Vieraskynä – Uskalletaan onnistua yhdessä!

Yrittäjäystävä, sovitaanko niin, että vuosi 2021 on onnistumisen vuosi? Asetetaan ensin pieniä tavoitteita, jotka on mahdollista saavuttaa. Kun kunto kestää, otetaan isompia askeleita. Autetaan toisiamme, unelmoidaan suuria ja iloitaan yhdessä.

Korona kuritti ja kurittaa monia yrittäjiä edelleen. Tukien edellytykset ja hakuperusteet tuntuvat epäselviltä. Päätökset saattavat tuntua epäoikeudenmukaisilta ja maksut saattavat viivästyä.

Moni yrittäjä on hurjan tiukoilla ja joutuu uudelleenohjelmoimaan paitsi yritystoimintansa niin myös oman mindsettinsä. Kun tili on tyhjä ja laskupino pöydällä kasvaa, ei yrittäjää naurata sekään, että naapurilla menee vielä huonommin.

Toiset yrittäjät selvisivät koronavuodesta taloudellisesti oikein mainiosti, liiketoiminta kasvoi, asiakkaita riitti. Silti syyllisyys saattoi kalvaa mieltä, kun ”enhän minä nyt kehtaa onnistua, kun kaikkialla menee surkeasti”.  Kyllä kehtaat.

Tehdäänkö  tämä vuonna niin, että unohdetaan kaikki turha nöyristely ja vain omaan napaan tuijottelu. Jaetaan ilot, huolet ja murheet, pyydetään ja annetaan apua. Ollaan yrittäjinä toisillemme.

Viisi vinkkiä yhdessä onnistumiseen:

1. Hengitä. Puhu.
Harva tilanne on niin hirveä, ettei siitä löydy tietä ulos. Yritä rauhoittaa itsesi, pidä lomaa (juu, siis oikeasti lomaa), ota etäisyyttä. Mitään ei tapahdu viikossa. Kun olet valmis, tutki tilannetta tarkasti ja rehellisesti, kirjaa pääasiat ja tärkeimmät luvut ylös. Esitä faktat ja pyydä apua. Sitä voit pyytää yrittäjäjärjestöiltä, yrittäjäneuvojilta tai vaikka somessa. Hae uusia näkökulmia. Onko parasta lopettaa vai olisiko toimintaa mahdollista muuttaa johonkin suuntaan? Pienentää, kohdentaa, laajentaa, jakaa? Tehdä syrjähyppy palkkatöihin tai yhdistää palkkatyö ja yrittäjyys?

2. Auta toisia yrittäjiä.

Usein vain yrittäjä ymmärtää yrittäjää, ja aivan liian moni yrittäjä kokee olevansa yksin ajatuksiensa ja tekemisensä kanssa. Hakeudu seuraan. Jokaisella yrittäjällä on toiselle annettavaa. Mitäs jos perustaisit paikkakunnalle yrittäjien tsemppiryhmän, hakeutuisit yrittäjäryhmiin FB:ssä, menisit viereiseen kivijalkaan ja sanoisit moi? Korona-aikana IRL-kohtaamiset ovat minimissään, pyri kuitenkin olemaan aktiivinen jossain. Et ole yksin, jos et jää yksin. Kun anna apua, saat sitä itsekin.

3. Suhtaudu yrittäjyyteen kuin matkaan.
Yrittäjyys on kuin elämä itse. Välillä tulee huolella turpaan, välillä naurattaa niin, ettei loppua tule.
Konkurssikin on vain käynti yhdellä asemalla. Älä jää sinne, vaan hyppään junan kyytiin uudestaan. Täällä me ollaan, sun yrittäjäystävät! Tämä juna voi viedä meidät minne vain! 

4. Kartoita vaihtoehtoja.
Olisiko aika yrittää yhdessä? Ottaa omaan tiimiin taitavia tekijöitä ja tehdä kokonaisuuksia, jotka on enemmän kuin osiensa summa. Ehdota yhteistyötä ja ole reilu tiimipelaaja. Muista kuitenkin aina kunnon sopimukset, jotta vältyt turhalta mielipahalta tulevaisuudessa. Yhteistyö eri yrittäjien kesken voi olla myös avunantoa ja ystävyyttä, ilman työn ja/tai rahan jakamista. Yhteistä yritystä ei siis tarvitse laittaa pystyyn, vaan esimerkiksi erilaisilla alihankintakuvioillakin saa uutta energiaa tekemiseen.

5. Käytä asiantuntijoita.
Yritysneuvojat, velkaneuvojat, talousneuvojat, someosaajat, markkinoijat, kirjanpitäjät. Onhan näitä. Joskus jopa lakimieheen kannattaa satsata. Vaikka panostus asiantuntijaan voi tuntua kalliilta, se usein maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin – ja jopa säilyttää liiketoiminnan.

Tärkein kaikista neuvoista on: Pidä huolta itsestäsi. Sinä olet yrityksen tärkein voimavara.


Mitäs jos me yrittäjät tehtäisiin tänä vuonna lupaus, että nostetaan yrittäjä viikossa. Annetaan joka viikko jollekin toiselle yrittäjälle viisas neuvo, varoitus, vinkki tai vaan tarjotaan olkapäätä ja vertaistukea. Se on puolen sataa yrittäjää vuodessa. Ja se on paljon.

Minä ainakin olen mukana. Oletko sinä?

Menestystä ja innostusta vuodelle 2021 

Satu Kanervo

Yrittäjä, yritysneuvoja, luova kirjoittaja
Enfediko Oy, E18 kollektiivi

Jätä kommenttisi