Hiipivätkö huolet elämääsi? Tunnistatko tilanteesi?

Korona on vaikuttanut meihin kaikkiin. Nyt kun syksy alkaa hiipiä elämäämme ja vuorokausi muuttuu pimeämpään suuntaan, saattaa tunteet ailahdella jaksamisen – ei jaksamisen välillä. Kaikki päivät ovat täynnä mahdollisuuksia, kun katsot hieman sivusuuntaan, et vain suoraan eteenpäin.

1. Tunnista oma tilanteesi ja omat huolenaiheesi

Oletko etätöissä vai matkustat päivittäin työpaikalle? Etätyö saattaa jatkua vielä pidemmänkin aikaa, ja muutokset voivat vaatia uutta sopeutumista. Kuvittelimme jo kesän aikana, että nyt päästään kohta taas normaaliin rytmiin. Mutta ei, uusi normaali on tullut jäädäkseen. Työskentely saattaa olla myös kuormittavampaa ja muutokset työtilanteissa vaativat sopeutumista sekä uusien suositusten, määräysten, toimintojen omaksumista. Tämä myös kuormittaa helposti ja tuottaa huolta, joka voi vaikuttaa vaikka energiaamme taka-alalla.

Arki on muotoutunut lasten palattua päiväkohteihin ja kouluihin. Harrastukset ja vapaa-ajan toimintoja on käynnistynyt. Arki alkaa kuitenkin rullaamaan, koko ajan on kuitenkin taka-alalla että jos jollain on korona kaikki taas keskeytyy.

Huolestuneisuus syö energiaa, mieti mistä olet huolestunut. Mikä tilanteessa erityisesti huolettaa sinua. Pilko huolesi ihan konkreettisiksi asioiksi, jotta voit hallita niitä. Kirjoita paperille huoli 1: Jos jollekin tulee työpaikalla korona, ja mieti tähän miten se vaikuttaa sinuun. Tämä vain esimerkki. Listaa kaikki huolet ylös.

Tunnista mihin voit vaikuttaa ja mihin et. Jos on asioita joihin et voi vaikuttaa, mieti kuinka toimit niissä tilanteissa. Taas ne mihin voit vaikutta huoltesi osalta, ole aktiivinen ja keskity sellaisten tekemiseen. Älä jää tavallaan miettimään vain poikkeustilannetta tai muita huolia mitä sinulla on, vaan mieti eteenpäin menoa.

Aina auttaa se, että tekee jotain uutta, harrastaa ulkoilua, liikkuu, käy muiden ihmisten kanssa keskusteluja, kontaktoi muita ihmisiä. Ei siis jää huolten kanssa sohvan nurkkaan ja käperyy niihin.

2. Sel­kiy­tä ti­lan­tee­si

MIkäli sinulla on taloudellisia huolia, selkiytä nopeasti tilanne. Tee kokonaiskatsaus eli luo itsellesi kokonaiskuva. Tee selkeä laskelma kulut, mistä voi karsia ja mistä ei. Mitkä on tulevat varmat tulot. Mitä ehkä voi lisäksi tulla. Missä on erotus.

Hae apua eri neuvontapalveluista selviytymiseen, jos taloudellinen tilanne on haasteellinen. Niitä on tarjolla, jo pelkkä keskustelu ammattilaisen tai vaikka ystävän kanssa auttaa. Tilanne helpottuu huomattavasti, kun sen karoittaa ja tietää missä mennään. Mikä on kokonaiskuva.

3. Älä jää yksin

Jos teet paljon etätöitä, pidä yhteyttä työkavereihin, esimiehiin ja muihin sidosryhmiin. Ajattele vaikka yhteisiä virtuaalisia aamukahveja työporukan kanssa, mitkä ennen käytiin tullessa työpaikalle vaikka kahvihuoneessa. Voit ise olla aloitteen tekijä.

Älä unohda ystäviä, heidänkin kanssa voi jakaa huolia, jutella ja viettää virtuaaliaikaa, jos näkeminen ei onnistu. Pääasia että et jää yksin huoliesi kanssa vaan jaat niitä. Puhuminen muiden kanssa helpottaa. Lähde ulos, älä vain jää pelkästään sisälle. Moni huoli yksinään alkaa kasvamaan oman mielen sisällä, mutta jakamalla sen taakka pienenee mielessämme.

Kaikki muutokset ovat myös yleensä aina kuormittavia, mutta niistä kasvaa aina uusia mahdollisuuksia. Et voi tietää mitä kaikkea edessäsi on, kuin uskaltamalla lähteä kokeilemaan.

Hyvinvointiosiostamme löytyy monta hyvää kirjoitusta jaksamiseen.

Tavoiteosiosta löydät kirjoituksia kuinka mennään eteenpäin.

Pidä huolta omasta, työkavereiden, läheisten ja ystävien jaksamisesta.

Only you can change your life!

Jätä kommenttisi