ONNEA! Meille kaikille yrittäjille. Tänään on meidän ja sinun päiväsi!

Ihan mahtavaa YRITTÄJÄN PÄIVÄÄ kaikille yrittäjille! Ihanaa, että meillä on oma päivä! Me kaksi KasvuStoorin yrittäjää olemme innostuneita ja iloisia siitä, että saamme olla yrittäjiä. Päivät ovat inspiroivia, teemme töitä yhdessä ja erikseen, mutta myös yhteistyötä mahtavien ihmisten kanssa. Asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa on ilo saada tehdä töitä. Yrittäminen tuo elämään särmää, säpinää, iloa, motivaatiota, inspiraatiota ja ihan mahdottoman paljon aivan ihania ihmisiä.

Jokainen yrittäjä voi tehdä yrittäjyydestään sitä mitä haluaa. Me olemme kaikki erilaisia. Meitä on moneksi. Moni ala on muuttunut, ja perinteinen palkkatyö on jäänyt menneisyyteen. Osalla aloista työllistyminen voi nykyään tapahtua vain yrittäjyyden kautta. Toisille se on peikko, kun tietää että on lähdettävä yrittäjäksi. Toisille taas maailman paras asia. Moni kuitenkin alkaa nauttia tekemisestään yrittäjyyden polulle lähdettyään ja se näkyy! Yrittäjät ovat usein hyvin innostavia ja motivoituneita. Heillä on usein monta rautaa tulessa, ja paljon hyviä ideoita sekä suunnitelmia. Heidän kanssaan on ihana tehdä töitä.

Koulutan paljon yrittäjiä, ja monesti tuntuu siltä, että saako koulutuspäivästä enemmän opiskelijat vai minä kouluttaja. Niin innostavaa ja motivoivia päivät heidän kanssaan ovat. Innostus tarttuu ja yrittäjien sparraaminen on todella antoisaa.

On ilo katsoa, kun ihminen kertoo innostuneesti omasta jutustaan ja hänen silmänsä loistavat. Hän kertoo omasta yrityksestään ja tekemisestään. Hän huokuu energiaa ja jakaa sitä myös muille. Tällaisen yrittäjän ympärillä on positiivisen energian kehä, ja se tarttuu myös hänen asiakkaisiinsa.

Enemmän tukea toiselle yrittäjälle

Keskustelimme taannoin yhden yrittäjän kanssa, ja taas tuli puheeksi se asia, että moni yrittäjä kokee olevansa aika yksin yrityksensä ja sen asioiden kanssa. Tukekaa hyvät yrittäjät toisianne! Tehkää sitä joka päivä, eri paikoissa, koska sitä tarvitaan. Yhteen hiileen kannattaa puhaltaa, se tuottaa paljon enemmän tuloksia. Toisia kannattaa kehua ja tsempata, sekin tulee aivan varmasti takaisin. Aina kun voit auttaa toista yrittäjää, saat itse hyvää mieltä. Kun tulee hetki, että sinä tarvitset apua, joku niistä joita olet auttanut, auttaa aivan varmasti sinua.

Etsi itsellesi ihania ihmisiä ympärille, juttele heidän kanssaan yrittäjyydestä. Pyydä apua ja neuvoja, sitä mitä tarvitset. Ihmiset auttavat usein mielellään, me vain emme ole tarpeeksi rohkeita usein kysymään.

Hyvä kysymys – kerro vähän lisää!

Näe metsä puilta! Katso muiden tekemistä, omaa tekemistä, ja ole avoin keskustelemaan muiden kanssa. Konkarimentori Merja Carlander kertoi, että hänellä on tapana kysyä aina, että kerro vähän lisää. Tämä kysymys on erinomainen. Jos joku arvostelee tai kritisoi jne liiketoimintaasi tai sinua, älä suivahda tai vedäydy kuoreesi. Katso ja kysy: ”kerro vähän lisää”. Voit saada arvokkaita neuvoja, ideoita ja mielipiteitä, joilla voit kehittää omaa liiketoimintaasi..

Tuo kysymys pätee ja sopii lähes kaikkiin tilanteisiin. Se avaa keskustelua, saa toisen tuntemaan, että olet kiinnostunut. Olet sitten juhlissa, bussissa, liiketapaamisessa, asiakkaan kanssa tai ihan missä vain. Varasta kysymys itsellesi työkalupakkiisi ja hyödynnä sitä viikoittain.

OLLAAN YLPEITÄ SIITÄ ETTÄ OLEMME YRITTÄJIÄ! Mennään täysin purjein eteenpäin. IHAN PARASTA YRITTÄJÄN PÄIVÄÄ SINULLE! 

Ps. Yrittäjän päivän kunniaksi teimme tarjouksen kaikille yrittäjille! Tämä on ihan paras yrittäjän paketti, jolla teet tulosta & menestyt. Jos et itse tarvitse, anna lahjaksi jollekin yrittäjälle. Tästä löytyy tarjous verkkokaupastamme, joka on voimassa vain tänään 24.00 saakka!

Jätä kommenttisi