Mentorin päiväkirja – Koronapilvi väistyy, oletko valmis?

Oletko varma, että asiakkaasi haluavat edelleen samanlaisia tuotteita? Oletko varma, että asiakkaasi haluavat ne samalla tavalla kuin ennen? Muutokset ovat yleensä hitaita, mutta onko meneillään oleva pandemia kiihdyttänyt muutosta? Kun on ollut pakko pysähtyä ja muuttaa arkielämäänsä, on voinut huomata, ettei haluakaan enää palata entiseen. Ehkä parempi kysymys olisi: millaiseen tulevaisuuteen haluan omassa arjessani palata.

Palasin mielessäni parin viime vuoden takaisiin tunnelmiin selatessani vanhaa kalenteria löytääkseni erään tapaamisen ajankohdan. Jäin selailemaan kalenterin sivuja useammalta kuukaudelta. Vaikka se ei olekaan varsinainen päiväkirja, on minulla tapana merkata paperikalenteriin monenlaisia asioita työ- ja yksityiselämän saralta. Kuinka erilaisilta merkinnät näyttävätkään verrattuna esimerkiksi viime kevääseen. Viimeisen vuoden pari useimmiten toistuvaa sanaa kalenterissa ovat Teams tai GoToMeeting. Havahduin miettimään mitä kaikkea olen joutunut, ja samalla myös oppinut tekemään eri tavalla. Joidenkin asioiden suhteen odotan sitä aikaa, kun saa palata entisin kuvioihin. Jotkut asiat olen tosin tehnyt jopa typerästi siksi, ettei niitä ole ollut pakko kyseenalaistaa.

Samalla aloin miettiä olenko muuttunut jotenkin ”isommin”

Korona-aika on tehnyt myös nöyräksi. Entistä enemmän huomaa kuinka paljon elämässä on asioita, joihin ei voi vaikuttaa ja kuinka suuri merkitys voi olla myös sattumalla. Oletko juuri määrätyllä hetkellä jossakin? Tapaatko sattumalta jonkun henkilön, jolla myöhemmin voi olla suuri vaikutus elämääsi hyvässä tai pahassa? Tätä miettiessäni korostui jälleen ajatus ennakoimisen tärkeydestä. Suunnittelua ei pidä jättää tekemättä siksi, että kaikki madollisuudet  eivät kuitenkaan toteudu. Päin vastoin, suunnittelun tärkeys korostuu. Yhden suunnitelman lisäksi on tehtävä muutama varasuunnitelma. Kun sattuma tuo jonkin mahdollisuuden eteemme, osaammeko hyödyntää sitä vai ajelehdimmeko sen ohi. Se mahdollisuus voi olla idea jonkin uuden kehittämisestä, henkilö tai yritys, jonka kanssa voisi syntyä antoisaa ja tuottoisaa yhteistyötä tai vaikkapa mahdollisuus vaihtaa alaa ja oppia jotakin uutta. Ovatko nuo sattuman eteen tuomat mahdollisuudet vähäisempiä kuin aikaisemmin? En ole käynyt konferensseissa, tapahtumissa, matkoilla. Tapaamiset ovat lähes kaikki ennalta sovittuja ja etäyhteydellä. Satunnaiset kohtaamiset ovat jääneet pois. Niitä kaipaan. Toisaalta mietin, olenko tullut niin mukavuudenhaluiseksi, että osallistun vaikkapa työhyvinvointipäiviin mieluummin kotisohvalta kuin paikan päällä.

Veikkaan kuluttajien ostokäyttäytymisessä tapahtuneen pysyvämpiä muutoksia. Juuri eilen asiakkaani totesi, ettei lapsiperheen arkea voisi enää kuvitellakaan ilman ruuan verkkokauppaa. Kuka kiireinen perheenisä- tai äiti tuhlaisi perjantai-iltaa viikonlopun ruokaostosten tekoon kaupassa pyörien. Moni ruokakauppa ja ravintola keksi hyödyntää tätä nopeasti koronan alettua. Mikä voisi olla seuraava kiinnostava, lisämyyntiä tuova ja ehkä kilpailijoista erottava juttu. Vaatteita on ostettu tähänkin saakka paljon verkkokaupasta. Tämä trendi varmasti jatkuu, mutta toisaalta meitä on varmasti monta, jotka haluamme ainakin ns. parempien vaatteiden osalta palata liikkeeseen hypistelemään kuoseja ja sovittelemaan ilman mahdollista palautusrumbaa. Osa ns. kivijalkamyymälöistä valittaa kuinka asiakkaat käyvät liikkeessä sovittamassa ja tekevät ostokset sen jälkeen jostakin verkkokaupasta. Fiksulla kivijalka liikkeellä onkin siksi myös verkkokauppa. Pukeutumistyyli etätöiden aikaan on ollut rennompi. Itselle on nyt tullut mitta täyteen rönttörissä oloon ja tekee mieli laittaa nätimpää ylle myös etätöissä. Mutta kuinkahan moni toimistotyöpaikalle palaava haluaa pukea ylleen pikkutakin ja kaulaan solmion. Ehkä rennompi Smart casual valtaa entistä enemmän alaa.

