KasvuStoori – Mirantik

Kaikki alkoi yhdestä katseesta Hämeenlinnan yössä vuonna 1996. Yhteinen matkamme mieheni kanssa perhe-elämän ja myöhemmin yritystoiminnan tiimoilta alkoi siitä hetkestä.  Vuonna 1999 uusioperheeseemme syntyi Santeri (perheessä oli jo kolme lasta entuudestaan, Lotta, Linda, Aleksi) ja katras täydentyi vielä Miskalla sekä muutamalla lapsenlapsella joitakin vuosia myöhemmin.

Ajatus alanvaihdosta tai oikeammin suuntautuneisuudesta oikealle alalla kyti nuoruudessa mielessäni – olinhan ”antiikkikauppiaiden” tytär ja päättänyt, etten milloinkaan tee vastaavaa työtä.  Kouluttaudun ”normaaliin” työhön, mutta lukuisten opiskeluvuosien jälkeen olin kuin olinkin laittamassa antiikkiliikettä Tampereelle ja niin MIRANTIK sai alkunsa!

Nopeasti liiketoiminta laajentui rakennuspuolelle perustettuamme Rakennusliike Mirantikin, tästä yrityksestä vastuun kantaa mieheni Saku.

Tällä hetkellä myös jälkikasvu osallistuu yritystoimintaan – Santeri on meillä töissä rakennuspuolella, Aleksi taas pitää omaa antiikki/design liikettä Tampereella www.gustadesing.fi

Elämä tuntuu olevan sattumien summa, eikä koskaan pitäisi sanoa; ei koskaan! Silloin mitä todennäköisesti löytää itsensä juuri siitä tilanteesta mihin alun perin ei halunnut, mutta kokee sen silti oikein onnistuneeksi ratkaisuksi. Näin ainakin itselleni on käynyt. Motivaatiota liiketoimintaan saan asiakkaistani, joiden palaute on kullanarvoista ja joiden ansiosta olemme tässä ja nyt!

Vuosien varrella yritystoimintamme on muuttanut muotoaan – lähinnä rakennusalan puolelta eniten, koska alalle on tullut paljon uusia säädöksiä. Mutta uudistusten kautta on myös oppinut paljon uutta.

Yritystoiminta on opettanut pitkää pinnaa/stressin sietokykyä/organisointia, aina ei voi itse tehdä kaikkea, pitää osata delegoida asioita, mutta silti pitää kaikki langat käsissä. Jokainen päivä on erilainen ja aina oppii jotakin uutta.

Tulevaisuudessa koemme olevamme enemmän ”perheyritys”, jakaen vastuuta myös nuoremmille, ohjaten ja opastaen, ajatuksena siirtyä vihdoinkin organisaation johtoon auringon alle… Valossa ja auringossa saan nollattua itseni, kaikki minut tuntevat tietävät rakkauteni kesään, mereen ja valoon, niistä elän ja hengitän!

Tahtolauseeni;

Tervetuloa Kangasalle Antiikkiliike Mirantikiin tai Tampereelle Gusta Designiin – meillä teet löytöjä! Rakennusliike Mirantikiin voit taas olla yhteydessä rakennushankkeissa, autamme mielellämme!

https://www.instagram.com/mirantikantiklifestyle

https://www.instagram.com/rakennusliikemirantik

https://www.instagram.com/gustadesigntre (Aleksin liike)

www.rakennusliikemirantik.fi

www.mirantik.fi

Jätä kommenttisi