KasvuStoori – Potkua Pisnekseen Oy

Olen Tuomas Käyhkö, 51-vuotias moniosaaja ja yrittäjäsielu.

Yrittäjä, toimitusjohtaja ja pääosakas yrityksessä Potkua Pisnekseen Oy.

Koulutuksia ja tutkintoja olen suorittanut elämän varrella useita. Datanomi, tietoliikenneasentaja, hotelli- ja ravintolaesimies, ravintolakokki, taksinkuljettaja, taksiliikenneyrittäjä ja sähköisen markkinoinnin oppisopimus yrittäjille. Kuulostaa hieman levottoman ihmisen touhulta?

Mennään vuoteen 1997. Olin töissä Itä-helsinkiläisessä ravintolassa, jota ryhdyttiin lanseeraamaan isolla budjetilla ja maineikkaan mainostoimiston avulla. Meistä tehtiin julisteita mm. metron seinille ja koko projekti oli todella kiinnostava. Yrittäjyys oli ollut ensimmäisen kerran mielessä jo 90-luvun vaihteessa, jolloin lupasin itselleni, että 30 vuotiaana minulla olisi oma ravintola. Ilman sen enempää osaamista tai taitoja perustin Tuomas Käyhkö tmi toiminimen. Sillä tein markkinointia ja mainonnan suunnittelua. Yhtä asiakasta pitemmälle en päässyt, sillä huomasin nopeasti, että graafisen suunnittelun tekeminen vaatii paljon enemmän kuin ämpärillisen iloa ja energiaa.

Toiminimi jäi kuitenkin laatikkoon odottelemaan tulevia liikeideoita. Seuraava tulikin jo 2003-2004. Silloin aloin rakentamaan pitopalvelutoimintaa osa-aikaisena yrittäjänä ja nimi vaihtui Laivalahden Catering -nimeksi. Sain käännöstoimeksiantoja ja muuta pientä apua vastaan käyttööni tuotantotilat erään helsinkiläisen ravintolan keittiöstä. Ajatus oli, että siitä rakennetaan silloisen vaimoni tulevaa lounasravintolaa tukeva lisämyynti. Ravintolakokkina ja keittiömestarina, en millään luottanut pelkän lounasmyynnin tuovan riittävää toimeentuloa. Kun tuotanto- ja varastotilat olivat kunnossa, hankin vielä pienen määrän astioita, myyntipakkaustavaroita ja tuotantoastioita. Kohderyhmäni olivat perhejuhlat ja yritysten kokous- ja koulutustarjoilut.

Yrityspuolella sain asiakkaaksi suuren mediatalon Itä-Helsingin myyntitoimiston, joka käytti palveluita säännöllisesti. Kirkko ja Kaupunki -lehti osoittautui oivaksi paikaksi hankkia pieniä pitopalvelutilauksia. Ensin tuntui, että kaikki raha menee mainoskuluihin ja niinhän se menikin, mutta sitten huomasin, että vaikka sain mainoksella tilauksen, joka juuri ja juuri kattoi sen kulut, niin sain samalla myös asiakkaan. Asiakkaan, joka tallensi yhteystietoni ja kertoi edelleen yrityksestä sekä tilasi uudelleen. Markkinoinnin voima  alkoi tuntua, kunnes kaikki kaatui avioeroon. Enää ei ollut voimia jatkaa ja koko pointti lounasravintolan pitopalvelusta katosi. Minulla ei ollut intressejä lounasravintolan pyörittämiseen. Toiminimi palasi laatikkoon.

