Amalias Hem – KasvuStoori

Kuka olet?

Olen Terhi Ahosola, kohta viisikymppinen Turun saariston asukki, koulutukseltani mielenterveyshoitaja. Olen myös kolmen täysi-ikäisen lapsen äiti, hurmaavan Ella-puudelin emäntä sekä ihanan miehen avovaimo…ja pian myös vaimo 🙂
Suurimman osan elämästäni olen asunut Korppoossa mutta Tampere sekä Tukholma ovat myös olleet asuinpaikkojani.

 

Mikä on yrityksesi?

Yritykseni on Lifestyleshop Amalias Hem, kivijalkakauppa Korppoossa, pieni sivuputiikki Nauvossa sekä nyt myös verkkokauppa joka toimittaa tuotteita manner-Suomeen.

 

Miten kaikki alkoi?

Olen aina rakastanut kaikkea kaunista. Vaatteet ja kengät ovat kiehtoneet jo pikkutytöstä ja sisustamisesta innostuin oman kodin myötä. Myös käsillä tekeminen on aina ollut lähellä sydäntä. Kun lapset kasvoivat aloin miettiä omaa yritystä. Ystäväni ja kälyni Virpin kanssa olimme sisutuskauppakierroksella ja silloin sain idean! Perustan Korppooseen lifestylekaupan!

Tiesin toki alusta alkaen, että sijainti Korppoossa on haasteellinen mutta samalla myös täynnä mahdollisuuksia. Päätin aloittaa varovasti…paikalliselta torilta 🙂 Perustin toiminimen keväällä 2008, laitoin yrityksen tilille 800€ ja ostin sillä mm. maitokärryt (joilla kuljetin tuotteet torille), tulostimen laskujen ym. paperien tulostamiseen sekä pikkuruisen erän rautalankaisia sisustusjuttuja. Loput tuotteet ompelin itse, vanhoista pellavista ja pitseistä muuntui essuja ja säilytyspusseja, laventelisydämiä ja tyynyjä. Lisätuloja sain ompelupalvelulla, heti alkuun sain esim. ison vuokramökin verho-ompelun.

 

Miten olet päässyt tähän pisteeseen?

Viisi ensimmäistä vuotta oli yritykseni sivutoiminen, eli olin 70% töissä Korppoon vanhainkodilla, kaikki muu aika menikin sitten Amalias Hemiin. Vuokrasin jo heti ensimmäisenä syksynä liiketilan jonne sekä paikalliset että vapaa-ajan asukkaat ja turistit löysivät pikkuhiljaa. Blogi sekä varsinkin Facebook ja nykyään myös Instagram ovat olleet Amalias Hemin ”elämänlanka”. Koska Korppoossa on vakituisia asukkaita vain n. 700 on kannattavan liiketoiminnan eteen tehtävä töitä ja näyttävä ”ulkomaailmalle”. Sosiaalinen media on siihen täydellinen väline. Tosin en uskalla edes ajatella kuinka monta ”miljoonaa” tuntia olen tehnyt päivityksiä! Mutta mielestäni se on kannattanut. Vuonna 2013 kävin yrittäjän ammattitutkinnon ja sen jälkeen uskalsin sanoa itseni irti vanhainkodin vakityöstä, siitä alkoikin yritykseni kasvu 🙂

Tällä hetkellä työllistän itseni lisäksi yhden kokoaikaisen työntekijän ja kaupan tuotevalikoima on kasvanut hurjasti.

 

Mikä motivoi sinua yritystoiminnassasi?

Tyytyväiset asiakkaat ovat paras motivaattori! Tottakai tilille tulevat eurot innostavat myös 🙂 Varsinkin vaatepuolella olen huomannut kuinka paljon iloa ja hyvää mieltä naiset saavat kauniista ja toimivista asuista. Itselleni mukavat, tyylikkäät vaatteet ovat todella tärkeät niin arjessa kuin juhlassa ja siksi ehkä onkin helppo samaistua asiakkaisiin ja heidän toiveisiinsa. Tänä vuonna olen paneutunut eri vartalomalleihin ja värimaailmoihin ja oppien avulla osannut auttaa asiakkaita paremmin oikeiden vaatteiden valinnassa. Olen myös stailannut paikallisia naisyrittäjiä ja blogissani esitellyt niin heidän toimintaansa kuin puodin vaatevalikoimaa, positiivinen palaute on ollut todella motivoivaa.

 

Parhaimmat yritystoimintasi opetukset vuosien varrella?

Amalias Hemin myötä olen oppinut luottamaan, että kaikki kyllä järjestyy… yrittäjän elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista mutta jos vain jaksaa uskoa niin kaikki aina kääntyy parhain päin. Olen myös ymmärtänyt riskinoton tarpeen kun tehdään bisnestä… aluksi pelkäsin ottaa valikoimiin hintavia tuotteita mutta nyt olen jo rohkeampi, laadukkaille tuotteille kun on kysyntää. Tuotteet valitsen pääsääntöisesti oman mieltymyksen mukaan, olen oppinut, että siten valitut tuotteet saan parhaiten myytyä. Pikkuhiljaa olen myös oppinut ulkoistamaan ja sanomaan myös ei. Ompelutöihin ei ole enää aikoihin riittänyt aikaa mutta nyt olen onneksi löytänyt niihin töihin apurin. Yksi tärkeimmistä opeista on pyrkiä pitämään paperiasiat kunnossa..sitä tosin vielä vähän treenataan 😉

 

Mikä on yrityksesi tulevaisuus? Mitä tavoittelet?

Amalias Hem on mielestäni nyt sellainen josta alkumetreillä haaveilin, ”joka naisen aarreaitta”. Haluan toimia edelleen Korppoossa samalla kehittäen verkkokauppaa. Toivon myös, että yhä useampi nainen löytää putiikin tarjonnan ja saapuu paikan päälle tutustumaan. Kuten jo aiemmin mainitsin antaa sijaintimme myös hyvät mahdollisuudet kasvuun, saaristo houkuttelee yhä useampia ja myös kesäsesongin ulkopuolella. Olisi myös ihanaa jos voisin palkata lisää työntekijöitä, ja ehkä joskus itse hengähtää hieman pidempään.

 

Miten nollaat itsesi?

Koska asun saaristossa on täällä helppo rauhoittua, pelkästään kotiin menemällä saa pulssin laskemaan. Katse kohti merta ja arkihuolet häipyy… Kerran vuodessa pidän pidemmän loman, se sijoittuu yleensä tammi-helmikuulle, silloin on yleensä puodilla rauhallisinta… Tuolloin lennän Aasian lämpöön ukkelini kanssa. Hyvien ystävien seurassa on myös ihana viettää vapaa-aikaa, Korppoossa on hyvä me-henki ja aina löytyy höpötysseuraa esimerkiksi paikallisesta kuppilasta.

 

Tahtolauseesi? ”Sen saa mitä tilaa”

1 kommentti

Jätä kommenttisi

Aila Henttinenkommentoi
09.04.2021 at 10:46

Olet upea nainen. Mielenkiinnolla luin tarinaasi. Kun korona loppuu, tulen katsomaan paikan päälle putiikkiasi.

Jätä kommenttisi