Tsemppiä ja jaksamista

Olemme olleet koronan puristuksissa pari vuotta. Nyt näytti jo siltä, että hiljalleen alamme päästä voitolle koronasta. Tämä ei riittänyt, nyt sota tulee kaikkien iholle. Tilanne on erittäin ahdistava ja raskas. Moni meistä kokee ahdistusta ja surua. Tilanne on tuntunut niin uskomattomalta, että tuntuu kuin näkisi pahaa unta koko ajan. Joka päivä odottaa koska tästä herää. Tilanne on todella raskas, koska kukaan ei tiedä kuinka tämä päättyy. Tilanne tuntuu vain pahenevalta päivä päivältä. Se lisää ahdistusta monella. Tilanne on sen verran lähellä meitä, että on aivan luonnollista sen tuovan ahdistusta elämäämme. Oma ahdistus pitää myös uskaltaa myöntää.

Ylellä on juttu traumaterapeutti Hanna Markukselalta, jossa hän kertoo, että maailmalta tulevat uutiset voivat aiheuttaa jopa kehollisia stressireaktioita. Ne voivat aiheuttaa ihan konkreettisia oireita kuten rintakehän puristumisen tunnetta, sykkeen nousua, kurkun kuristamista, lihasjännitystä, hän kertoo.

Ahdistus voi todellakin tulla päälle, ja ihan huomaamatta. Keskittymiskyky ei säily samalla tavalla. Uutisiakin tuntuu, että on pakko katsoa välillä. Kaikki tämä on aivan luonnollista. On myös luonnollista tuntea pelkoa tässä tilanteessa. Tätä on vaikea ymmärtää, ja siksi se myös aiheuttaa pelkoa. Kukaan tuskin pystyy täysin ymmärtämään tapahtunutta. Sitä ei olisi ikinä osannut kuvitella tapahtuvaksi.

Pelkoa aiheuttaa helposti tilanne, jota ei pysty hallitsemaan. Me emme pysty hallitsemaan tätä tilannetta. Kukaan ei pysty. Siksi pelko on myös monen mielessä.

Mitä sitten voi tehdä helpottaakseen omaa oloa?

  1. Aina voi jättää jotkut uutiset väliin. Jättää katsomatta tai lukematta. Voi yrittää rauhoittua, rentoutua, tehdä jotain muuta.

2. Yksi tärkeimmistä keinoista on lähteä ulos ja mielellään luontoon. Puiden halailukaan ei ole huono idea tässä tilanteessa. Metsä rauhoittaa kummasti. Ulkona saa hengitettyä raitista ilmaa, pää helposti tyhjenee ajatuksista ja olo tuntuu huomattavasti rauhallisemmalta. Kannattaa siis ehdottomasti mennä ulos. Ihan mihin tahansa, ja jos voi liikuntaa harrastaa, niin liikunta myös auttaa kummasti mieltä piristymään.

3. Toinen tärkeä asia on puhuminen. Puhuminen muiden kanssa yleensä auttaa moneen asiaan. Omasta ahdistuksestakin voi puhua. Ei ole yksin, kun juttelee muiden kanssa. Jakaa surun ja ahdistuksen tunnetta.

4. Lukeminen, hyvä kirja, voi auttaa. Musiikin kuuntelu saattaa myös olla hyvä konsti rentoutumiseen. Ahdistunutta oloa voi helpottaa rentoutumalla, rauhoittumalla. Ja oikeanlainen musiikki saattaa olla keino saada mieli ja keho rentoutumaan. Moni tekeminen auttaa. Kunhan se on mielekästä itselle. Jotkut sanovat saunan rentouttavan kehon. Jos se on se konsti niin sitten vain saunaan. Vaikka joka ilta.

5. On keino mikä hyvänsä, niin tässä tilanteessa niitä tarvitaan. Pitää etsiä sellaisia tekemisiä tai olemisia, jotka auttavat jaksamaan ja mieltä rauhoittumaan. Poistamaan stressitilaa ja ahdistusta mielestä. Unohtamaan pieneksi hetkeksi tämän tilanteen kauheuden. Jos ei pysty yhtään tyhjentämään ajatuksiaan, vaan ne alkavat velloa ja ottaa vallan, niin silloin oma stressitilanne saattaa pahentua.

Hae siis keinoja olosi helpottamiseen, jos koet ahdista tilanteesta. Kokeile erilaisia vaihtoehtoja, mikä auttaa sinulle. Täytyy myös muistaa, että toivoa on oltava ja sitä on jaksettava myös pitää yllä.

Lue myös Merja Carlanderin teksti keskiviikolta, pääset tästä tekstiin.

Tuetaan toisiamme ja jaksetaan yhdessä!

Jätä kommenttisi