Vuosituhannen vaihteessa olin pikkuhiljaa siirtynyt ravintolasta taksimaailmaan. Aluksi syynä oli burnout keittiömestarina ja siitä toipuessa selvisi, miten voisin tienata kolmanneksen enemmän taksissa, vain ajamalla ihmisiä paikasta toiseen. Tarkoitus ei ollut jäädä sinne, mutta toisin kävi. Catering homman kaaduttua ajelin jonkun aikaa taksia ja päädyin opiskelemaan tietoliikennettä Järvenpäähän. ICT-ala oli kulkenut rinnalla vuodesta 1994, jolloin sain ensimmäisen PC:n. Erilaisten ohjelmointikurssien kautta siis tietoliikenteeseen. Valmistuin 2008 ja olin töissä tunnetussa alan yrityksessä. Luja oma tahto ja jääräpäinen mieli kuitenkin näyttivät jatkosopimukselle keskisormea, kun palkka ei ollut sitä, mitä oli esimiehen kanssa sovittu. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun alkoi tuntua, ettei palkkatyö oikein ole minun luonteelleni sopivaa.

2010-2012 opiskelin lisää tietoliikennettä ja ohjelmointia avoimen AMK:n kursseilla Metropoliassa, kun kesken kaiken sainkin taksilupahakemuksen läpi. 25.02.2011 oli ensimmäinen päivä kokoaikaisena yrittäjänä. Toiminimi muuttui jossain välissä ennen tätä Tuka Palvelut -nimeksi, koska olin jo alkanut tekemään erilaisia toimeksiantoja.

Seuraavana vuonna, kirjanpitäjäni ehdotuksesta ja kannustuksen voimalla, aloin koodaamaan ohjelmistoa taksien provisiopohjaiseen palkanlaskentaan. Häntä työllisti se, kun yrittäjät toimittivat vielä 2010-luvulla palkkalaskelmia ruutupaperille piirrettyinä.

Projekti kesti noin 5 kk, kunnes sain sen tuotantoon. Projekti opetti minulle paljon asioita, mitä ei pidä ohjelmistoprojektissa tehdä. Ryhdyin sen jälkeen kehittämään muitakin yrittäjän apuvälineitä, mutta työntekijätilanne taksissa vaati minulta suurempaa osallistumista päivittäiseen työhön.

Muutama vuosi myöhemmin päätin panostaa taksiin ja ostin tilataksin, jota voisin verkossa markkinoida. Tueksi osallistuin Internetstartti nimellä olleeseen sähköisen markkinoinnin oppisopimukseen. Sain täytettyä hyvin monet aukot osaamisessani ja avasin tilataxi.org nimiset WordPress-sivut. Sivuilla oli yksinkertainen lomake ja kiinteät hinnat Helsingin satamiin ja Lentoasemalle. Markkinoin sivua Google Adwordsissa (nyk. Google Ads) ja sain 1 eurolla keskimäärin 100 € liikevaihtoa. Tämä tosin vaati noin 6 kuukauden mainonnan optimoinnin. Myynti verkkosivujen kautta tuotti noin 20 % lisää liikevaihtoa.

Erilaisten fyysisten ongelmia takia taksin ajaminen alkoi tuntua mahdottomalta. Olin jo vuosia juossut fysioterapiassa, hieronnassa ja lopulta myös kiropraktikolla. Röntgenissä näkyi lievä mutka selkärangassa, ei kuitenkaan skolioosin kokoinen. Vuonna 2019 tein päätöksen myydä taksiliiketoiminnan ja keskittyä ICT-palveluihin ja Digimarkkinointiin yrityksessäni. Tällä kertaa ei osaaminen enää ollut ongelma. Ongelmana oli suuret kuvitelmat, että tyhjästä nousee muutamassa viikossa tuhansien eurojen liikevaihto. Toinen jalka taksituurauksissa ja toinen jalka uuden bisneksen kasvattamisessa ei tuottanut tulosta kummassakaan tapauksessa. Kesällä pääsin Hämeen ammattikorkeakouluun tietojenkäsittelyn tradenomi monimuoto -linjalle. Linja osoittautui erinomaiseksi paikaksi syventää osaamista yrittäjänä ja asiantuntijana.

