KasvuStoori – Vauvavakuuttaja

Olen Riiamari, vauvakuplassa oleva vakuutusedustajayrittäjä Pohjanmaalta. Olen 34-vuotias ja asun mieheni kanssa Vaasassa. Olen saanut uuden yritysideani myötä sähäkän kipinän yrittäjyyteeni ja jaan tarinani teille. Minut löytää sosiaalisen median alustoilta Vauvavakuuttajan nimellä (Instagram, TikTok ja Facebook).

Kerron Instagramin @vauvavakuuttaja -tililläni avoimesti omasta vauvakuplastani ja haluan omalla tarinallani antaa ääneni myös heille, joille haikara ei heti tuokaan vauvaa kotiovelle. Minusta on kehittynyt vuoden aikana syntyvän lapsen vakuutusturvan asiantuntija ja toivon tarinani motivoivan muitakin yrittäjähenkisiä yhdistämään oman elämäntilanteensa yrittäjyyteen ja laittamaan oman persoonan likoon.  

Olen vakuutusedustajana Pohjola Vakuutus Oy:llä, eli toimin yrittäjänä, joka tarjoaa oman yrityksen kautta vakuutuksia. Teen työni lähinnä puhelimitse ja verkkotapaamisten välityksellä ja minut löytää myös Laihian ja Etelä-Pohjanmaan Osuuspankilta. Tarjoan kotitalouden vakuutuksia ympäri Suomen eli minulta saa vauvavakuutusten lisäksi myös kaikki muutkin kodin vakuutukset. Yrittäjyyteni alkumetreillä tunsin olevani ”vakuutusalan hieman tiukkojenkin raamien vankina” omassa yrittäjyydessäni, mutta some on antanut uuden kulman asiakashankintaani.

Miten kaikki alkoi?

Yrittäjäksi lähteminen liittyy vahvasti haluun vaihtaa elämäntapaa ”vapaammaksi” ja kolmekymppisenä naisena halusin keskittyä tasaiseen perheenperustusvaiheeseen elämässämme. Olen ollut aina myyntialalla ja viimeisin työsuhteinen sijoituspäällikön rooli oli varsin yrittäjämäistä ja tavoitteellista, mutta myös reissutyötä 30 000 kilometrin vuosikilometreillä. Syksyllä 2019 tulin ensimmäistä kertaa raskaaksi, mutta valitettavasti raskaus päättyi myöhäiseen keskenmenoon 21 raskausviikolla. Tällöin sairaalan sängyssä päätin surun keskellä, että haluan vaihtaa työkuvioitani. Sinnittelin muutamia kuukausia silloisessa työssäni ja hyppäsin pois työelämästä 6 kuukauden ”mitä minusta tulee isona” ja menetyksestä toipumisen lomalle. Onnekseni Pohjola haki vakuutusedustajaa Seinäjoelle ja sain aloittaa yrittäjänä vuoden 2021 alussa.

Vakuutusedustajan ensimmäinen vuosi menee useimmiten harjoitellessa. Toinen vuosi pärähti käyntiin vauhdilla, sillä osasin jo järjestelmät hyvin, pidin etätyöstä kotona ja olin omassa elämässäni onneni kukkuloilla, sillä olin uudelleen raskaana kahden vuoden jälkeen esikoisemme menetyksestä. Ilmoitin Facebookin Kesäkuiset 2022 odottajien vauvaryhmässä, että voisin auttaa odottavia äitejä vauvan vakuutuksen hankkimisessa ja että itsekin odotin vauvaa. En ollut uskoa silmiäni, sillä sain odottajilta lukuisia tarjouspyyntöjä ja todella moni kysyi apua vakuutusasioissa, joka oli minulle varsin ihmeellistä, sillä olin jo tottunut haastavaan puhelinmyyntityöhön. Vauvojen vakuutusturva askarrutti monia ja aiheesta löytyi paljon keskusteluja eri nettialustoilta, josta sain idean, miten voisin tuoda omaa asiantuntijuuttani enemmänkin esille. Hankin nettisivut, valokuvaajan ja someilmeen itselleni paikallisilta yrittäjiltä. Näin syntyi Vauvavakuuttaja.

