Vieraskynä – Kun sanot jollekin ei, mille sanot samalla kyllä?

On kaksi tapaa sanoa ei. Aina, ja ei koskaan.

Jos sinulle on sanottu, tai olet itse sanonut itsellesi, että sinun pitää opetella sanomaan ei, on jälkimmäinen sinulle tuttu. Jos taas löydät itsesi pohtimasta miksi et taaskaan tarttunut tilaisuuteen, silloin sanot ei asioille, joille oikeasti haluaisit sanoa kyllä.  Oman havaintoni mukaan suurin osa ihmisistä löytää itsensä molemmista ryhmistä, riippuen tilanteesta.

Tykkään katsella asioita eri näkökulmista ja kaivella ensimmäisen ilmeisen selityksen taakse. Tässä tekstissä tulen pyörittelemään tuon pienen pienen sanan ”ei” erilaisia painoarvoja ja kurkistan mitä oikeastaan sanotaan, kun sanotaan ei.

Rajaton kyllä-tyyppi

Kielsin lastani pelaamasta videopelejä arki-iltaisin. Haluan, että hän viettäisi aikaansa ulkoillen, lukien ja leikkien. Haluan, että hänellä on välillä tylsää, koska tylsyys ruokkii luovuutta. Sanoin hänelle ei, vaikka se ei tuntunut meistä kummastakaan erityisen mukavalta. Lapsi otti ulkoa-asetetun rajansa kuitenkin hyvin vastaan, sillä sen sijaan että olisin ainoastaan kieltänyt, kerroin hänelle, että meillä on pelipäivä lauantaisin. Arki-iltojen ei tarkoitti lauantaipäiville kyllä.

Oma äitini ei voi enää asettaa minulle, aikuiselle ihmiselle, rajoja. Minun on huolehdittava niistä ihan itse. Se on vaikeaa, koska kieltäytyminen ei tunnu mukavalta. Kun en sano ei työkaverille, pomolle, puolisolle, naapurille tai kadunmiehelle, olen mukava ihminen. Minua pidetään vastuullisena, ahkerana ja pystyvänä. Luotettavana.

Töissä: ”Kyllä voin ottaa tämän hoitaakseni. Ai huomiseen mennessä? …toki!”

Hetkeä myöhemmin kotona: ”Kyllä voin viedä lapsen harrastukseen ja käydä kaupassa samalla.”

Seuraavassa hetkessä kiroan ruuhkavuosia ja liian lyhyitä vuorokausia. Kun olen kaikin voimin yrittänyt riittää muille, huomaan etten riitä itselleni. Kasaan korttitaloa, ja mitä korkeammaksi se kasvaa, sitä pienempi tuulenpuuska riittää kaatamaan sen. Jos tämä tuntuu edes etäisesti tutulta, on varmasti ihan hyvä opetella sanomaan välillä ei.

Ovet sulkeva ei-tyyppi

Entä sitten, jos sanon aina ei?

Puhelin soi, vastaan kuullakseni, että linjan toisessa päässä on puhelinmyyjä. Sanon ei ja suljen puhelimen, kuuntelematta mitä asiaa myyjällä oli. Saatoin juuri tulla kieltäytyneeksi rahan arvoisesta tarjouksesta. Vaikka sähköliittymän vaihdosta.

Saan Facebookia selatessani kutsun liittyä ryhmään, joka käsittelee kiinnostavaa aihetta. Minulle ehkä tarjotaan jotain ilmaislahjaa, jonka saadakseni tulee liittyä sähköpostilistalle. Jätän tilaisuuden käyttämättä, koska en halua saada mainoksia sähköpostiini, tietämättä että juuri tästä ryhmästä tai tältä henkilöltä olisin saanut kaipaamani avaimen siihen oveen, jonka paukuttamista jatkan yksinäni.

Ystävältä tulee kutsu illanistujaisiin. Kotisohva houkuttelee enemmän, pyykkiäkin olisi pestävänä, ja jos lähden niin seuraavana aamuna väsyttää kuitenkin. Kieltäydyn kutsusta, mutta puolisoni lähtee. Seuraavana aamuna hän kertoo, että juhlissa oli yllätysesiintyjänä lempiartistini.

Jään mieluummin sulkemaan ovia niin sanotulle mukavuusalueelleni, joka jokaisen ein myötä pienenee pienenemistään.

Kun kumarrat yhteen suuntaan, pyllistät toiseen

Aina kun sanot jollekin asialle ei, sanot samalla jollekin toiselle kyllä. Kun kieltäydyt ylimääräisestä työtehtävästä, sanot kyllä omalle jaksamisellesi ja ydintehtäväsi tulee hoidetuksi huolellisemmin. Kun vastaat myöntävästi kutsuun, josta ensin ajattelit kieltäytyväsi, saatat löytää uuden työpaikan, ystävän, tai jopa elämänkumppanin. En usko, että on mitenkään tarkoituksenmukaista tai edes mahdollista olla vain jompaakumpaa. Aina tai ei koskaan. Joudumme tekemään asioita, joita emme haluaisi. Joudumme sanomaan kyllä, vaikka haluaisimme sanoa ei, ja toisin päin.

Se, mikä on mahdollista, on antaa itselleen pieni hetki miettiä ennen kuin toimii. Siinä hetkessä tulee tietoiseksi siitä, että on juuri tekemässä valintaa. Siinä hetkessä on mahdollisuus tutustua paremmin niihin arvoihin, jotka omaa elämää ohjaavat, tai joiden toivoisi olevan enemmän ohjaksissa. On mahdollista vastata elämän kutsuun ja lakata vastustamasta hyvää.

Ei kiitos. Kiitos.

Yksi kohteliaimmista tavoista kieltäytyä, on sanoa kiitos tarjouksesta, mutta tämä ei nyt ole minua varten. Tai ajankohta ei juuri nyt ole sopiva. Kiittää siitä, että on saanut mahdollisuuden ja valita olla käyttämättä sitä. Entä jos opettelisi myös kiittämään itseään siitä, että on sanonut ei? Kun sanot ei kiitos, kiitä samalla itseäsi. Silloin sanot myös kyllä.

Elina Väyrynen, Pieni Ajattelija

Henkinen valmentaja, KM

FB ja Instagram @pieniajattelija, blogi: pienenajattelijansivu.blogspot.com

Jätä kommenttisi