2021 huhtikuussa perustin Potkua Pisnekseen Oy:n. Ideana on auttaa yrittäjiä alkuun digimarkkinoinnissa sekä tukea kasvua konsultoinnin avulla. Nimi taas syntyi pitkän ja vaikean brainstromin jälkeen, kun seisoin eteisessä ja tuijotin peiliin. Sanoin ääneen peilikuvalle, että jonkun pitäisi potkaista sinua päähän, kun et edes nimeä saa yritykselle. Samalla syntyi lamppu aivojen pimeässä osassa. (En ole väkivallan kannattaja, mutta harrastan kamppailulajeja, joten päähän kyllä on moni potkinut :))

Sain alkumatkalla Aatosgroup Oy:n osakkaaksi jonka omistajasta Petri Graeffesta tuli hallituksen puheenjohtaja, minusta toimitusjohtaja ja oululaisesta ravintola-alan yrittäjästä Harri Ojasesta tuli hallituksen jäsen. Tällä tiimillä, sekä alihankintaverkostollamme olemme saaneet jo kymmenille asiakkaille lisää näkyvyyttä, enemmän myyntiä, ICT-ratkaisuja ja olleet rinnalla kehittämässä liiketoimintaa. Nyt menneet viisi ensimmäistä kuukautta ovat takana, ja toiminta alkaa löytämään omat uomansa.

Olen löytänyt kärsivällisyyden pitkäjänteiseen kehittämiseen ja eteenpäin vievän asenteen. Olemme saaneet paljon positiivista palautetta, minkä määrästä olen iloisesti hieman yllättynyt. Parantamista vielä riittää ja myynti on vasta nyt lähdössä käyntiin. Asiantuntijuuteen perustuvan yrityksen rakentaminen vaatii kärsivällisyyttä, mutta se on myös palkitsevaa. Pidän siitä, että emme ole sidoksissa mihinkään, toimintamme on ketterää ja mukaudumme jokaisen asiakkaan projekteihin sopivan kokoisiksi. Tulevaisuudessa on tarkoitus saada myyntiin myös digitaalisia versioita tuotteistamme. Kasvureittejä on monia, mutta digitaaliset markkinat ovat helposti skaalautuvia ja meille luonnollisin paikka kasvaa.

Nollaaminen on jäänyt melko tarpeettomaksi. Pärjään arjessa hyvin, kun käyn salilla kamppailemassa ja nukun riittävästi. Kesäisin harrastukset laajenevat moottoripyöräilyyn, joka vie minut hetkeksi kokonaan ulos arjesta, vaikka reissuissa onkin läppäri mukana :). Kertaalleen burnoutin kokeneena tiedän, että kun väsymys alkaa vaikuttamaan, niin paras vastaus on lepo. Otan silloin tällöin vapaapäivän, enkä tee edes ruokaa itse. Näitä päiviä on kuitenkin vain muutama vuodessa. Yöunet, tarpeeksi fyysistä treeniä ja irtiotot silloin tällöin riittävät hienosti. Taika on kuitenkin jatkuvassa itsetutkistelussa. Täytyy olla nöyrä oman jaksamisen suhteen. Jos olen esimerkiksi aamulla aivan lopussa edellisestä päivästä, niin lepään lisää ja aloitan työt virkeämpänä. Usein jopa käy niin, että saan lyhyessä ajassa enemmän aikaan kuin väsyneenä koko päivänä.

Liikunta auttaa jaksamaan, minut vei mukanaan taekwondo ja muay thai

Lopuksi vielä yrittäjyyttä harkitseville haluan sanoa omasta kokemuksesta, että yrittäminen on maratoni, ei sadan metrin pikajuoksu. Pikavoittoja saavat harvat, mutta pitkäjänteisellä työllä kaikilla on mahdollisuus menestyä. Autan mielelläni yrittäjiä alkuun markkinoinnissa ja yrittämisessä sekä jo toiminnassa olevia yrityksiä tehostamaan toimintaa ja jaksamaan töissä. Voit varata täysin maksuttoman puolen tunnin konsultaation alla olevasta linkistä.

Maksuton digianalyysi

Potkua Pisnekseen Facebook

Kotisivut

Jätä kommenttisi