Olin aivan ideavirran viemänä ja innostunut uudesta yritysideastani ja uskoin jaksavani innostuksen siivittämänä tehdä sisällöntuotantoa ja vauvavakuutuksia raskausajan ylikin, vaikka äitiysloman aikanakin, mutta sitten maailma romahti allamme ja toinen, niin toivottu ja valmiiksi niin rakastettu vauvamme päätti tulla tähän maailmaan aivan liian aikaisin 22 raskausviikolla helmikuussa 2022 ja menehtyi synnytykseen. Olin taas sairaalan sängyn pohjalla, kohtu tyhjänä, kaikkeni pinnistelleenä ja antaneena. Emme voineet uskoa, miten sama salama voi iskeä samaan puuhun toistamiseen. Mitään syytä enneaikaisuuksille ei ole tähän päiväänkään mennessä selvinnyt.

Vauvavakuuttaja -ideani oli lähtenyt hienosti käyntiin, mutta tarvitsin aikaa toipumiseen ja 22 raskausviikkoisen vauvan menettäneelle myönnetään Kelalta 4 kuukauden äitiysloma. Aika tuli tarpeeseen surutyölle ja voimien keräämiselle ja huomasin edelleenkin innostuvani ideasta.

Mikä motivoi sinua toiminnassasi?

Eniten minua motivoi vahva auttamisen halu. Päätin kertoa tarinamme meitä kohdanneesta surusta ja avata omaa perheenperustamisen polkua Vauvavakuuttajan Instagram-tilillä, sillä mielestäni somessa oleva vauvakupla on aivan liian siirappinen. Noin joka viides suomalainen kohtaa elämänsä aikana tahattoman lapsettomuuden ja keskenmeno on edelleen tabu, josta vaietaan. Somen kuvavirta näyttää vain ne onnelliset ”meille tulee vauva” -julkaisut ja raskauskuvat vilisevät silmissämme varsinkin näin kolmekymppisen näkökulmasta. Kerrottuani kokemuksistamme sain lukuisia viestejä, joissa ihmiset kiittelivät minua avoimuudestani ja kertoivat omista ongelmistaan joko raskauden yrittämisessä, raskauden hankaluuksista tai koetuista keskenmenoista. Toivon, ettei kukaan jäisi yksin ajatustensa kanssa. Kokemusten jakamisen ohella seuraajani pyytävät myös vauvavakuutukselle tarjousta ja onnekseni suurin osa vakuutuksista myös myönnetään. Päätin jatkaa valitsemallani tiellä ja nyt kerron meidän omasta polustamme vauvan yrittämisessä kahden myöhäisen keskenmenon jälkeen.  Tahdon pitää Vauvavakuuttaja -instagramtilini kuitenkin myös positiivisena, pienen hassuttelunkin linjalla, sillä vakuutustietous itsessään on jo tarpeeksi vakavaa vakuutusehtoineen.

Miten olet päässyt tähän pisteeseen?

Yrittäjyyden suhteen olen edelleenkin innostunut, sillä ehkä se painolasti, jonka patoaisin kehooni ja yksinäiseen suruun pääsee nyt ulos tätä kautta. Moni ystävä on kysynyt, onko tämänhetkinen työ hyväksi minulle, mutta kerron sen olevan kanava saada fiilikset ulos ja jatkaa eteenpäin. Mikään muu työ ei ole houkutellut tänä aikana, enkä voisi kuvitella hakevani taas ansiotöihin. Vauvan saamisen suhteen minulla on vahva usko, että meidänkin vuoromme tulee vielä.

Yrityksen liikevaihto on saanut tulta alleen Vauvavakuuttajan myötä. Olen melko säästeliäs yrittäjä ja uusin kameratelineenikin on varsin harkittu ostos. Sama pätee myös muihin tarvikkeisiin — tärkein työvälineeni on kuitenkin tietokone, josta maksan leasingvuokraa vakuutusyhtiölle. Takana on vasta neljän  kuukauden katkeamaton myyntijakso, sillä elelin surullisen äitiysvapaani YEL-vakuutuksen tuomalla turvalla. Vauvahaaveiden vuoksi olin maksanut vakuutusta korkeilla summilla heti aloitusvuodestani asti.

