KasvuStoori – kenkäagentti Zigentti

Olen Saila Ziemann, kenkäagentuuri Zigentin yksinyrittäjä.

Agentuuri sekoitetaan usein maahantuontiin, mutta en ole maahantuoja enkä jälleenmyyjä. Agentin työ on yritysmarkkinointia eli business-to-business -kaupankäyntiä. Suoraan kuluttajille minulta ei löydy myytävää.

Agenttina olen tanskalaisten New Feet Medical Footwear- sekä itävaltalaisten Think!-kenkien yhteyshenkilö Suomessa. Molemmat merkit valmistavat eettisesti ja sosiaalisesti kestäviä jalkineita. Asiakkaitani ovat palvelevat kenkäkaupat, ortopedisiin kenkiin erikoistuneet erikoismyymälät, jalkojenhoitajat sekä jalka- ja fysioterapeutit.

Työni on esitellä ja myydä uudet mallistot sekä huolehtia siitä, että jälleenmyyjilläni riittää myytävää kaikkina vuodenaikoina. Välillä pidämme asiakkaideni luona kenkäesittelypäiviä kuluttajille tai järjestän tuotekoulutuksia henkilökunnalle.

Olen myös asiakkaideni äänitorvi päämiesteni suuntaan. Mallistopalavereissa edustan suomalaista kenkämakua ja pyrin edistämään jälleenmyyjieni toiveita esimerkiksi pitävämmistä talvikenkien pohjista tai suomalaisjalkoihin parhaiten istuvista lesteistä.

Zigentin showroom on Vantaan Fashion Centerissä. Siellä esillä ovat edustamieni kenkämerkkien tulevat mallistot. Asiakkaani saapuvat showroomiin valitsemaan lajitelmiaan. Tuotteet toimitetaan asiakkaille suoraan tehtaiden varastoista.

Yrittäjyys tuli, kun oli tullakseen

Kenkäagentti Zigentti aloitti kesällä 2018. Työ oli tuttua. Edustin samoja kenkämerkkejä jo työskennellessäni useamman vuoden helsinkiläisessä kenkäagentuuri Branded Shoes Ltd:ssa.

Yrittäjyys mahdollistui, kun pitkään alalla ollut työnantajani halusi jättäytyä kenkäbisneksestä pois. Oikeastaan ajauduin yrittäjäksi, kun sain hyvää taustatukea sekä työnantajaltani että edustamiltani kenkämerkeiltä. Päämieheni halusivat minun jatkavan ja minä halusin jatkaa. Lisäksi tietysti kivat asiakkaat rohkaisivat pistämään oman firman pystyyn.

Ja niin se pistettiin. Firman nimi ”Zigentti” keksittiin melko kivuttomasti sukunimen ensimmäisistä kirjaimista – ja tietenkin agentista.

Toki yrittäjyys on ollut minulle kotoa tuttua jo lapsesta saakka. Nuorempana ajattelin, että jatkaisin vanhempieni matkailubisnestä maaseudulla, mutta toisin kävi. Matkailu- ja ravintola-alan opiskelujen jälkeen kaupungin vilske ja kaupan ala veivät voiton. Päätöstä helpotti, että perheyritystä vetää nykyään veli.

Tein vaatteiden, vapaa-ajanvälineiden ja kenkien kanssa kuluttajakauppaa parikymmentä vuotta ennen kuin siirryin tälle kaupankäynnin toiselle puolelle kenkäagentuuriin.

Kenkäagenttina tajusin, miten opettavaisia vuodet kenkäkaupassa olivat olleet. Vanhana myymäläpäällikönä pystyn puhumaan kenkäkauppiaiden kanssa samaa kieltä. Tiedän, miten asiakkaiden ”hinnan pelko”, reklamaatiot tai toimituksessa viivästyvät kenkälaatikot vaikuttavat kenkäkauppojen arkeen. Tiedän myös, että kauppias tekee tulosta ainoastaan ostamalla taitavasti sisään.

Tässä työssä pystyn auttamaan kauppiaita aidosti kokemuksellani. Tarjoan asiakkailleni ratkaisuja, joita he voivat tarjota omille asiakkailleen. Niin se menee.

Kenkiä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa

Olen nyt oikealla alalla, siitä olen varma. Uskon myymiini tuotteisiin ja omaan tekemiseeni. Unelmaduunihan tämä on. Mutta se ei yksin riitä.

Suomessa on poikkeuksellisen vähän kenkäkauppoja, ja ne vähätkin vähenevät entisestään. Trendi on selvä. Valtaosa peruskengistä ostetaan marketeista ja muotikengät netistä.

Samaan aikaan entistä useammalla ja yhä nuoremmalla on jalkaongelmia. Ylipaino, diabetes tai nivelongelmat lisäävät erikoiskenkien tarvetta. Vääjäämättä se alkaa näkyä myös näiden kenkien kysyntänä.

Edustamani kenkämerkit ovat parhaimmillaan kuluttajille, joilla on erityisiä vaatimuksia. Tehtäväni on saada jälleenmyyjät, ja sitä kautta kuluttajat, ymmärtämään laadukkaiden kenkien merkitys hyvinvoinnille. Kenkiä ei pitäisi ostaa pelkästään silmillään, vaan jaloillaan.

Iso osa edustamistani kengistä myydäänkin nykyään jalkaterapeutin tai jalkojenhoitajan hoitoloissa perinteisten kenkäkauppojen sijaan.

Mikä parasta, yhteistyössä huippumukavien jalka-ammattilaisten kanssa opin itsekin jatkuvasti uutta. Salaa haaveilen jalkaterapeuttiopinnoista.

Jätä kommenttisi