KasvuStoori – Tmi Reija Immonen

Olen Reija Immonen, kolmen täysi-ikäisen lapsen äiti ja kahden lapsenlapsen mummo. Lisäksi olen maanviljelijä ja tilitoimistoyrittäjä Juvan Kaislajärveltä, keskeltä ei mitään. Lähimpään kauppaan eli Puumalaan on matkaa 22 km, Juvalle 36 km ja Mikkeliin ja Savonlinnaan ajaa noin tunnissa.

Yritykseni on Tmi Reija Immonen. Facebookissa minulla löytyy ”henkilökohtainen blogi”,  Reijan tilit ja rätingit, missä kuvataan maalaistoimiston arkea sanoin ja kuvin ja löytyy sivuilta välillä jotain ajankohtaista asiaakin.

Miten kaikki alkoi?

Oma yrittäjyyteni alkoi vähän kuin vahingossa. Meillä oli parinkymmenen lehmän maitotila vuoden 2019 syksyyn saakka ja vaikka olen maatilan emäntä, niin maatalousalan olen opetellut kantapään kautta ja koulutukseltani olen vanhanajan laskentatoimen yo-merkonomi ja olen kouluttautunut vuosien varrella myös datanomiksi. Tilan sukupolvenvaihdoksen jälkeen kului muutama vuosi ennen kuin itse uskalsin ottaa haltuun maatilayrityksen taloushallinnon ja kirjanpidon. Vuosien kuluessa tilikirja vaihtui MikroMikkoon ja Suonentiedon Dos-maatalouskirjanpito-ohjelmaan. Samalla kun omat taidot karttuivat tietokoneen ja kirjanpito-ohjelman parissa, alkoivat ystävät ja tuttavat kysellä, että voisinko auttaa heitä kirjanpidoissa tai opettaa käyttämään tietokoneen taloushallinto-ohjelmaa. Oman toiminimen Maatilayrittäjän Atk-ja Koulutuspalvelu Reija Immonen, perustin vuonna 2002, koska minun toimintaani verottaja ei katsonut maatalouden liitännäiselinkeinoksi ja en saanut ja voinut käyttää tilan y-tunnusta. Nykyäänkin tämä yritysnimi kulkee aputoiminimenäni.

Miten olet päässyt tähän pisteeseen?

Vuodet kuluivat, asiakkaita tuli lisää; paikallisia yrittäjiä, yhdistyksiä, osuuskuntia ja osakeyhtiöitä. Itse en katsonut tarpeelliseksi markkinoida omaa yritystäni enempää, koska lehmätkin vaativat oman osansa päivästä. Vuosi takaperin, kun viimeinenkin lehmä oli lähtenyt tilalta, aloin miettimään, että mitä oikeastaan haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Olin tottunut omiin aikatauluihin, vaikka karjanhoito olikin ollut sitovaa, niin minulla oli kuitenkin ollut koko ajan oma vapaus. Vuoden aikana olin käynyt muutamassa työhaastattelussa ja näiden perusteella aloin miettimään, että onko minusta sittenkään palkkatyöhön? Kuin tilauksesta huomasin Tasekirjailijat ry:n ilmoituksen alkavasta Yritysneuvojan Erikoisammattitutkinto-koulutuksesta. Hieman emmin, kun laitoin sähköpostiviestiä, että voinko ilmoittautua koulutukseen. En osannut arvostaa itseäni ja osaamistani, koska olen vain tällainen maalainen ja kun kirjanpitoasiakkaatkaan eivät ole ”miljoonabisnestä” tekeviä asiakkaita. Pääsin koulutukseen ja jostain se vain tuli sisältä, kun ensimmäisenä päivänä esittelimme itsemme kurssikavereille. Sanoin, että haluan vaihtoehtoiseksi maatilojen neuvontajärjestöksi.  Koulutuksen aikana tämä sama asia laitettiin paperille muiden itselle hyödyllisten asioiden lisäksi. Koulutus oli tällaiselle yksinyrittäjälle ja yksipuurtajalle todella valaiseva. Sitä joutuu päivittäin tekemään kaikenlaista ja yksikään toimistopäivä ei ole samanlainen. Hei, minähän osaan tämän huudahdus, pääsi suustani useamman kerran.

Mikä motivoi sinua yritystoiminnassasi?

