Suutarimestari – KasvuStoori

Kuka olet?

Olen suutarimestari ja yrittäjä Ville Hasala. Ennen suutarihommien aloittamista tein sekalaisia asiakaspalvelutöitä pääasiassa turvallisuusalalla. Tahdoin työn, jolla olisi enemmän sisältöä kuin makkaravarkaiden kanssa asiointi.

Mikä on yrityksesi?

Karisman suutari oy aloitti Lahdessa kauppakeskus Karismassa vuonna 2011 ja pyöritämme sitä yhtiökumppanini Sepon kanssa. Tällä hetkellä meillä on menossa hektiset hetket kun viimeistelemme uutta liikettämme Helsinkiin avautuvaan uuteen kauppakeskukseen. Avaamme REDI:ssä torstaina 20.9.

Pyöritämme myös verkkokauppaa suutarimestari.fi.

Miten kaikki alkoi?

2004 olin myymälävahtimestarina kauppakeskuksessa, jossa yhtiökumppanini Seppo pyöritti omaa liikettään. Hän tarvitsi kaveria auttamaan kiireessä ja aloitin oppisopimuksella alan työt. Siitä sitten vuosien saatossa hankin ammattitutkinnon ja suutarimestarin erikoisammattitutkinnon.

Yrittäjäksi läksin verrattuani tekemääni työmäärää ja siitä saamaani palkkaa. Tulin siihen tulokseen, että enemmän jäisi käteen jos tekisin työn omaan piikkiin. Tosin siinä vaiheessa ei ollut mitään käsitystä muusta yrittäjyyteen liittyvistä jutuista eli yrittäjäksi läksin tietämättömyyttäni.

Miten olet päässyt tähän pisteeseen?

Opiskelu ja runsas lukeminen sekä niistä saatujen ideoiden kokeilu ovat auttaneet kasvattamaan liikevaihtoa. Neljä vuotta sitten päätin ottaa riskin ja tein vuokrasopimuksen liiketilasta silloin vielä piirustusten tasolla olleesta REDI:stä. Nyt kun liiketila on viimeistä silausta vailla niin on todettava, että kyllä kannatti. Vielä kun saadaan asiakkaat sisään taloon niin kaikki on hyvin.

Mikä motivoi sinua yritystoiminnassasi?

Jatkuva oppiminen ja mahdollisuus toteuttaa opittuja asioita on parasta yrittämisessä. Myös asiakkaiden palveleminen on upeaa.

Parhaimmat yritystoimintasi opetukset vuosien varrella?

On hankala tietää etukäteen mikä asia lähtee vetämään asiakkaiden keskuudessa eli kaikenlaista kannattaa kokeilla (tietenkin panos/hyöty -suhdetta pohtien).

Mikä on yrityksesi tulevaisuus? Mitä tavoittelet?

Katsotaan tulevaisuutta sitten kunhan neljä vuotta sitten alkanut Kalasataman suutarinliike saadaan pyöriään kunnolla. Ainakin yksi työntekijä lisää pitää saada palkattua.

Miten nollaat itsesi?

Nykyään liikunta on koko ajan kasvava osa elämääni eli kunnon hikitreeni nollaa läskit ja mielen päivää varten. Tietokonepelit ja lukeminen taas vievät hetkeksi pois tästä maailmasta kaukaisiin galakseihin.

Jätä kommenttisi