Konkurssi Records – KasvuStoori

Kuka olet?

Olen Jaana Karila, 36-vuotias yrittäjä ja laulujen sanoittaja Helsingistä. Yrittäjäpuoleni pyörittää Konkurssi Records -nimistä pientä levy-yhtiötä ja Konkurssi Publishing -musiikkikustannusyritystä. Luova puoleni tekee musiikkia ja laulujen sanoituksia.

 

Mikä on yrityksesi?

Konkurssi Records on yhden naisen levy-yhtiö, joka on julkaissut musiikkia eri artisteilta, kuten esimerkiksi Color Dolor, MIAU, Johannes Raitjoki ja The Irrationals. Kustannuspuolen yritykseni toimii levy-yhtiön sateenvarjon alla ja keskittyy Konkurssi Recordsin kautta julkaistujen kappaleiden kustannusoikeuksien hallintaan.

 

Miten kaikki alkoi?

Olin haaveillut musiikkialan yrityksen perustamisesta ja mahdollisuudesta päästä edistämään mielestäni hyvää musiikkia työskennellessäni isossa, monikansallisessa levy-yhtiössä. Vuonna 2011 uskaltauduin ottamaan ensimmäisen askeleen silloisen poikaystäväni kanssa ja perustimme yhdessä yrityksen. En tiedä olisinko uskaltanut yksin. Olin juuri selvinnyt useamman vuoden kipujaksosta, kahdesta selkäleikkauksesta ja tajunnut elämän rajallisuuden. Firmani otti ensiaskeleita samaan aikaan, kun kuntoutin itseäni takaisin kävelykuntoon. Ajatuksena oli julkaista pelkästään The Irrationalsin Hold Your Horses -levy, eikä muuta. Tajusin kuitenkin pian, ettei yritys voi jäädä yhden kortin varaan ja nälkä kasvoi syödessä. Päätimme ottaa lisää julkaistavaa. Levyjen julkaisu oli ja on kovaa työtä ja vaatii paljon sitoutumista sekä aikaa. Sukset menivät solmuun silloisen poikaystävän kanssa ja erosimme. Jäin yksin pyörittämään yritystäni. Se oli yksi rankimmista jaksoista elämässäni. En olisi selvinnyt ilman perheeni tukea. Seuraavien vuosien 2011-2018 välisenä aikana yritykseni on julkaissut yhteensä 17 singleä, 3 EP:tä, 5 albumia ja 4 instrumentaalialbumia sekä 17 musiikkivideota. Olen saanut kunnian julkaista hienoa musiikkia hienoilta artisteilta upeiden ja taitavien tekijöiden avustamana.

 

Miten olet päässyt tähän pisteeseen?

Olen yritystä pyörittäessäni kehittänyt osaamistani tekemällä yrittäjän ammattitutkinnon sekä käynyt yrittäjyyteen liittyviä koulutuksia. Ne ovat tuoneet lisää näkemystä toimintaan, vaikka koen aina olevan paljon lisää opittavaa. Musiikkiala on muuttunut hurjasti nopealla tahdilla sinä aikana, kun olen työskennellyt sen parissa. Ala on aivan erilainen verrattuna siihen, mitä se oli yritystä perustaessani. En koe tämän hetken olevan piste, vaan osa pitkää janaa. Tähän janan vaiheeseen on päästy uskomalla, luottamalla, hulluudella, sietämällä epävarmuutta ja tekemällä todella paljon töitä. Virheitä olen tehnyt ja ratkaissut niin paljon, että niistä voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan, mutta olen aina yrittänyt oppia virheistäni ja uskon kaikella olevan tarkoitus.

 

Mikä motivoi sinua yritystoiminnassasi?

Minua motivoi musiikki ja miten näen sen koskettavan ihmisiä. Minulle on tärkeää myös vapaus, luovuus ja mahdollisuus toteuttaa ideoitani. Julkaisen yritykseni kautta vain sellaista musiikkia, mikä koskettaa itseäni. Se ei taloudellisesti ole helppo tie, mutta arvojeni mukainen.

 

Parhaimmat yritystoimintasi opetukset vuosien varrella?

  1. Tee kirjallisia sopimuksia. Kaiken kiireen keskellä ne helposti jäävät, mutta sopimukset ovat loistava keino käydä asioita läpi yhdessä ja selkeyttää sitä, mitä ollaan tekemässä.
    2. Kehitä itseäsi ja ole avoin uudelle. Maailma muuttuu jatkuvasti ja on muututtava mukana, tai ainakin oltava tietoinen muutoksesta.
    3. Luota intuitioon. Itse luotan siihen niin musiikin kohdalla kuin yhteistyökumppaneidenkin suhteen. Haluan tehdä töitä mukavien ja rehellisten ihmisten kanssa.
    4. Lepää. Tämä on yksi tärkeimmistä opetuksista, jota vielä itsekin opettelen. Vahvuus voi helposti kääntyä heikkoudeksi, joten levolla, unella, palautumisella ja kaikella edellisiin asioihin liittyvällä pitäisi olla tärkeä rooli kaikkien yrittäjien elämässä.

 

Mikä on yrityksesi tulevaisuus? Mitä tavoittelet?

Tällä hetkellä koen olevani tien risteyksessä monessakin mielessä. Mietin sitä, mihin suuntaan haluaisin kehittää yritystäni ja itseäni, sekä sitä, mihin haluan käyttää aikani. Muutos on hidasta ja varmaa on vain epävarmuus. Tavoittelen tilannetta, missä vähemmän olisi enemmän. Haluaisin myös saada lisää laulutekstejäni ja kappaleitani julkaistua ja aikaa keskittyä niiden tekemiseen.

 

Miten nollaat itsesi?

Nollaan itseni vanhempieni mökillä pihahommissa ja laulamalla sekä musiikkia ja laulujen sanoituksia tekemällä. Maallista kehoani ylläpidän pilateksella ja käymällä säännöllisesti hierojalla. Selkäni on oiva mittari nollaamiselle: se ilmoittaa nopeasti, jos tahti on liian kova.

 

Tahtolauseesi?

Tahtolauseeni on, että aina pitää yrittää. Välillä asioissa onnistuu, välillä ei. Jälkimmäiseen vaihtoehtoon ei kannata jäädä vellomaan, koska pääasia on yrittäminen.

 

 

 

 

Jätä kommenttisi