KasvuStoori – Josefiinan Aitta

Kuka olet ?

Iris Kosunen. Äiti, yrittäjä ja avopuoliso.

Mikä on yrityksesi?

Yritykseni on Josefiinan aitta, joka sijaitsee Lohjalla tie 25:sen varrella vanhassa sekatavarakaupan varastossa pihapiirissämme. Kesäpuoti  toimii kesäisin kesäkuun alusta elokuun loppuun ja on avoinna viitenä päivänä viikossa. Kesäpuodissa on myynnissä vanhoja tavaroita eri vuosikymmeniltä ja omia sisutustekstiilejäni sekä ihania vaatteita luonnonmateriaaleista.Kesäpuodin ollessa suljettu minulla on oman kodin yhteydessä pieni vaatekauppa, joka on avoinna ympäri vuoden viikonloppuisin. 

Miten kaikki alkoi?

Olen nuorena tyttönä opiskellut työni ohessa vaatteiden ompelua ja tein pitkään kaikki omat vaatteni itse sekä vanhemmalle pojalleni. Olen myös aina rakastanut vanhoja tavaroita. 

Jäin äitini kuoltua pitkästä työsuhteesta pois Yt-neuvotteluiden myötä Soneralta ja etsin suuntaa uudelle. Opiskelin kuitenkin ensin sisustussuunnittelijaksi  ja teinkin niitä töitä vähän aikaa suurelle rakennusyhtiölle. Päätin kuitenkin jatkaa opiskelua ja opiskelin vielä kiinteistövälitysalan ammattitutkinnon. Toimin kiinteistövälittäjänä parisen vuotta . 

Kotimme on ollut aikoinaan tämän alueen enimmäinen sekatavarakauppa 1900-luvun alusta vuoteen 1962. Sen jälkeen täällä toimi kymmenisen vuotta Säästöpankki. Minua on aina kiinnostanut historia ja kuulin erilaisia tarinoita kaupasta ja sen asukkaita. Myös Marsalkka Mannerheim vieraili kaupalla tervehtimässä kyläläisiä, sillä tämä paikka sijaitsi hänen kesähuvilansa matkan varrella Kirkniemen kartanolle. Sain idean jatkaa omalla tavallani kaupan historiaa. Pidin ensin aluksi vain kesäkirppisidealla muutaman viikonloppuna kesäisin auki, missä myin itse valmistamiani käsitöitä ja vanhoja tavaroita. Kun löysin ihanat pellavavaatteet sattuman kautta eräältä matkaltani Euroopasta, se siivitti alun Josefiinan aitan jatkumolle . 

Miten olet päässyt tähän pisteeseen?

Sitkeydellä ja todella kovalla työllä, uskomalla itseeni. Suuri kiitos siitä  kuuluu myös minun ihanille asiakkailleni, jotka ovat löytäneet minun puotini somen kautta tai sanaa kierrättämällä. En voinut aluksi  edes unelmoida, että tänä päivänä pystyn elättämään itseni tällä. Olen oppinut nöyryyden ja kiitollisuuden jo lapsesta asti. Urheilin myös SM- tasolla nuorena, ehkä siitä on ollut apua etten helposti anna periksi. Uskon myös siihen että hyvä kantaa hyvää, millainen olet muille. 

Mummoni motto pätee tänäkin päivänä minulle  ”kun ihminen  on vähään tyytyväinen, ihminen pärjää”.

Mikä motivoi sinua yritystoiminnassasi?

Upeat asiakkaani  ja se että jokainen päivä on erilainen, saan päättää itse asioistani.

Voin myös välillä tehdä ihan  erilaisia asioita työssäni esimerkiksi matkustaa, vaikka se onkin rankkaa välillä sekä ommella sisustustekstiilejäni. Olen myös siivoja, varastomies sekä myyjä. Minulla on monipuolinen työ, ei tule tylsää koskaan.

Parhaimmat yritystoimintasi opetukset

Kun perustin tämän yrityksen minulle naurettiin täällä kylällä ja myös lähipiirissäni riitti epäilijöitä. Ihmisen pitää uskoa itseensä. Liian killti ei myöskään saa olla, vaikka se on minun luonteenpiirteeni, pitää osata pitää puolensa. Pitää osata pitää  itsestään parempaa huolta. Ja on myös pidettävä lomaa välillä.

Mikä on yrityksesi tulevaisuus?

Toivon , että pysyn terveenä ja asiakkaani säilyvät ja tulevat edelleen/jatkossakin tähän erilaiseen pieneen kivijalkakauppaani. Toivon myös että ehtisin ommella enemmän. Ja aina pitää olla unelmia .

Miten nollaat itsesi?

Olemalla kotona. Rakastan kesää. 

Tahtolauseesi?

Se on minun mummoni motto …. Kun ihminen on vähään tyytyväinen niin pärjää.

Lue lisää, Josefiinan Aitan facebook-sivut ja tarkempi sijainti löytyvät täältä https://www.facebook.com/Josefiinanaitta/

Instagram @josefiinanaitta

Kesäpuoti on avoinna 8.6. alkaen keskiviikkkoisin, torstaisin ja perjantaisin klo 11-17.30, lauantaisin klo 11-15 ja sunnuntaisin klo 12-15 elokuun loppuun asti. Muina aikoina vaatepuoti on avoinna vain viikonloppusin la klo 11-14 ja su klo 12-15. Tervetuloa!

3 kommenttia

Jätä kommenttisi

Raija kivilammikommentoi
22.03.2020 at 17:18

Hei, olipa kiva lukea sun kaupan historiaa jne…Nyt vasta sen löysin !
Itselläni on pa-kamp. ollut 21v ja usein olen ajatellut, et pellavavaatteita ois kiva myydä !
Bypias’ on jälleenmyyjiä, ne ovat vain niin kalliita!
Entä nää sun, oisko näis mahdollisesti jälleenmyyjänä toimia?

tarjakommentoi
22.03.2020 at 23:39
– In reply to: Raija kivilammi

Hei laitan viestin Josefiinan aitalle, että katsoo kommenttisi.

Liisa Säyräkommentoi
21.02.2023 at 16:48

Hyvä tarina
Ja mukava kun löytää sen oman jutun.niin sisäinen motivaatio kantaa ja asiat hoituu.
Kivoja laadukkaita vaatteita kaiken ikäisille.
Hyvää jatkoa ja nähdään.t.Liisa

Jätä kommenttisi