KasvuStoori – Viestitarhuri

Viestintä kukoistamaan

Vuosi sitten kesällä vietin unettomia öitä. Pitkän pohdinnan jälkeen olin päättänyt irtisanoutua mielenkiintoisesta, vakituisesta työstäni ja ryhtyä yrittäjäksi. Pähkähullua, sanoivat eräät. Mahtavaa, sanoivat toiset. Yli puolet suomalaisyrityksistä lopettaa tai tekee konkurssin ensimmäisen viiden vuoden sisällä, sanoivat tilastot. Nyt tai ei koskaan, sanoi sisäinen ääneni, ja hyppäsin tuntemattomaan.

Syntyi viestintätoimisto Viestitarhuri ja minusta, Marja Vesalasta, tuli yrittäjä. Olen koulutukseltani yhteiskuntatieteiden maisteri, ja minulla on parinkymmenen vuoden kokemus monipuolisista viestinnän, markkinoinnin, tapahtumatuotannon ja varainhankinnan tehtävistä. Viestintä on vahvinta osaamistani, intohimoni, ja sen ympärille halusin myös rakentaa yritystoimintani.

Yritykseni Viestitarhuri auttaa asiantuntijaorganisaatioita viestimään kiinnostavasti, ymmärrettävästi ja vaikuttavasti. Palveluihini kuuluu viestinnän strateginen ja operatiivinen suunnittelu sekä sisällöntuotanto. Kirjoitan yksittäisiä juttuja eri kanaviin ja toimitan myös kokonaisia julkaisuja kuten esitteitä ja raportteja. Lisäksi koulutan asiantuntijoita viestinnässä, ja olen juuri pilotoinut johdolle ja esihenkilöille suunnatun Vaikuttava muutosviestintä -koulutuksen, joka sai osallistujilta erinomaisen vastaanoton. Korona siirsi koulutukset verkkoon, jonne pienyrittäjäkin hyppäsi ketterästi kevään aikana.

Yritystoiminnassa minua motivoi eniten se, että voin auttaa asiakkaitani ja nähdä työni jäljen. Kun tyytyväinen asiakas haluaa jatkaa yhteistyötä, tiedän olevani oikealla polulla. Yrittäjän vapaus ja vastuu on kiehtova yhtälö. Voin järjestää itse aikatauluni ja päättää mitä töitä teen. Jos jokin asia menee pieleen tai on hankalaa, ei voi syyttää muita, vaan on katsottava peiliin. Ja kun peiliin katsoo, on aina mahdollisuus oppia jotain.

Tähän pisteeseen saakka olen päässyt periksiantamattomuudella, positiivisuudella ja asiakaslähtöisyydellä. Minulla on aito halu ymmärtää asiakkaan liiketoimintaa ja auttaa menestymään. Katson viestintää aina laajemmasta perspektiivistä markkinoinnin, myynnin ja asiakaspalvelun linssien läpi. Minulle jokainen asiakas on VIP.

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä on kerryttänyt takataskuun monenlaisia oppeja. Niistä tärkeimpiä ovat:

1. Älä jää yksin.
Yksinyrittäjä on yksin vastuussa liiketoiminnastaan, mutta se ei tarkoita, että asioita pitäisi hautoa yksin. Sparrailu toisen samassa tilanteessa olevan yrittäjän kanssa antaa energiaa, vertaistukea ja mahdollisuuden tuulettaa omia ajatuksia. Keskustelut kokeneiden konkareiden kanssa tuovat uusia näkökulmia ja ovat todella arvokkaita. Moni auttaa mielellään, kun vain uskaltaa kysyä.

2. Mieti, mitä on järkevää ulkoistaa.

Kun raha on tiukassa, on mietittävä tarkasti kuluja. Kannattaa kuitenkin pohtia tarkkaan, millaisista asioista olisi järkevää maksaa jollekin toiselle ja käyttää säästynyt aika oman liiketoiminnan vauhdittamiseen. Yrittäjälle aika on rahaa. Itselleni oli alusta lähtien selvää, että kirjanpidon tekee sen alan ammattilainen. Ja tuohon päätökseen olen edelleen tyytyväinen.

3. Markkinointia ja myyntiä täytyy tehdä koko ajan.

Markkinointi ja myynti eivät ole asioita, joita tehdään vain silloin, kun asiakasprojekteja ei ole. Suunnitelmallisuus ja systemaattisuus tuovat tuloksia. Satunnainen tekeminen saattaa tuoda tyhjän kassan.

4. Hyödynnä yrittäjälle tarjolla oleva apu

Yrittäjälle on tarjolla apua, jota kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Itse pääsin hyvään vauhtiin NewCo Helsingin yritysneuvojan kanssa käymieni keskustelujen jälkeen. Sama taho on tarjonnut myös erinomaisia maksuttomia koulutuksia. TE-keskuksesta olen saanut asiantuntevaa ja nopeaa palvelua Starttirahaan liittyen. Yritys-Suomen puhelinpalvelu on tarjonnut hyvää neuvontaa. Myös netti on varsinainen runsaudensarvi yrittäjäksi aikovalle. Se on pullollaan oppaita, muuta materiaalia ja webinaareja, joista löytyy apua niin yrittäjyyden ensimetreille kuin myöhemmille taipaleille.   

Liiketoiminnallisten tavoitteiden lisäksi minulla on yrittäjänä omaan hyvinvointiini liittyviä tavoitteita. Nollaan itseni pelaamalla tennistä ja tekemällä kävelylenkkejä joko yksin tai ystävien seurassa. Yritän lukea paljon – myös muita kuin bisneskirjoja. Koen, että pitämällä kunnon lomat voin itse paremmin ja pystyn tehokkaammin auttamaan asiakkaitani.  

Tavoitteenani on olla asiantuntijaorganisaatioiden haluttu viestintäkumppani. Luottokumppani, joka tekee sen mitä lupaa – ja vähän enemmänkin. Yritystoiminnan on oltava niin kannattavaa, että saan siitä toimeentuloni ja voin myös laittaa hyvän kiertämään. Työn ilosta ja tekemisen meiningistä en aio koskaan tinkiä.

Työssäni minua on aina kirittänyt mottoni, joka kantaa myös tuleviin vuosiin yrittäjänä:
If there is will, there is a way.

Haluatko saada viestintäsi kukoistamaan? Ota yhteyttä!

Marja Vesala

www.viestitarhuri.fi   

www.linkedin.com/in/marjavesala

Jätä kommenttisi