KasvuStoori – Villipelto.com

Uusi yritys, uudet tuulet

Tai oikeammin yritys on vanha, mutta toimiala uusi.

Olen Liisa Söderholm ja yrittäjänä olen toiminut 25 vuotta. Tein pitkän yrittäjänuran ammattikosmetiikan maahantuojana ja kouluttajana. Tämä yrittäjäurani kesti 22 vuotta. Työ oli mielenkiintoista ja haastavaa, mutta yli 20 vuoden jälkeen tuli totaalinen kyllästyminen – halusin tehdä jotain aivan muuta. En vain tiennyt mitä se muu on, mutta jostain oli aloitettava. Silloin päätin myydä liiketoimintani kokonaisuudessaan. Nyt minulla on kokemusta tästäkin elämänvaiheesta.

Yrityksen voi myydä ja uutta voi kehittää. Itseni kohdalla tulin siihen tulokseen, että haluan elämääni vielä jotain muuta, ja myymällä liiketoiminnot voin ”syntyä” uutena yrittäjänä. Voin aloittaa jotain uutta, ja kehittää itseäni sekä osaamistani uudenlaisella tekemisellä. Koin, että olin jotenkin jämähtänyt vanhoihin uomiin yritystoimintani kanssa, ja en enää saanut sytytettyä siihen samanlaista paloa sekä innostusta kuin olin 20-vuoden ajan pystynyt tekemään. Tästä johtui ratkaisuni.

Ratkaisu oli iso ja vaati hieman kypsyttelyä. Mietinkin asiaa parin vuoden ajan. Yhtenä aamuna tuli päivä, jolloin tein ratkaisun. Totesin, että ratkaisua ei tule, eikä mitään tapahdu, jos en vain tee sitä. Olin kipuillut hieman ratkaisun kanssa, koska minulla oli valtavan ihania asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Asiakkaista ja yhteistyökumpaneista luopuminen tuntui siltä, että voinko tehdä näin. Tajusin kuitenkin tuona aamuna, että en minä ihmisiä menetä vaan ainoastaan liiketoimintani. Halusin myös tukea liiketoiminnan ostaneita yrittäjiä, jotta asiakkaat eivät kärsi muutoksesta parhaan taitoni mukaan.  Tämä auttoi siirtymisvaiheessa yrityksen omistajuuden muutoksessa, ja nyt liiketoiminta on jo useamman vuoden ajan ollut uudella innostuneella yrittäjällä.

Minulla ei ollut mitään selkeää suunnitelmaa mitä tehdä seuraavaksi. Vähitellen alkoi ajatukseni siirtyä nettikaupan ja Amazonin puolelle, ja halusin kokeilla siipiäni sillä alueella. Se vaati paljon uuden opiskelua, mutta oli samanaikaisesti erittäin mielenkiintoista. Kaiken tekemisen ja opiskelun kautta sain tämänkin osa-alueen haltuuni. Tämän ja kaiken muun muutoksen kautta en voi kuin todeta, että aina kannattaa tehdä muutoksia jos siltä tuntuu.

Elämä on jatkuvaa oppimista!

Tämä lause on tullut minulle todella tutuksi. Täytän toukokuussa 60 v, mutta tällä hetkellä keskityn instagram ja messenger markkinointiin käyttäen click funnelia ja muita työtä helpottavia työkaluja. Palkkaan sopivia henkilöitä auttamaan eri osa-alueilla Upworkin ja Fiverrin kautta. Olen siis opiskellut ja oppinut paljon uutta myytyäni liiketoimintani. Se antoi minulle sysäyksen moneen uuteen asiaan, joista on muodostunut itselleni hyvin mielenkiintoista elämää työn puolella. Koen taas eläväni täysillä uutta yrittäjän taivalta sekä innostuvani kaikesta tekemisestäni.

Tärkeänä ominaisuutena yrittäjyyteen pidän jatkuvaa halua oppia uutta ja katsoa maailmaa silmät avoinna. Muutos on jatkuvaa ja kiihtyy koko ajan. Mutta se on samanaikaisesti myös äärimmäisen mielenkiintoista. Yrittäjät ovat rohkeita ja tottuneita epävarmuuteen. Kun yksi polku on nähty, on aika katsoa uuteen suuntaan!

