KasvuStoori – Uusivisio

Kuka olet ja mikä on yrityksesi?

Olen uravalmentaja Anna Rossi ja yritykseni nimi on Uusivisio. Autan työurallaan risteyskohdassa olevia löytämään itselleen oikean suunnan. Kyseeseen voi tulla alanvaihto, uuden työnkuvan muotoutuminen tai uusien opintojen aloittaminen. Sparraan valmennuksiin osallistujia myös käytännön työnhaussa, kuten toimivan CV:n ja työhakemuksen laatimisessa sekä työhaastatteluun valmistautumisessa. Parasta työssäni on, kun saan auttaa ja rohkaista ihmisiä kulkemaan omannäköistään polkua työelämässä. 

Miten kaikki alkoi?

Toimin aiemmin valmentajana eräässä valmennustiimissä, mutta muutama vuosi sitten koin, että oli aika lähteä kokeilemaan omia siipiä, jotta löytäisin juuri ne ihmiset, joita minun on tarkoitus auttaa urallaan ja elämässään eteenpäin. Oman yrityksen perustaminen tarjosi tähän mahdollisuuden.

Miten olet päässyt tähän pisteeseen? Entä mikä motivoi sinua yritystoiminnassasi?

Olen päässyt tähän pisteeseen pitämällä kiinni omaksi kokemastani elämäntehtävästä vastaan tulleista haasteista huolimatta.  Valmennettavien oivallukset ja onnistumiset tuovat minullekin voimaa haastavilla hetkillä. Palkitsevaa on, kun saan kuulla valmennettavan saaneen haluamansa työpaikan ja aloittaneen uudessa, innostavassa työssä. 

Parhaimmat yritystoimintasi opetukset?

Yrittäjänä olen entistä paremmin oppinut erottamaan toisistaan tilanteet, joissa on syytä olla erityisen tarkkaavainen tilanteista, joissa on parempi antaa mennä ja luottaa rohkein mielin tulevaan. Olen myös oppinut, että yhteistyökumppaneita voi ilmaantua yllättäviltä tahoilta, kun vain pitää mielen avoimena. Tärkeää on myös ajankäytön suunnittelu ja kyky sanoa vastaan tuleviin tarjouksiin tarvittaessa myös ei.

Mitä toivot tulevaisuudelta?

Toivon, että saan valmentajana auttaa mahdollisimman monia tunnistamaan omat taitonsa, vahvuutensa ja kiinnostuksen kohteensa sekä löytämään itselleen oikeanlaisen, innostavan työn, jossa oma potentiaali pääsee käyttöön. Toivon myös, että työelämästä löytyy tulevaisuudessa entistä enemmän ymmärrystä ja arvostusta ihmisten tekemille erilaisille ratkaisuille urallaan.

Miten nollaat itsesi?

Menen uimaan, tanssitunnille tai kävelylle luontoon. Toisinaan rentoudun hyvän romaanin parissa.

Yrityksen Uusivisio nettisivut: www.uusivisio.fi

Jätä kommenttisi