Vieraskynä – Voimaantuminen ja voimavarojen löytäminen on tarpeen

Nyt, jos joskus, voimaantuminen ja voimavarojen löytyminen on tarpeen. Muutos on aina mahdollisuus. Anna uuden syntyä rauhassa. Usko hyvään, usko ihmeisiin.

Maailma näyttää meille nyt voimaansa, ihmisen ajatus itsestään ylivoimaisena sanelijana ja määrääjänä, lankojen käsissä pitelijänä kyseenalaistetaan nyt suurella voimalla. Tämän ääreen on arvokasta seisahtua niin yksilö- kuin yleisemmällä, ihmisyyttä syleilevällä tasolla.

On aika pysähtyä. Kun ihminen ei tee sitä vapaasti valiten, vaan vihjeistä ja vinkeistä huolimatta painaa pää kolmantena jalkana eteenpäin, mikrotasolla ihminen sairastuu, makrotasolla yhteiskunta, ihmisyys kärsii.

Olemme ison äärellä. Minun piti vieraskynään kirjoittaa yrittäjän jaksamisesta, nyt jaksamista kaipaa ihan jokainen.

”Kun emme voi vaikutta siihen, mitä ympärillämme tapahtuu, voimme vaikuttaa, kuinka itse suhtaudumme siihen. Aina voimme ainakin hengittää.”

Pelko väistyy kun ei kiellä sen olemassaoloa vaan hyväksyy, että on luvallista pelätä, tutkii sitä ja ajattelee, että pelätäkin voi rauhassa hengitellen.

Tiukan paikan tullen, on tärkeää hakea apua, puhua ja tulla kuulluksi. Kun tunteet ottavat vallan, ne voi yrittää hyväksyä, mutta niiden vietäväksi ei tarvitse antautua. Voi rauhassa katsoa niitä matkan päästä ja todeta, ahaa tällainen tunne. Tällaista minä koen nyt.

Ylilyönnit, ääripäät, hysterisointi ja mitätöinti tulevat näkyviin, kun on vaikea kohdata vahvoja tunteita, haasteita, joille ei voi tehdä mitään. Kun uhka kasvaa liian suureksi, otamme ne äärikeinot käyttöön, jotka meille ovat mahdollisia.

Kuitenkin aina voi tehdä myös muuta. Aina voi pysähtyä, rauhoittua ja hengittää.

Jos on vaikea löytää rauhaa itsestään, apua siihen voi hakea ammattilaiselta tai tukeutua turvalliseen perheenjäseneen, jos sellainen on saatavilla. Rauha ja turva löytyy vaikeassa hetkessä toisesta, jos omat keinot ovat vasta kehittymässä. Minä olen puhelimen päässä, ajan voit tarvittaessa varata vaikka jo tänään: katja@omimo.fi.

Negatiivisen vinouman ansiosta linkitymme helposti negatiiviseen puheeseen, asioiden vatvomiseen, ikäviin asioihin, toisten tunteisiin. Ne eivät kuitenkaan vie meitä eteenpäin, vaan jumittavat entisestään, kasvavat suuremmiksi mitä enemmän niitä päässämme pyörittelemme ja aiheuttavat aina vaan kipeämmän ja pahemman olon.

Kun keskityt asioihin, jotka ovat hyvin, olosi kohentuu nopeasti. Asioiden ei tarvitse olla suuria, mutta ne kasvavat, mitä enemmän niihin kiinnittää huomiotaan.

Lista on loputon: minulla on koti, ruokaa kaapissa, rakas lapsi kainalossa, puhtaat vaatteet, läheiset ystävät, lämmin kylpy, auringon paiste, lempeät kävelylenkit, lakatut varpaankynnet, ihana romaani, kiireetöntä aikaa, ymmärrän tilanteen väliaikaisuuden, kynttilän liekki, uudet mahdollisuudet unelmoida tulevaa. Millä kaikella voitkaan jatkaa listaa.

Vinkki:

  1. Ota perheen kanssa illalla aikaa vaikka iltapalan ääressä.
  2. Kertokaa jokainen vuorotellen 3 asiaa, joista olette kiitollisia kuluneessa päivässä.
  3. Huomatkaa, miten paljon hyvää elämäänne sisältyy vaikeinakin hetkinä.

