Yrittäjille ja yrityksille tarvitaan nyt rahallista tukea. Lue uudesta kehittämisrahoituksesta

Valtion tekemä 15 miljardin euron tukipaketti koronavirusten aiheuttamien vaikutusten hoitoon on erinomainen, mutta osa siitä on lainarahoitusta. Tämä ei luultavasti tule riittämään. Tarvitaan lisää toimia. Tarvittaisiin suoria tukitoimia yrittäjien avuksi eli ihan rahallista apua paljon enemmän kuin mitä nyt on valtio esittänyt. Business Finland julkaisi viime viikolla uuden rahoitusmuodon, joka on liiketoiminnan kehitysrahoitus häiriötilanteessa. Tämä on yksi toimenpide, joka saattaa auttaa osaa yrityksistä jonkin verran.

Osalle yrityksiä koronaviruksen aiheuttama tilanne on tehnyt totaalisen myyntikadon. Tämä ei ole normaali liikeriski eikä suhdannevaihteluista aiheutuva. Myyntikatoa ei saada takaisin, se tuskin tulee korjaamaan tilannetta vaikka pääsisimme jo touko-kesäkuun aikana normaaliin tilanteeseen. Liikevaihto tältä ajalta on menetetty. Ja osa aloista tulee kärsimään todella pitkään koronan aiheuttamasta tilanteesta. Tästä matkailu ja erilaiset tapahtumajärjestäjät ovat varmasti erittäin haasteellisessa tilanteessa.

Moni yksinyrittäjäkin kärsii totaalisesta työnmenetyksestä. Esimerkiksi esiintyvät taiteilijat ovat mennettäneet kokonaan ansaintamahdollisuuden koko kevääksi. Monella yrittäjällä ei ole mitään mahdollisuutta tehdä jotain korvaavaa. Ainut keino saattaa olla meno palkkatöihin. Mistä sitten ottaa työpaikkoja, kun töitä ei ole välttämättä nykyisillekään työntekijöille.

Tämä voi tarkoittaa massatyöttömyyttä meillä. Nyt valtion pitäisi nopeasti tehdä konkreettisia rahallisia toimia yrittäjien hyväksi. Tuki voisi olla esimerkiksi vuokraa vastaan annettua rahaa. Valtio korvaisi osan yrittäjän vuokrasta jonkinlaisena ”toimeentulotukena”. YEL ym. muut vakuutusmaksut voisivat myös olla yrittäjän toimeentulotuen piirissä. Samoin työllistämistukea voitaisiin nopeasti ohjata yrityksille eli osittaista palkanmaksua valtion taholta, jos yritys ei pysty maksamaan palkkoja. Tällä saataisiin ainakin osassa yrityksiä pidettyä työntekijät töissä.

Business Finlandilta uusi rahoitus yrityksille

Business Finland on lanseerannut kaksi uutta rahoituspalvelua lieventämään koronavirusepidemian aiheuttamia talousvaikutuksia. Rahoitukset ovat käytönnässä seuraavat:

  1. Esiselvitysrahoitus liiketoiminnan häriötilanteissa. Tällä yritys voi suunnitella ja selvittää itselleen esimerkiksi uusia liiketoimintoja, korvaavia toimitusketjuja, tuotannon organisoimista ja työn muutoksesta johtuvien toimintatapojen kehittämistä koronan aiheuttaimissa häriötilanteessa ja sen jälkeen. Tätä voi saada 10 000 euroa,
  2. Kehittämisavustus liiketoiminnan häiriötilanteissa. Rahoituksella yritys voi kehittää niitä asioita, joita se on esiselvitysrahoituksella tunnistanut ja suunnitellut. Toimenpiteiden seurauksena yritykselle pitää syntyä uusia ratkaisuja tuotteisiin tai tuotantoon liittyen.

Rahoitusta ei saa toiminimet, julkiset organisaatiot, säätiöt tai yhdistykset. Rahoitusta hyväksyttäviä kustannuksia ovat myös yrityksen oman henkilöstön palkkakustannukset siltä osin kuin henkilöstö tekee selvitys- ja suunnittelutehtäviä sekä ostettavat palvelut selvitys- ja suunnittelutyöhön.

Rahoituksista esiselvityksessä ja kehittämisrahoituksessa avustuksen suuruus on 80 % hyväksytyistä kokonaiskustannuksista. Mieti olisiko tästä rahoituksesta apuja yrityksellesi.

Täältä löydät lisätietoa tästä rahoituksesta https://www.businessfinland.fi/suomalaisille-asiakkaille/palvelut/rahoitus/hairiotilannerahoitus/

Jos tarvitset apuja olisiko tämä sinun yritykselle sopiva rahoitusmuoto häiriötilanteessa, voit olla yhteydessä Business Finlandiin tai neuvon myös yrittäjiä. Löydät minut somen kautta (Tarja Pursiainen) tai info@kasvustoori.fi.

Jätä kommenttisi