KasvuStoori – Hoitola Elo

Kuka olet ja mikä on yrityksesi?

Olen Tanja Peiponen ja Hoitola Elon sydän. Hoitola Elo sijaitsee Jyväskylän kupeessa Tikkakoskella tunnelmallisessa vanhassa kyläkaupassa. Koulutukseltani olen Kosmetologi-ihoterapeutti, Maskeeraaja, Jalkojenhoidon at, Syväkudoshieroja, Reiki-hoitaja, Visualisti, Jomon-Shindo ohjaaja ja Yin-Jooga opettaja. Valmistun tammikuussa 2020 Shiatsuhoitajaksi ja tarkoitus on jatkaa opintoja kiinalaisen lääketieteen parissa ja opiskella Shiatsua diplomiterapeutiksi asti. Meridiaanit ja niiden kautta hoitaminen ovat minulle intohimo. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on minulle sydämen asia ja Hoitola Elossa jokainen asiakas hoidetaan yksilöllisesti ja kiireettömästi. Minulle ekologisuus ja luonnonmukaisuus ovat tärkeitä asiota ja käytän hoidoissani luonnonmukaisia tuotteita. Hoitolatyön lisäksi ohjaan myös hyvinvointi- ja rentoutusryhmiä. Pitkät ja rentouttavat meridiaanivenytykset ovat erikoisjuttuni. Ohjaan myös Shinrin yoku- henkisesti metsäjoogaa, jossa venyttelemme ja rauhoitumme metsässä luontoa kuunnellen ja kunnioitten. 

Miten kaikki alkoi?

Jo opiskeluaikaan minulle oli selvää, että minusta tulee yrittäjä. Perusustin hoitolani heti valmistuttuani kosmetologiksi vuonna 2005. Alkuun hoitola tarjosi vain kosmetologin peruspalveluita, mutta vuosien saatossa aloin ymmärtämään, että olemme paljon enemmän kuin pelkkä pintaa ja aloin opiskelemaan hyvinvointia kokonaisvaltaisemmin. Minulle on ollut erityisen tärkeää kehittää itseäni ja tarjota asiakkailleni palveluita mahdollisimman monipuolisesti.

Miten olet päässyt tähän pisteeseen?

Vuosien yrittäjyys on vaatinut paljon oppimista, kokemuksia, epäonnistumisia ja onnistumisia. Vuonna 2017 pidin pienen tauon yrittäjyydestä, opiskelin ja etsin omaa paikkaani maailmassa. Tämä vuosi oli kaikin puolin opettavainen, koska silloin visioni siitä mitä halusin tehdä kirkastui. Palasin takaisin yrittäjäksi, uudistin hoitolani konseptin ja nyt tiedän mihin suuntaan haluan yrittäjänä ja ihmisenä kasvaa. Olen alkanut loistamaan omaa kirkasta valoani.

Mikä motivoi sinua yritystoiminnassasi?

Suurin motivaattori on tehdä työtä jota rakastaa ja ihanat asiakkaat. Minulle on sydämen asia hoitaa ja auttaa asiakkaitani voimaan paremmin. Haluan auttaa ihmisiä ymmärtämään, ettemme me ole pelkkää pintaa, vaan istahtamalla oman kehon äärelle kuuntelemaan mitä sille kuuluu, opimme paljon itsestämme ja voimme vaikuttaa omaan hyvinvointiimme. 

Parhaimmat yritystoiminnan opetukset vuosien varrella?

  • Usko itseesi ja ole valmis tekemään töitä tavoitteidesi eteen. 
  • Ole oma itsesi ja loista omaa kirkasta valoasi, sillä silloin oikeat ihmiset löytävät luoksesi. 
  • Tee sitä mitä rakastat!

Mikä on yrityksesi tulevaisuus? Mitä tavoittelet?

Haluan jatkaa opintoja, kehittyä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parissa ja tarjota asiakkailleni ja yhteistyökumppaneilleni laajemmin hyvinvoinnin palveluita ja valmennuksia. Hoitolatyön lisäksi haluaisin myös valmentaa ja opettaa enemmän. Uskon lujasti, että pienenkin paikkakunnan yrityksestä on mahdollista kasvaa näkyvämmäksi. Olen myös aina haaveillut kirjoittavani jotakin, joten ehkäpä julkaisen vielä joku päivä hyvinvointiin liittyvän kirjan. Minä uskon vahvasti myös yhteistyön voimaan, joten jos yhteistyökuviot hyvinvoinnin parissa kiinnostavat ottakaa rohkeasti yhteyttä!

Miten nollaat itsesi?

Rakastan liikkua luonnossa ja se on parasta nollausta kiireen keskellä. Tykkään käydä patikoimassa ja retkeilemässä perheeni kanssa. Myöskin rauhalliset venyttelyhetket, hengitysharjoitukset ja meditointi auttavat palautumaan.

Tahtolauseesi?

Tätä oppia jaan paljon ryhmissäni ja ohjauksissa:

Istahda oman kehon äärelle kuuntelemaan mitä sinulle kuuluu!

Hoitola Elon sivut löydät:

www.hoitolaelo.fi

www.instagram/hoitolaelo

Pidän Instagramissa myös blogityylisesti profiilia kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, jonne kaikki ovat erittäin tervetulleita seuraamaan minun polkuani sydämeen!

www.instagram.com/polkusydameen/?hl=fi

Rakkaudella, Tanja

Jätä kommenttisi