KasvuStoori – Maijan Muotipuoti

Olen Anna-Maija Autio ja omistan naistenvaateliikkeen nimeltä Maijan Muotipuoti. Liikkeeni on noin 40 m2 kokoinen ja sijaitsee Haminassa, Itäväylän kauppakeskuksessa.

Koulutukseltani olen kirjastovirkailija ja olen tehnyt pitkän uran kirjastossa. Olen tyäskennellyt noin 20 vuotta Haminan pääkirjastossa ja viimeiset lähes 10 vuotta olen ajanut Haminan kirjastoautoa eli minulla on myös siihen vaadittava ammattikuljettajan pätevyys.

Vaatteet ovat kuuluneet elämääni vuodesta 2004, jolloin aloitin vaatteiden esittelyn ja myynnin sivutoimisesti kotikutsuilla. Edustin ensin Green House -vaatteita ja sen jälkeen minulla on ollut Friendtex ja Capri Collection, jota myyn edelleenkin.

Vuosi 2017 oli luultavasti tähän astisen elämäni rankin: avioero ja pieleen mennyt nilkkaleikkaus. Niistä selvittyäni mielessäni kypsyi ajatus oman vaateliikkeen avaamisesta. Nyt tai ei koskaan -ajatus tuotti tuloksen 1.11.2019, jolloin avasin Maijan Muotipuodin. Jo heti alussa tunsin, että tämä on se ”mun juttu”. En ole mainostanut liikettäni missään lehdissä, ainoastaan sosiaalisessa mediassa ja tämän takia olen ollut hyvin positiivisesti yllättynyt, että niinkin moni nainen on löytänyt liikkeeni.

Olen virallisesti työvapaalla kirjastoautovirkailijan toimesta, koska en uskaltanut ihan suinpäin irtisanoutua pitkäaikaisesta työstäni. Olen kyllä ihan tosissani yrittäjänä ja haluaisin tästä vakituisen työn, joka myös elättää minut. Liikkeeni on ollut auki vasta vajaat puoli vuotta, joten mistään hurjasta menestyksestä on turha puhua. Tähän mennessä on ollut paljon menoja ja vähän tuloja. Toivon kuitenkin, että liikkeeni vakiinuttaa paikkansa Haminassa, jossa on tällä hetkellä vain muutama vaateliike. Olen saanut hyvin positiivista palautetta asiakkailtani sekä liikkeestäni että liikkeen valikoimasta. Tällä hetkellä myyn Capri Collectionin lisäksi Coal & Honey, Himalaya, Ajlajk ja Tif Tiffy vaatemerkkejä. Vaatteiden lisäksi liikkeessäni on paikallisen korutaiteilijan, Suski Mattilan koruja sekä Tim & Simonsen ja aunts & uncles -laukkuja.

Vapaa-aikani vietän ystävien, poikani Elmon sekä kissani Elviksen ja  leonberginkoirani Toivon kanssa. Lukeminen kuuluu myös harrastuksiini. Toivo on usein mukana liikkeessäni ”toimitusjohtajan” ominaisuudessa. Asiakkaat ovat ihastuneet Toivoon ja ovat hyvin pettyneitä, jos Toivo on jäänyt kotiin.

Maijan Muotipuoti

Helsingintie 1 A 13

49460 Hamina

Liikkeenion myös facebookissa että instagramissa.

Jätä kommenttisi