Ahdistaako sinua tämän hetken tilanne? Jäikö motivaatio peiton alle?

Toisinaan on hetkiä jolloin tekisi mieli pistää pää vain tyynyyn ja jättää kaikki tekemiset unholaan. Välillä olisi kiva piiloutua johonkin, ettei kukaan löytäisi eikä tarvitsisi tehdä yhtään mitään. Entä jos tämä tunne tulee vastaan useamminkin? Silloin voi miettiä, onko motivaatio hukassa.

Monesti tekee mieli jättää asioita tekemättä. Ei vaan huvita. Välillä taas huomaa, että siirtää jonkin asian aloittamista moneen kertaan. Tämä tilanne on tuttu varmasti vähän jokaiselle. Pitäisi tarttua tuumasta toimeen, mutta ei oikein ole innostusta. Motivaatio on hukassa.

Motivaatioon voi vaikuttaa pelkästään huonosti nukuttu yö, jolloin ei jaksa keskittyä. Oma vireystila ei ole parhaimmillaan. Motivaatio saattaa myös vaihdella päivän aikana. Aamuihminen on pirteä heti herätessään ja jaksaa tehdä tehokkaasti koko aamupäivän, mutta illalla saattaa olla jo olo, ettei jaksa enää yhtään mitään. Vastaavasti voi olla niin, että illalla tai yöllä jaksaa pakertaa vaikka kuinka pitkään, mutta aamut on ”tervanjuontia” ja motivaatiota ei millään tahdo löytyä. Ihanteellista olisi, jos voisimme valita tekemisen aikataulun oman vireystilamme mukaan. Harva kuitenkin pystyy tekemään töitä pelkästään silloin, kun on pirteimmillään.

Työmäärä tai meilien määrä saattaa olla myös heti aamusta jo niin turruttava, että tulee tunne ettei tiedä edes mistä aloittaisi tai miten selviäisi kaikesta. Motivaatio karkaa eikä jaksa oikein kunnolla tarttua mihinkään.

Hyödynnä erilaisia keinoja motivaation ylläpitämiseen

Todo -listojen käyttäminen on äärimmäisen hyvä ja tehokas keino motivaation lisäämiseksi. Tehtävälista kannattaa tehdä edellisen päivän lopuksi, jolloin tiedät jo valmiiksi mitä seuraavana päivänä on edessä. Tehtävälista on valmiina, ja voi että on ihanaa, kun saa vetää yli siitä aina yhden tehdyn tehtävän. Jokainen ylivedetty ja suoritettu tehtävä palkitsee, ja taas jaksaa tehdä seuraavan. On myös selkeä lista, ei tarvitse arpoa ja miettiä tekemättä olevia tehtäviä.

Nuku enemmän. Unenpuute voi vähentää motivaatiota. Tämä on oikeasti tänä päivänä monelle ongelma. Tehtävää on paljon, ja usein ei ehdi nukkumaan riittävän ajoissa, jolloin unimäärä jää vajaaksi. Tätä kun jatkuu jonkun aikaa, alkaa väsymys muuttua vallitsevaksi olotilaksi. Tämä syö motivaatiota sekä erityisesti keskittymiskykyä.

Iso ja vaativa tehtävä saattaa syödä motivaatiota. Tulee tunne, ettei selviä tehtävästä tai tekemisestä. Tässä kohtaa pilkkominen on avainsana. Kun tehtävä tai tekeminen on pilkottu osiin, se muuttuu paljon pienemmäksi. Voi edetä vaihe vaiheelta, eikä tarvitse miettiä koko tehtävää kerralla. Tämä lisää kummasti motivaatiota.

”Porkkanat” on tärkeitä motivaation lisääjiä. Eläinten kouluttamisesta sanotaan, että pitää keksiä sellainen ”porkkana” jota eläin haluaa kaikkein eniten. Eläin motivoituu yrittämään ja tekemään kun palkinto on oikea. Jos palkinto on riittävän kiinnostava ja haluamme sitä, olemme paljon motivoituneempia tekemään asiaa. Eläin oppii parhaiten palkinnoilla ja sama koskee meitä ihmisiä. Kehut, kiitokset ja palkinnot ruokkivat motivaatiotamme. Jos sinulla on työkaveri, kiitä ja kehu häntä kun hän on tehnyt jonkin asian. Kiitokset osuvat ja uppoavat aivan varmasti.

Teinikin saattaa olla valmis siivoamaan huoneensa kiitosten ja palkintojen myötä. Hänellä on lupa odottaa jotain suoritettuaan tehtävänsä. Valitse siis sellaisia palkintoja, jotka motivoivat. Saavat haluamaan palkintoa ja tekemään tehtävän tai asian loppuun.

Musiikki on myös hyvä inspiraation lähde. Laula tai soita sellaista musiikkia, joka lisää omaa energiaasi. Jumppaa välillä, juokse portaita tai käy 5-10 minuutin happihyppelyllä ulkona. Tee jotain millä saat energiaa kehoosi. Tämä lisää motivaatiota, jos motivaatio aikoo poistua naapuritaloon.

Toisille deadlinet on tärkeitä. Määräajan asettaminen itselle eli mihin mennessä tehtävä on suoritettava. Hyödynnä määräaikoja. Kerro määräaika muille ihmisille. Et ilkeä siirtää tekemistä samalla tavalla, kun se on julkistettu muille.

Jos motivaatio on oikein pahasti karkuteillä, niin ajattele mitä kaikkea olet tehnyt tänään, eilen tai viimeisen viikon aikana. Voit myös miettiä edellisen ison tehtävän tai projektin, jonka olet hoitanut. Kuinka paljon sait silloin aikaiseksi. Mieti siis onnistumisiasi. Sinulle tulee parempi olo ja jaksat jatkaa tekemistäsi.

Etsi mistä sinä saat ”motivaatioruokaa” ja hyödynnä niitä asioita! Ota kaikki irti näistä aurinkoisista päivistä ja lisää energiaasi sitä kautta. Pienikin hetki voi auttaa paljon.

Muistahan tarjoilla itsellesi sopivia ”porkkanoita”. Älä mieti mitä et ole tehnyt, vaan mitä kaikkea olet jo tehnyt.

Lisää vinkkejä voit lukea täältä tai tästä kirjoituksesta

Jätä kommenttisi