UP-uutispalvelu Oy – KasvuStoori

Kuka olet?

Olen Birgitta Suorsa, pitkän linjan journalisti, vastaava toimittaja, osaomistaja ja yrittäjä. Kuten monet muutkin, päädyin töihin kesken yliopisto-opintojeni. Sen verran terästäydyin, että tein myöhemmin kandin työni valmiiksi. Lisäksi olen suorittanut medianomi AMK – tutkinnon Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja opiskelen paraikaa yrittäjän ammattitutkintoa Edupolissa.

 

Mikä on yrityksesi?

UP-uutispalvelu Oy, josta omistan miltei puolet. Alun perin meitä oli kolme omistajayrittäjää, mutta yksi on jäänyt jo eläkkeelle. Toinenkin suunnittelee luopumista ja vetäytymistä. Haen hiljaisesti uutta tai uusia omistajayrittäjiä.

Teemme sisältöjä eli juttuja, reportaaseja, haastatteluja, videoita ja kuvia järjestöille ja medialle. Emme vierasta vaikeitakaan aiheita, esimerkiksi EU:n kiemurat suorastaan haastavat penkomiseen.

Lisäksi olemme antaneet koulutusta medialukutaidossa sekä juttujen kirjoittamisessa ja valokuvaamisessa.

 

Miten kaikki alkoi?

Kohta seitsemän vuotta sitten, irtisanomisilmoituksesta.

Olin vuorotteluvapaalla opiskelemassa Tallinnan yliopistossa ja Baltic Film and Media School’ssa, kun minut kutsuttiin Helsinkiin ja käteen ojennettiin irtisanomisilmoitus. Silloinen omistaja halusi ajaa yrityksen mediatoiminnan alas. Onneksi hän tuli toisiin aatoksiin asiakkaiden palautteen takia ja halusi myydä median liiketoiminnan pois.

Sain hyviä neuvoja sukuni yrittäjiltä ja opinnot Tallinnassa sisälsivät yrittäjyyttä, joten olisin ostanut yritysnimen ja sen liiketoiminnan vaikka yksin. Halukkaita löytyi lopulta kolme. Lisäksi yksi halusi mukaan työntekijänä.

 

Miten olet päässyt tähän pisteeseen?

Aluksi vanhat asiakkaat olivat hengessä mukana ja saimme paljon toimeksiantoja.

Seitsemässä vuodessa journalismi, mediakenttä ja työvälineet ovat muuttuneet ja muuttuvat edelleen. Osa vanhoista asiakkaista on lakannut olemasta. On entistä haastavampaa saada uusia asiakkaita, mutta hyvä maine ja halu oppia koko uutta auttavat siinä. Asiakkaat arvostavat edelleen laatua.

 

Mikä motivoi sinua yritystoiminnassasi?

Mielenkiintoiset toimeksiannot. Halu auttaa ihmisiä ymmärtämään vaikeita asioita. Ilo siitä, että verkostoon kuuluva toimittaja saa juttunsa julkaistuksi.

 

Parhaimmat yritystoimintasi opetukset vuosien varrella?

Hyvä maine ei yksin riitä. Täytyy oppia myös markkinoimaan ja kauppaamaan. Verkostot ovat arvokkaampia kuin aluksi arvaakaan.

Omasta jaksamisesta on pidettävä huolta. Ainakin yksi vapaapäivä viikonloppuna.

 

Mikä on yrityksesi tulevaisuus? Mitä tavoittelet?

Kehittää UP-uutispalvelusta asiantuntevien toimittajien verkosto, joka tarjoaa paitsi journalistisia ratkaisuja ja sisältöjä, myös elämyksiä.

 

Miten nollaat itsesi?

Tekemällä käsitöitä, tuijottamalla dekkarisarjoja, lukemalla, ratkomalla sudokuja, samoilemalla metsässä, pistäytymällä teatterissa ja toisinaan oopperassa – ja ennen muuta tapaamalla ystäviäni.

 

Tahtolauseesi?

Asioilla on tapana järjestyä, kun panee tikkuja ristiin.

www.up.fi

facebook: UP-uutispalvelu

Jätä kommenttisi