Mitä olen oppinut?

Olen oppinut, että asiat etenevät omalla painollaan, enkä voi omalla pinnistelylläni ja stressaamisellani vaikuttaa juuri mihinkään. Raskausaika opetti minulle tämän. En voi vaikuttaa ison pyörän pyörimiseen, vaan olla matkustajana ja nauttia menosta, vaikka välillä vastaan tulee asioita, joita en itse haluaisi kohdalleni. Pieni ihminen nauttii siitä, mitä hänellä jo on.

Yrittäjyyteni aikana olen oppinut ulkoistamaan tekemistäni. Tämä on ollut minulle hieman vaikeaakin, sillä olen tämmöinen ”pohojalaanen” tee-se-itse -nainen. Olen pyytänyt apua somen ulkoasun suunnitteluun, nettisivujen tekemiseen ja valokuvaamiseen. 20-vuotias pikkusiskoni auttaa minua somen sisällöntuotannon kanssa. Yrittäjyyteni ensimmäisenä vuotena tunsin olevani melko yksin, mutta parissa vuodessa olen saanut ympärilleni toimivan verkoston. Olen myös oppinut, että ihmisten pinnan alla voi olla joskus raskaitakin kokemuksia, eikä se välttämättä näy ulos päin.

Ison tukiverkoston olen saanut myös Vaasan yrittäjänaisten toiminnasta ja hallituksen jäsenenä olen päässyt seuraamaan läheltä eri alojen yrittäjänaisia.

Mikä on yrityksesi tulevaisuus? Mitä tavoittelet?

Yrityksen tulevaisuus näyttää hyvältä, sillä ”vauvamarkkinoilla” on uusia asiakkaita jokaiselle kuukaudelle! Näin alkumetreillä tavoitteenani on tulla löydetyksi, eli toivon asiakkaiden löytävän minut helposti somen ja puskaradion kautta ja pääsen sitä kautta olemaan avuksi ja tarjoamaan palveluani vakuutusten parissa. Asiakkaiden käyttäytyminen on muuttunut vuosien aikana niin, että he etsivät itse tietoa ennen ostopäätöstä. Haluan tarjota tietämystäni vauvavakuutuksista, olipa kyse mistä tahansa vakuutusyhtiöstä. Samalla pääsee kurkistamaan minun vauvakuplaani.

Ehkä salaa haaveilen omasta valoisasta vaaleanpunaisesta toimistosta kotonani, jonka ovelle vielä haaveissani olevat lapset voivat tulla kurkkimaan, kun heidän äiti tekee vakuutuskauppaa tai vaikka jotain markkinointiin liittyvää. Aika näyttää, teenkö vielä nelikymppisenä tätä vai jotain muuta. En tiedä, olen niin ”go with the flow” -tyyppi, teen sitä, mikä milloinkin innostaa – katsotaan mitä elämällä on annettavaa.

Miten nollaat itsesi?

Olen aktiivinen liikkuja ja vuodenajasta riippuen minut löytää kuntosalilta, uimasta tai hiihtoladulta. Liikunta vie ajatukset muualle, vaikka yleensä yrittäjän jokapäiväinen ideamylly ei pysähdykään kello viideltä. Tapaan paljon myös ystäviäni, heidän merkitys on kasvanut, kun olen vuosien aika tarvinnut olkapäätä. Päivät kuluvat yleensä puhelimen äärellä työn touhussa, joten rauhoitan iltani jättämällä puhelimen ja lukemalla hyvää kirjaa. Olen myös äänikirjojen suurkuluttaja ja varsinkin lenkkipolulla viihdyn hyvin itsekseni luurit korvilla. Viikonloppuisin en tee töitä ja silloin on sitten yhdessäoloa mieheni kanssa, toki olemme etätöiden myötä yhdessä päivittäin.

Yhteystietoni

riiamari.uusipaikka@pohjola.fi

vauvavakuuttaja.fi

Instagram ja Facebook @vauvavakuuttaja

050-5628398

Jätä kommenttisi