Kotisivujen toimivuuden ja houkuttelevuuden merkitys kasvaa

Korona on vaikuttanut monella tavoin myös esim. matkailuun. Muistatteko vielä, että aikoinaan lomamatkat ja lentoliput hankittiin käymällä matkatoimistossa. Samat palvelut olemme hoitaneet jo kauan itse netissä. Ehkä matkailumessujen palatessa käymme taas siellä poimimassa vaikutteita. Yrityksen nettisivujen tehtävänä on auttaa meitä löytämään sellaista, mistä emme ole uneksineetkaan. Tällöin olemme valmiit myös laittamaan lisää pennosia riviin ja säästämään tarvittavat rahat arjesta. Osa haluaa matkailla edullisesti. Kasvava joukko arvostaa myös juuri heidän tarpeisiinsa räätälöityä matkaa. Kotimaanmatkailun osalta on tehty paljon, mutta näiden parin kesän aikana on saanut usein törmätä kotisivuihin, joita on päivitetty viimeksi joitakin vuosia sitten. Ostaminen ja varaaminen on hankalaa, jolloin asiakkaana siirryn helposti seuraavaan kohteeseen. Somen pitää tarjota asiakkaalle mahdollisuuden törmätä sattumalta omaan unelmakohteeseen tai unelmapalveluun tai tuotteeseen. Myyjän on vaikea saada tuotetta kaupaksi, jos ei kukaan tiedä millainen helmi hänellä olisi tarjottavana. Yrityksen on tehtävä itsensä näkyväksi.

Omassa työssäni sekä asiakkaani että minä kaipaamme nyt kasvokkain kohtaamista. Palaverit, coaching, mentorointi ja työnohjaus sujuvat kyllä jo hyvin verkkoyhteydellä, kunhan kamerat voidaan pitää käytössä. Jotakin jää silti puuttumaan: ne pysähtymisen hetket, kullan arvoinen hiljaisuus, jolloin uusi oivallus ja idea alkaa kehittyä aivoissamme. Jotenkin nettiruudun välityksellä toisen tuijottaminen hiljaa tuntuu kummalliselta. Ehkä siihenkin on opittava ja kannustettava myös muita osallistujia. Ollaan hetki hiljaa ja maistellaan korvissamme mitä äsken sanottiin. Aivojen toimintaan liike vaikuttaa positiivisesti. Nyt etäkokoukset ovat olleet monella työpaikalla liian tiuhaan ajoitettuja. Siirtyminen kokoushuoneesta tai paikasta toiseen auttaa myös aivoja siirtymään seuraavaan asiaan.

Kaikkia töitä ei voi tai ei ole järkevää hoitaa etäyhteyksillä. Mitä ajatuksia sinulla herää omien palvelujesi tai tuotteittesi myynnistä? Monien palvelujen ostaminenhan tai ainakin varaaminen tapahtuu jo nyt etänä, vaikka varsinainen palvelu tai tuote käytetäänkö paikan päällä. Voiko osa palvelustasi olla itsepalvelua ja osa läsnäpalvelua? Mikä on se lisäarvo minkä asiakas saa läsnäpalvelusta? Voisitko huomioida tämän hinnoittelussasi? Pysähdy miettimään miten ja mitä myyt asiakkaillesi vuoden päästä? Entä viiden vuoden päästä? Voisiko sinun tuotteissasi tai palveluissasi olla enemmän asiakkaan mukaan räätälöityjä asioita? Voisitko sillä erottua muista ja myös hyödyntää sitä hinnoittelussa.  

Kysy näitä asioita nykyisiltä asiakkailtasi. Keskustele näistä myös omien tuttaviesi kanssa, jotka voivat samaistua asiakkaisiisi. Laajenna omaa näkökulmaasi. Voit saada uusia hyviä ideoita ja yllättyä positiivisesti. Ja tietysti voi hyödyntää vaikkapa mentoria, coachia tai yritysneuvojaa.

Kohti syksyä ja uusia tuulia

Merja Carlander

yrittäjyys #visio #missio #tulevaisuus #kehittäminen #uudenoppiminen #luovuus #työnohjaus #itsensäjohtaminen #tavoitteet #vuorovaikutus #kommunikointi #skenaario #mentorointi #kuunteleminen #uranvaihto #ennakointi #skenaario

Merja Carlander kertoo Mentorin päiväkirjassa kuukausittain mietteitään ja havaintojaan mentoroinnista.  

Merjan missio on tukea työyhteisöjä, esimiehiä ja yrittäjiä kohti parempaa työelämää ja saavuttamaan tavoitteensa. Hän toimii yritysmentori, johdon ja työyhteisöjen coachina ja työnohjaajana.

Ihminen on kokonaisuus. Huolehtimalla omasta fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnistaan, osaamisen kehittämisestä ja yhteisöllisyydestä saa aikaan myös parempaa tulosta. Vastapaino työlle on se elämän neljäs tukijalka.

  www.merjacarlander.fi  www.facebook.com/merjacarlander2./ www.linkedin.com/in/merja-carlander-3ab839ab

Jätä kommenttisi