KasvuStoori – Katri Kilpiäinen

Minä olen Katri. Vapaa kirjoittaja, luovan alan yrittäjä ja entinen ylisuorittaja.

Kun minulta on kysytty, miksi olen ryhtynyt yrittäjäksi, olen vastannut jotakin tällaista:

”Saan tehdä töitä missä ja milloin haluan.”

”Itsenäisyys on aina sopinut minulle.”

”Nyt saan päättää kaikesta itse ja tehdä asiat minulle sopivalla tavalla.”

Kaikki nämä pitävät paikkansa, ehdottomasti. Ne ovat kuitenkin vain puoli totuutta.

Toinen puoli on se, että alun perin ryhdyin yrittäjäksi siksi, että oli vähän pakko – pakko siksi, etten uskonut kestäväni palkkatyön vaatimuksia.

Muutamaa kuukautta ennen yritykseni perustamista olin jäänyt työttömäksi. Sitä edeltävät neljä vuotta olin ollut määräaikaisten työsopimusten pyörityksessä. Työ tunnetussa mediatalossa – vaikkakin sitten määräaikainen sellainen – oli unelmieni täyttymys. Samalla se oli iso riski, sillä irtisanouduin sen vuoksi vakituisesta työsuhteestani. Siksi tuntui, että minun oli tavalla tai toisella ansaittava paikkani. Se kulutti jaksamiseni loppuun.

Ajattelin, että mitä enemmän puurran, mitä kovemmin teen töitä ja mitä kiireisempi olen, sitä parempi ihminen olen. Ajattelin, että kaiken sen puskemisen ja puurtamisen vastineeksi saan menestystä, arvostusta, hyväksyntää ja kenties myös vakituisen työpaikan. Varsinkin jälkimmäistä toivoin, joten päätin tehdä vähän enemmän ja vähän nopeammin kuin muut. Se oli strategiani kuitata seuraava ja aina seuraava määräaikaisuus.

Ja niin sitten tein.

Sain seuraavan määräaikaisuuden – mutta mitä enemmän tein, sitä enemmän minulta vaadittiin.

Sain seuraavan määräaikaisuuden – mutta koska minulla ei ollut terveitä rajoja enkä uskaltanut kieltäytyä mistään, tekemistä oli koko ajan enemmän.

Lopulta määräaikaisia työsopimuksia oli pinossa yli kymmenen. Siinä sivussa olin juossut itseni henkihieveriin.

Kun määräaikaisesta työsuhteesta ryhdyttiin sitten tekemään vakituista, olin enää varjo entisestä itsestäni. Olin väsynyt, turhautunut, katkeroitunut. Uupunut, joka vuodatti kyyneleitä työterveyslääkärin vastaanotolla.

Ja sitten minua ei valittu vakituiseen työhön.

En tiennyt, mitä tehdä tai mitä edes olisin halunnut tehdä seuraavaksi, joten perustin oman yrityksen. Ehkä yrittäjänä voisin tehdä töitä niin, että se tukisi paremmin jaksamistani?

En tosin tiennyt, mistä saisin asiakkaita. Päädyin tekemään kaikkea mahdollista ja mahdollisimman paljon. Jälleen kerran puskin ja puursin. Ei ollutkaan aikaa toipua uupumuksesta tai keskittyä omaan hyvinvointiin, kuten olin itselleni uskotellut.

Mutta kuten kaikilla meillä, myös minulla oli raja, joka tuli vastaan. Yhtäkkiä tiesin, etten voi enää jatkaa entiseen malliin. Tai jos jatkaisin, menettäisin terveyteni, parisuhteeni ja yritykseni – kaiken.

Ja niin sitten päätin, että minusta tulee uupuneen yrittäjän sijaan hyvinvoiva yrittäjä ja entinen suorittaja. En tehnyt näyttävää hyppyä oravanpyörästä, en irtiottoa tavallisesta arjesta. Sen sijaan hakeuduin psykoterapiaan, hankin itselleni henkilökohtaista valmennusta, opettelin kuuntelemaan kehoani, ja lisäksi työstin lempeästi haitallisia uskomuksiani, toimintatapojani ja ajatusmallejani.

Huh, se on ollut aikamoinen matka se. Ja ei, en suinkaan ole perillä – jos sellaista paikkaa edes on olemassa. Olen kuitenkin tehnyt jo hyvän matkan.

Nyt kirjoitan työkseni. Kirjoittaminen on aina ollut tärkeä osa työtäni, mutta nyt se on työni ainoa osa. Minusta on ihanaa, että saan tehdä työkseni jotain niin kivaa; olen nimittäin ihan pienestä pitäen rakastanut luoda tekstiä.

Toimitan niin henkilöhaastatteluja kuin natiiviartikkeleja. Tärkeintä on, että sanat järjestyvät mielenkiintoisiksi näkökulmiksi, kiinnostaviksi tarinoiksi ja selkeiksi kokonaisuuksiksi.

Asiakkailleni kirjoittamieni tekstien lisäksi kirjoitan hyvinvoinnista Instagram-tililleni, jotta voisin sanoittaa muillekin sen, mitä itse olen kokenut ja mitä olen matkallani oivaltanut. Toivon, että voin näin auttaa muita entisen minäni kaltaisia uupumuksen jalkoihin jääneitä ylisuorittajia. Teen sen kertomalla omaa tarinaani ja kirjoittamalla tekstiksi sen, mitä näen, koen ja tunnen.

Entä voinko jo sanoa olevani entinen suorittaja?

Ainakin sen voin sanoa, että tapani tehdä töitä on nyt erilainen kuin aiemmin. Nyt se on tapa, jolla voin hyvin. Sen sijaan, että yritän tehdä enemmän, keskityn tekemään vähemmän ja oikeita asioita. Sen sijaan, että ahdan kalenterini täyteen, pidän huolen siitä, että se on riittävän tyhjä.

Enää yrittäjyys ei tunnu pakkovalinnalta. Sen sijaan nyt minusta tuntuu siltä, että voin olla juuri sellainen kuin aidosti olen – ilman ylisuorittamista.

https://www.katrikilpiainen.com/

Jätä kommenttisi