Uusin aluevaltaukseni on gluteeniton ja ketogeeninen leivonta. Miten voimme leipoa mahdollisimman helposti leipää ja leivonnaisia puhtaista raaka-aineista ilman viljaa ja hiilihydraatteja. Uusi haaste ja uutta oppimista. Sydäntäni lähellä on terveellisyys ja niin perheeni kuin muidenkin ihmisten hyvinvointi.  Olen aina miettinyt kuinka voin ja millä keinoin voin voida paremmin. Mitä voin itse tehdä oman ja läheisteni hyvinvoinnin eteen. Mielessäni alkoi kyteä ajatus, että kuinka voisin auttaa myös muita ihmisiä.

Tästä intohimostani syntyi villipelto.com. Uusi liiketoimintani. Haluan tuoda vaihtoehtoja suolistosairauksista ja vatsaongelmista kärsivien ruokavalioon. Voi edelleen nauttia tummasta leivästä ja herkuista ilman viljaa ja hiilihydraatteja. Perehdyin tässä kohtaa paljon puhuttaneeseen ketogeeniseen ruokavalioon. Huomasin että se yhdistetään usein vain painonpudotukseen, vaikka se auttaa ihmisiä myös monenlaisissa suoliston ja vatsan ongelmissa.

Uusi liiketoimintani syntyi kaiken tämän tuloksena. Syntyi uusi tuotesarja leivontaseoksia, ja Villipelto.com on leivontaseosten nettikauppa. Olen kehittänyt yhteistyökumppaneideni kanssa aivan uudenlaisen tuotesarjan, joka sisältää valmiita leivontaseoksia helposti ostettavia ja käytettäviä kotona tai mökillä. Niihin ei tarvitse lisätä kuin neste. Helppoa! Haluan tuoda helppoutta myös ihmisten elämään.

Tämä ei ole tapahtunut hetkessä. Olen viime syksystä asti kehittänyt tätä liiketoimintaa. Ensin kehitettiin tuotteet, testattiin, suunniteltiin visuaalinen ilme, tehtiin pakkaukset, kehitin kaupan ja rakensin kaupan. Tein siis kaiken yritystoiminnan suunnilleen aivan alusta.

Nyt maaliskuussa olen lanseerannut tuotesarjan. Valmista ei ole tietenkään kaikki vielä. Tuotekehitystä pitää tehdä lisätuotteille. Tämä liiketoiminta vaatii jatkuvaa markkinointia ja tekemistä. Aloitamme toiminnan markkinoimalla Suomeen, mutta tarkoituksena on valloittaa myös Euroopan markkinat, ja siitä sitten vain eteenpäin. Tähän on kaikki toimintaedellytykset valmiina sekä oma vahva osaaminen myös Amazon nettikaupassa. Olen tästä uudesta lempilapsestani todella innoissani.

Uusi tuotesarjani ei ole pelkästään ketogeenistä ruokavaliota noudattaville. Villipellon leivontaseokset ovat tarkoitettu myös keliaakikoille, food map ruokavaliota noudattaville tai ylipäänsä kaikille suoliston ongelmista kärsiville. Kehitämme jatkuvasti uusia seoksia sekä tapoja tehdä erilaisia leivonnaisia yhdestä pussista. Vehnää ja valkoista sokeria ei tarvitse kukaan!

Omalla esimerkilläni haluan kannustaa ihmisiä myös miettimään omaa liiketoimintaansa, tekemistään ja muutosta silloin kun siihen on tarvetta. Elämämme ei ole sitä, että meidän on tehtävä juuri sitä mitä yrittäjänä aloitimme koko lopun elämämme. Yrittäjäkollegoille haluan toivoa paljon voimia tähän haasteelliseen tilanteeseen. Tämä hetki pakottaa meidät kaikki pysähtymään. Voisiko se olla hetki myös kehittää uutta?

Aurinkoa kevääseen

Liisa Söderholm

https://villipelto.com/

Villipelto.com nimellä löydät myös instasta ja facesta.

Seuraa sivujamme, löydät sieltä myös infoa, reseptejä ja vinkkejä.

1 kommentti

Jätä kommenttisi

Annelikommentoi
31.03.2020 at 13:51

Upea juttu. Itse olen vhh/ketoillut elokuusta. Moniin vaivoihin on tullut helpotusta ja painokin vähentynyt, kehon koostunut parantunut. Toivotan onnea ja menestystä. Suosittelen.

Jätä kommenttisi