioista saavutuksista tai tapahtumista olet ylpeä?
2. Milloin tai mistä asioista olet ollut kaikista innostunein? Mikä sai silmäsi loistamaan? Mitä silloin teit ja kenen kanssa?
3. Mikä taas ei tuntunut hyvältä? Onko jotain sellaista mikä toistuu, johon haluaisit erityisesti muutosta jatkossa?
4. Mikä erityisesti inspiroi ja/tai innosti sinua?

Kun olet tehnyt rehellisen arvion itsellesi, mitä tapahtui tai jäi tapahtumatta vuonna 2019, on aika katsoa tulevaan. Millaisen sinä haluat ensi vuodesta tulevan? Ja tuleeko siitä sellainen, jonka sinä oikeasti haluat? Kaikkea ei voi aina suunnitella ihan oman mielen mukaan, osa asioista kun tulee ”annettuna”. Mutta moni asia on kuitenkin itsemme päätettävissä, vaikka päivät tuntuvatkin kuluvan arjessa kuin juna kiskoilla, välillä kovempaa vauhtia eteenpäin ja välillä taas hiljennellen asemalle.

Koska haluamme kannustaa sinua tekemään vuodesta 2020 innostavan, pohdi ensi vuotta silmällä pitäen alla listattuja asioita. Millainen olisi paras mahdollinen vuosi 2020 sinulle? Millaisia asioita voisit kuvitella tekeväsi ensi vuonna, jotka saavat silmäsi loistamaan? Minkä asian toteuttamisesta olisit vuoden kuluttua ylpeä itsestäsi. Mieti erilaisia elämäsi osa-alueita työ, vapaa-aika, perhe, harrastukset, terveys, fyysinen kunto eli mihin kaipaat muutosta?

1. Missä asioissa haluat onnistua vuonna 2020? Oletko valmis tekemään itsellesi suunnitelman, jonka mukaan etenet kohti tavoitettasi?
2. Mikä innostaa sinua, mitkä asiat saavat silmäsi loistamaan?
3. Pitääkö sinun luopua jostakin päästäksesi kohti tavoitettasi? Onko asioita, joita pitää tehdä vähemmän? Onko asioita, joita täytyy tehdä enemmän? Onko jotakin uutta, jota täytyy ottaa mukaan päivittäiseen arkeesi?
4. Mitä opit vuodesta 2019? Mitä sinun täytyy muuttaa tekemisessäsi?

Arki on meillä kaikilla enemmän tai vähemmän hektistä, mutta suunnittelulla ja valinnoilla, meidän on mahdollista edetä tavoitteitamme, unelmiamme ja päämääriämme kohti. Ja jos sinä et tee valintoja itsesi hyväksi, muut tekevät. Ja silloin ne valinnat eivät todennäköisesti ole sellaisia, joita todella haluat. Joten tee lisää niitä asioita, jotka saavat sinut onnelliseksi. Etsi aikaa haluamillesi asioille.

Joten tervetuloa innostava 2020! Ja kuten sanottu haluamme kannustaa sinua elämään omannäköistäsi elämään, innostumaan, inspiroitumaan sekä saavuttamaan haluamiasi asioita! Sen takia teimme ihan parhaan arjen apulaisen, nimittäin innostavan 2020 tavoitekalenterin! Voit tilata sen KasvuStoorin verkkokaupasta ilman postimaksua täältä, hankkia sen Suomalaisesta Kirjakaupasta ympäri Suomea tai ostaa ihanista putiikeista ympäri Suomea.

Tee vuodesta 2020 juuri sellainen kuin itse haluat! Lopeta aikominen – aloita tekeminen!





Jätä kommenttisi