Mentorin päiväkirja – Ajankäyttö, ikuinen kehittämiskohde

Maaliskuu oli melkoista härdelliä. Paljon asiakaskohtaamisia (edelleen Teamsin välityksellä), yrittäjätutkintojen arviointeja, mentorointia ja erilaisia valmennuksia (onneksi edes muutama kasvokkain). Illat kuluivat vapaaehtoistyön ”huoltojoukkohommissa”. Nyt oli pakko yrittää elää niin kuin opettaa: ajankäytön hallinta on todella tärkeää.

  • Mitä konkreettista tapahtuu tässä kuussa? Riittävästi aikaa ennakkovalmistautumiseen.
  • Milloin pitää viimeistellä kuluvan kuukauden isommat  teemat ja valmennukset? Tarvitaanko vielä taustatyötä?
  • Ketkä kaikki tarvitaan suunnittelemaan huhti- ja toukokuun juttuja? Kutsut palavereihin eri tahoille.
  • Päivittäin kalenteriin merkittynä ajat kaikelle pienelle sälälle ja ad hog-hommille
  • Hallinnollisille tehtäville riittävästi aikaa, ei viime tingassa vaan ajoissa
  • Miten ajoittaa eri tavoin kuormittavia töitä yksittäisille työpäiville ja työviikolla?

Olen siinä onnellisessa asemassa, että saan tehdä asioita, joista nautin ja jotka koen merkityksellisiksi. Työn imu saattaa joskus viedä mennessään. Innostun uusista asioista ja olisi mielenkiintoista olla niin monessa mukana. On pyrittävä tekemään valintoja ja myös rajata omaa ajankäyttöään. Täysin vapaatakin aikaa pitää olla muulloinkin kuin nukkuessa.

Jotta valitsemansa asiat saa toteutettua omasta vireystilasta pitää huolehtia

  • Itselle aikaiset aamut ovat parhaita ideoinnin hetkiä. Pyrin keskittämään niihin ainakin ne asiat, joiden ideointi lähtee lähes ”puhtaalta pöydältä”.
  • Jokainen asiakas ja asiakasryhmä ansaitsee kohtaamisen, jossa itse olen täysillä läsnä. Asiakastapaamisten väliin pyrin jättämään tauon. Tuuletan hetken aivoja vaikkapa lyhyellä korttelikierroksella, jos pidempään taukoon ei ole mahdollisuutta.
  • Lounasta en jätä väliin. Suunnittelen viikon lounaslistan itselleni ja valmistan osan niistä viikonloppuna valmiiksi pakkaseen. Ennen koronaa kävin usein ulkona syömässä, mutta se tapa on toistaiseksi jäänyt.
  • Kun aikaa ei kulu lounaspaikkaan siirtymiseen, ehdin usein ottaa 15 minuutin torkut. Työterveyslääkäri suositteli aikanaan ns. avainunia: avainnippu käteen ja päikkäreille. Kun avaimet putoavat ja kolahtavat lattiaan on aika herätä. Herätys varmuuden vuoksi kytkettynä.
  • Päivittäin kalenteriin aikaa ulkoilulle.
  • Uutta mielenkiintoista ammattikirjallisuutta ilmestyy koko ajan. Lukuhetket ovat nyt jäänyt viikonlopuiksi.
  • Lorvailullekin kannattaa varata oma aika. Se lisää palautumista.
  • Illalla onneksi luontaisesti väsyttää ja punkka kutsuu ennen yhtätoista.

Ihmisen aivot tekevät työtä myös levätessämme

Monella meillä on kokemuksia yöllisestä heräämisestä, jolloin ongelmaan tai ideaan putkahtaa yhtäkkiä oiva ratkaisu. Työstän valmennuksia tai vaikkapa ”nuotteja” uuden asiakasryhmän kohtaamiselle hyödyntämällä asian kypsyttelyä mieleni sopukoissa. Esityksen Power Point-luonnokset ripustan maalarinteipillä työhuoneeni kaappien oviin. Tussi pöydälle ja kun muutosidea syntyy, merkkaan slidiin. Usein luonnos saa olla kaapin ovissa useamman päivän. Viimeistä silausta ennen istun asiakkaalle varatussa nojatuolissa tarkastelemassa tulosta. Uusia merkintöjä syntyy ja usein myös sivujen järjestys muuttuu. Tätä samaa voisi toki tehdä PC:llä, mutta jostain syystä mainitsemani tapa tuottaa itselle paremman tuloksen.  Toisinaan saatan hiippailla yöllä kesken unien tekemässä jonkun muutoksen. Printteripaperista on nyt huutava pula. Toivottavasti jossain vaiheessa sitä taas ilmestyy kauppoihin.

Näistä samoista aiheista on kuluvan kuukauden aikana syntynyt keskustelua lähes jokaisen asiakkaan kanssa. Ehkä me itse kukin yliarvioimme kykymme saada loistavia tuloksia aikaan viime tipassa. Itsestäni huomaan, että kun paniikki iskee, ei synny mitään järkevää. Aivot menevät niin sanotusti tilttiin. Niiden boottaamiseen ei riitä pikainen uudelleen käynnistys. Toki mikrotauko auttaa hetkellisesti. Se ei kuitenkaan ole pitkän päälle hyväksi aikaan saamiselle, hyvälle työn jäljelle eikä myöskään terveydelle.

Kevättä ja pääsiäistä odotellessa

Merja Carlander

*******************************************************************************

Merja Carlander kertoo Mentorin päiväkirjassa kuukausittain mietteitään ja havaintojaan mentoroinnista.  

Merjan missio on tukea työyhteisöjä, esimiehiä ja yrittäjiä kohti parempaa työelämää ja saavuttamaan tavoitteensa. Hän toimii yritysmentori, johdon ja työyhteisöjen coachina ja työnohjaajana.

Ihminen on kokonaisuus. Huolehtimalla omasta fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnistaan, osaamisen kehittämisestä ja yhteisöllisyydestä saa aikaan myös parempaa tulosta. Vastapaino työlle on se elämän neljäs tukijalka.

www.merjacarlander.fi  www.facebook.com/merjacarlander2./ 

www.linkedin.com/in/merja-carlander-3ab839ab

yrittäjyys #visio #missio #tulevaisuus #kehittäminen #uudenoppiminen #luovuus #työnohjaus #itsensäjohtaminen #tavoitteet #vuorovaikutus #kommunikointi #skenaario #mentorointi #kuunteleminen #ajanhallinta #ennakointi #ajankäyttö #priorisointi

Jätä kommenttisi