Kasperiinan KasvuStoori

Aloitamme täällä KasvuStoorin blogissa uuden konseptin, jossa esittelemme yritysten mielenkiintoisia KasvuStooreja eli yritysten ja niiden takana olevien yrittäjien kasvutarinoita. Julkaisemme näitä tarinoita viikoittain ja aloitamme omista tarinoistamme – tarinasarjan aloittaa Kasperiina Oy.

Kuka olet?

Olen Merja Pesonen, tänä vuonna 50-vuotta täyttävä yrittäjänainen. Koen, että elän parhaillaan elämäni yhtä parhaimmista ajoista, yksityiselämä rullaa kivasti ja  teen todella mielenkiintoisia sekä innostavia työjuttuja oman yritykseni tiimoilta.

Mikä on yrityksesi?

Yritykseni on Kasperiina Oy, joka on perustettu keväällä 2005. Yritys alkoi sisustusliikkeenä, mutta se on elänyt perustamisensa jälkeen monia erilaisia vaiheita. Käännekohta yrittäjäurallani oli vuosi 2011, jolloin aloin suorittaa YAT eli yrittäjän ammattitutkintoa. Tutkinnon suorittamisen jälkeen vasta ymmärsin, mitä yritystoiminta vaatii ja minusta tuli ”täysverinen” yrittäjä. Muutin liiketoimintani täysin koulutuksen jälkeen.

Miten kaikki alkoi?

Olin ollut pitkään työsuhteessa saman ison yrityksen palveluksessa ja tehnyt paljon erilaisia markkinointiin liittyviä työtehtäviä. Kaipasin vaihtelua ja oman yrityksen perustaminen alkoi houkuttaa. Voimakas sisustusliikkeiden perustamisbuumi oli juuri tuolloin 2000-luvun alussa käynnissä ja itseänikin ala kiinnosti kovasti. Tein paljon töitä löytääkseni myyntiin maailmalta kivoja merkkejä ja olen edelleenkin tyytyväinen siihen, mitä silloin sain aikaiseksi.

Miten olet päässyt tähän pisteeseen?

Olen kehittänyt aktiivisesti yritystoimintaani. Nykyään omistan oman osakeyhtiöni sekä olen osakkaana 50 % osuudella toisessa Oy:ssä. Päätoimialani on vaateagentuurit ja huivien maahantuonti. Näiden rinnalla teen yritysmentorointia, kehitän liikekumppanin kanssa KasvuStoori -konseptia ja jonkin verran myös koulutan. On todella kiinnostavaa, että yrityksessäni on niin monta erilaista liiketoimintakonseptia ja hyvällä suunnittelulla sekä aikataulutuksella viikon tunnit riittävät kyllä. Nyt varsinkin kun lapset ovat isompia, voin täysillä panostaa omaan yritykseeni. Lasten ollessa pieniä priorisoin ajankäyttöäni ja tein merkittävästi vähemmän töitä, koska halusin viettää heidän kanssaan mahdollisimman paljon aikaa.

Mikä motivoi sinua yritystoiminnassasi?

Minua motivoi yritystoiminnassani se, että jokainen päivä on erilainen ja voin itse vaikuttaa niin paljon yritykseni  menestykseen tai menestymättömyyteen. Jos kassavirta näyttää huonolta, voin katsoa peiliin ja miettiä, mitä asioita tulisi tehdä toisin. Pyrin jatkuvasti kehittämään yritykseni toimintaa ja päässäni muhii uusia ajatuksia. Toki malttia on myös tullut iän karttuessa ja ihan kaikkeen en enää lähde suinpäin mukaan. 🙂

Parhaimmat yritystoimintasi opetukset vuosien varrella? 

Ilo & inspiraatio ovat erinomaiset kumppanit omaa yritystä johdettaessa. Huonoja päiviä tulee väkisinkin, mutta takaiskuista ja pettymyksistä täytyy päästä nopeasti eteenpäin, niihin ei voi jäädä vellomaan. Muuten kaikki energia menee vellomiseen, eivätkä asiat edisty. Aina on olemassa B vaihtoehto, kunhan vaan riittävästi katsoo ympärilleen ja näkee metsän puilta. Myynti on yrityksen A & O, ilman aktiivista myyntiä ja markkinointia on vaikea nähdä, miten yritys menestyy pitkällä aikajänteellä. Myös talousasioiden hallinta on välttämätöntä ja esimerkiksi kassavirtalaskelma on nykyään yksi tärkeimmistä päivittäisistä työvälineistäni. Ennen YAT-koulutusta en käyttänyt ko. laskelmaa lainkaan ja nyt vaan ihmettelen, miten ikinä olen voinut tulla toimeen ilman sitä. 🙂

Mikä on yrityksesi tulevaisuus? Mitä tavoittelet?

Tavoittelen vaikka mitä! Olen sanonut, että en jää koskaan eläkkeelle, vaan tulen olemaan mukana työelämässä niin kauan kuin terveys vaan sallii. Maailma on niin täynnä mielenkiintoisia yritysideoita ja on vain itsestä kiinni, mitä kaikkea hauskaa keksii. Olen itseni esimies ja vain taivas on rajana. Toki uusien konseptien kannattavuus ja järkevyys täytyy huolellisesti arvioida, aina ei hyvästäkään ideasta ole kannattavaksi pisnekseksi.

Miten nollaat itsesi?

Meillä on vuoden vanha koira ja metsälenkit Albertin kanssa ovat parasta rentoutumista. Täytyy kyllä myöntää, että työpäivät tuppaavat venymään, kun on niin paljon mielenkiintoista ja inspiroivaa tekemistä. Lomaa on kuitenkin välillä pakko pitää ja päästä irti työasioista, muuten ei jaksa.

Tahtolauseesi?

If there is a will, there is a way.

1 kommentti

Jätä kommenttisi

Sikulkakommentoi
06.06.2018 at 16:35

sa olet tosi innostava ihminen ?

Jätä kommenttisi