 Minua motivoi eniten se, että pystyn päättämään omista aikatauluista. Tilitoimistotyössähän on monia eri päivämääriä, mutta näiden päivien välissä pystyn viettämään omaa-aikaa. Kesällä voin olla huoletta muutaman päivän pois töistä ja vaikka seikkailla lastenlasten kanssa. Puhelin kuitenkin kulkee mukana ja tarpeen vaatiessa pystyn vastamaan todella kiireellisiin asioihin tai sitten vaan yksinkertaisesti vastaan, että olen lomalla. Toinen mikä motivoi, niin asiakkaat. Vaikka asiakkaani ovat ns. pieniä yrittäjiä, niin yhtäkään en vaihtaisi pois. Jokainen on omalla alallaan aivan huippuosaaja ja – yrittäjä. On todella hienoa seurata heidän yritystoimintaansa ja katsoa, miten yritys kehittyy ja on kehittynyt vuosien varrella.

Parhaimmat yritystoimintasi opetukset vuosien varrella?

Yrittäjyys on opettanut minulle kärsivällisyyttä ja nöyryyttä, oli sitten kyse ihmisten tai eläinten kanssa työskentelyssä. Lehmät ovat opettaneet minulle paljon omasta itsestäni ja ilman niitä en olisi minä. Samoja metodeja kuin eläinten kanssa pystyy käyttämään myös ihmisten kanssa ja näitä metodeja käytän edelleen, kun tapaan asiakkaitani. Olen sitä mieltä, että lehmät ovat opettaneet minulle erityisesti asiakastuntemusta. Asiakasta on aina kuunneltava herkällä korvalla. Minulle jokainen asiakas on tärkeä ja yritän auttaa häntä yrittäjätaipaleellaan mahdollisimman hyvin.

Mikä on yrityksesi tulevaisuus? Mitä tavoittelet?

Keväällä 2020 korona sotki monen elämän. Itseäni harmitti eniten hyvän koulutuksen siirtyminen verkko-opinnoiksi, koska kunnon vertaistukea ei korvaa millään. Tilinpäätökset ja veroilmoitukset täyttivät päivät ja samalla tein opintojen projektisuunnitelmaa. Kuin tilauksesta, sähköpostilaatikko kilahti jälleen. Siellä mainostettiin maatalouskirjanpito-ohjelmaan uutta lisäominaisuutta. Vastasin sähköpostiin, mutta en siihen, mitä siellä kysyttiin vaan kirjoitin, että minua kiinnostaisi tämän yhtiön kanssa muunlainen yhteistyö ja mitä minulla olisi heille tarjota. Kohta soi puhelin, kohta soi puhelin toistamiseen ja näin olin sopinut tapaamisen Wikli Group Oy:n kanssa. Wikli Group Oy tarjoaa maatiloille ja yrityksille erilaisia asiantuntijapalveluja. Koska itse olen toiminut pitkään maitotilayrittäjänä ja seurannut maatalouden ja maatilojen kehittymistä, niin minulla on edelleen se tunne, että voisin antaa jotain itseltäni tilojen taloudenhallintaan. Tällä en tarkoita pelkästään kirjanpitopalveluja vaan myös neuvontaa. Taloushallinnon sähköistymisen myötä tilitoimistolle jää enemmän aikaa neuvontatyöhön ja työkään ei ole tänä päivänä sidottu aikaan ja paikkaan. Niinpä solmin yhteistyösopimuksen Wikli Group Oy:n kanssa. Uusien työtehtävien lisäksi halusin sopimuksella turvata myös nykyisten asiakkaitteni selustan. Mikäli minulle sattuisi jotain, sairastuisin tai loukkaantuisin vakavasti, niin työt eivät jäisi tekemättä.

Miten nollaat itsesi?

Parhaiten nollaan itseni tekemättä mitään ihmeellistä. Pidän metsässä liikkumisesta ja varsinkin syksyisin sieniaikaan on mukava samoilla metsässä etsimässä uusia sieniapajia. Lisäksi pidän lukemisesta ja kerran vuoteen pitää neuloa ainakin yhdet villasukat. Matkailu on myös yksi lempiasioistani, uuden näkeminen ja kokeminen, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin on aina mukavaa ja rentouttavaa.

Tahtolauseesi?

Rakkaudesta lajiin. Kaikki yrityksesi taloushallintoja toimistopalvelut samasta osoitteesta, sinua kuunnellen.

Jätä kommenttisi