Nyt kun elämämme on risteyskohdassa, oma osuutemme ajatustemme haastamiseen kasvaa. Voimme ottaa kopin annetusta ajasta ja kääntää kelkkaa, tutkia, kuka minä olen?

Millaisia ajatuksia olen tottunut ajattelemaan? Miksi ajattelen, kuten ajattelen? Mitä minä haluan olla, miten ajatella?

Olenko tyytyväinen päivittäisiin ajatuksiini, elämääni? Tukevatko ajatukseni hyvinvointiani vai murentavatko sitä? Mihin voin vaikuttaa, mitä voisin tehdä toisin?

Tarkkaile ajatuksiasi. Luot ajatuksillasi elämääsi, se mihin uskot tulee todeksi.

Yli 90 % päivittäisistä ajatuksista on samoja kuin edellisenä päivänä ja sitä edellisenä jne. Suuri osa niistä negatiivisia, pelkoon perustuvia. Muista että et ole erillinen olento muista, et ole yksin, näe toisessa itsesi.  Ota vastuu ja mieti, mitä juuri sinä voit tehdä nyt.

Omia ajatuksia kannattaa haastaa, kaikkeen, mitä päässä liikkuu ei kannata uskoa.

Toimi näin, kun ahdistus ja pelko yllättävät, huomaat haastavan, vaikean, sinnikkään tai ajatuksen päässäsi.

  1. Huomaa se.
  2. Kuuntele ja ihmettele, älä yritä väkisin päästä siitä eroon.
  3. Kysy itseltäsi: Voinko ehdottomasti tietää, että tämä ajatukseni on totta?
  4. Huomaan että ajattelen näin, mutta onko se aina, ehdottomasti ja 100%:sti totta?
  5. Mitä minulle tapahtuu, kun uskon tähän ajatukseen? Saanko siitä lisää kaipaamaani rauhaa vai lisääkö ajatus stressiä elämääni?
  6. Mitä en kykene tekemään/ välttelen tai väistän, kun ajattelen näin?
  7. Kuinka voisin ajatella myötätuntoisemmin? Mitä sanoisin esimerkiksi pienelle lapselle samassa tilanteessa? Esim. ”On ihan normaalia tuntea pelkoa, mutta nyt ei ole mitään hätää, kaikki järjestyy. Ruokaa riittää ja selviämme tästä yhdessä. Minä tuen sinua! Ei ole mitään hätää.”
  8. Samalla toistaessasi tätä, silitä kädellä rintaasi ja rauhoittele itseäsi, kuin rauhoittaisit pientä hätääntynyttä lastasi.
  9. Muista hengittää koko ajan. Se on tärkeää, sillä ahdistuksen ottaessa vallan hengitys helposti jumittuu, katkeaa tai muuttuu pinnalliseksi.
  10. Hyväksy oma olosi, hengityksesi ja tunteesi. Ne ovat kaikki normaaleja tunteita, jokainen ihminen kokee niitä. Et ole yksin.

Kun kohtaat vaikeat tunteesi myötätuntoisesti ja lempeästi, ne tulevat nähdyiksi ja saavat tilaa olla. Siellä missä on vastustusta, on kärsimystä, sanoo buddhalainen ajatus.

Kun hyväksymme asiat, joille emme voi mitään, teemme vain voitavamme, vastustus ei vie voimaamme ja saamme mahdollisuuden keskittyä toimimaan niiden asioiden piirissä, jotka ovat meille mahdollisia.

Kun opimme hallitsemaan omaa mieltämme, annamme lahjan tuleville sukupolville myös pysähtyä oikean ja aidon ääreen. Sen ääreen, mikä on oikeasti merkityksellistä.

”Usein paljon tekeminen ei takaa enemmän tuloksia. Kun teemme vähemmän, näemme enemmän, kun näemme enemmän reagoimme vähemmän, kun reagoimme vähemmän ehdimme rakastaa enemmän. ”

Valoa ja voimaa, pysähdy olemisen ääreen. Kaikki järjestyy hyvin, maailma hakee tasapainoa, tällä kertaa näin.

Katja Kykkänen, Hyvänolon Omimo

www.omimo.fi ja instassa ja facessa hyvänolonomimo.

Jätä kommenttisi