KasvuStoori – Di Donna

Olen Anne ja toiminut  yrittäjänä nyt jo reilusti yli kahdeksan vuotta. Minulla on naistenvaateliike Di Donna, jolla on sekä verkkokauppa, www.didonna.fi,  että kivijalkamyymälä Helsingin Kalliossa.

Olin ennen yrittäjyyttäni ihan eri alalla. Minulle kertyi  entisessä työssäni paljon kokemusta esimies- ja kehittämistehtävistä, asiakaspalvelusta, ihmissuhdetyöstä jne. Ne ovatkin olleet tärkeitä juttuja, joista on voinut ammentaa paljon myös yrittäjyyteen. Toisaalta tein entisessäkin työssäni hommat aina yrittäjän asenteella, mutta nyt toki vastuu kaikesta on itsellä.

Yrittäjyyden alkutaipaleella surin kovasti sitä, ettei ollut enää työkavereita, lomat lyhenivät, lauantaista tuli työpäivä jne. Mutta näihinkin tottui vähitellen. Isoin haaste oli kokonaan uuden alan opettelu ja opiskelu. Kävin pukeutumisneuvojakoulutuksen yrittäjyyteni alkutaipaleella. Kyllähän sitä muutaman kerran mietti, että oliko ihan viisasta lähteä hyvästä, vakituisesta virasta tällaiseen epävarmuuteen.

Yrittäjyys oli pitkään haaveissani, mutta se uinui jossain taka-alalla, ruuhkavuosissa, lasten ollessa pieniä. Lasten aikuistuttua oman vaateputiikin unelma alkoi elää. Kun sitten perhekin kannusti lähtemään kohti unelmaa, tein vaikean päätöksen ja sanoin itseni irti virastani ja sillä tiellä nyt ollaan. Monet entiset työkaverit ja tutut eivät voineet käsittää, että tein tällaisen päätöksen. Epäilijöitä siis riitti. Toki heitäkin, jotka kannustivat. Puolisoni tuki on ollut  korvaamattoman arvokasta tällä matkalla. Oman perheen lisäksi siskoni ja ystäväni ovat kannustaneet ja kuunnelleet yrittäjän moninaisia tunnelmia ja kipuiluita.  

Vaatealan yrittäjänä tavoitteenani on tarjota asiakkailleni hyviä, laadukkaita, toimivia, moneen menoon sopivia ja muunneltavia vaatteita sekä asusteita. Di Donnassa myydään monien eri brändien tuotteita ja sen lisäksi minulla on myös jonkin verran omaa maahantuontia, mm. ihania laukkuja, asusteita ja jonkin verran myös vaatteita. Uutuuksia tulee tasaiseen tahtiin ympäri vuoden. Minulle tärkeä arvo on eettisyys, se että tuotteiden taustat ovat kunnossa, niin tuotantoprosessien kuin ihmisten työolojen suhteen.

Minulle on tärkeää tässä työssäni ihmisten kohtaaminen, ystävällisyys, rehellisyys, reiluus ja hyvä palvelu. Teen parhaani, että asiakkaat voisivat olla tyytyväisiä ja hyvillä mielin asioituaan niin myymälässä kuin verkkokaupassa.

Korona pandemian puhkeaminen, ja sen myötä myynnin pysähtyminen, oli valtavan stressin paikka jo muutenkin haastavalla alalla. Vaatealahan on ollut jo pitkään jonkinlaisessa murroksessa jo ennen koronaa. Poikkeusaika kuitenkin haastoi miettimään ja kehittämään uutta. Perustin verkkokaupan ja se oli erittäin viisas päätös, ilman sitä olisin joutunut pistämään putiikin kiinni. Nyt mennään sitten myymälän ja verkkokaupan kanssa eteenpäin. Myynnit eivät ole vieläkään palautuneet aikaan ennen koronaa. Mutta pikkuhiljaa mennään, toivottavasti,  takaisin kohti ”normaalia”, riippuen siitä, mikä se ”normaali” tulee olemaan.

Vaateala on hyvin kilpailtu ala. Kotimaahan on koronan myötä syntynyt verkkokauppoja kuin sieniä sateella, ilmastonmuutos ja sen myötä kierrättäminen on nyt suositumpaa kuin koskaan (joka on sinänsä hyvä ja tärkeä asia), kansainväliset jätti verkkokaupat jylläävät, etätyö jää varmasti ainakin osittain monen työpaikan käytäntöihin, jolloin ihmiset eivät osta välttämättä vaateita entiseen malliin. Nämä kaikki ovat isoja haasteita pienelle vaatekaupalle.

Koko ajan on oltava ajanhermolla, ei voi jäädä laakereilleen lepäämään. Työmäärä on lisääntynyt entisestään, kun kuvioihin on tullut myymälän ohelle verkkokauppa sekä some, jossa on oltava koko ajan, jos mielii pärjätä.  Omat kehittämisalueeni liittyvätkin vahvasti somen ja verkkokaupan kehittämiseen. On innostavaa, kun voi kehittää ja kehittyä ja oppia uutta koko ajan.

Tärkeä opetus matkan varrella tässä yrittäjyydessäni on ollut se, että pitää löytää se oma ”juttu” ja oma tapa tehdä työtään eikä pidä vertailla omaa tekemistään liiaksi muihin. Keskittyminen omaan tekemiseensä oman suunnitelmansa mukaisesti on avain jaksamiseen ja selviytymiseen.

Olen luonteeltani ns. sosiaalinen erakko, tykkään ihmisten kohtaamisesta ja vuorovaikutuksesta, mutta viihdyn sitten vastapainona myös itsekseni.

Tilannekomiikka on yksi minun huumorini lajeista. Kiva ja harmiton huumori piristää päivää. Toisten kustannuksella en naureskele, semmoisesta en tykkää, mutta itselleni ja sattumuksilleni kylläkin.

Koti on minulle todella tärkeä paikka ! Aina kun aikaa löytyy, niin nautin mm. käsitöistä, leipomisesta ja lukemisesta. Liikunta on myös tärkeä juttu ja yksi jaksamiseni keino. Ja joskus ihan vaan laiskottelu tekee hyvää. 

Perheeseeni kuuluu puoliso, ja kolme poikaa, jotka ovat jo aikuisia ja omillaan. Asumme omakotitaloamme kahdestaan puolisoni kanssa. Meillä on kuitenkin lähes joka sunnuntai jokin kokoonpano, tai koko konkkaronkka, läheisiä ruokapöydän äärellä. Sunnuntai onkin minulle usein semmoinen kokkauspäivä, vaikkei siihen nyt koko päivä sentään kulu.  

Työ vie niin suuren osan ajastani, että aikaa ns. omiin juttuihin ei paljoa jää, mutta välillä on kuitenkin pakko pistää työmoodi pois päältä hetkeksi, että palautuu ja jaksaa.

Tahtolauseeni, tai sen tapainen: ”Nyt on näin ” (auttaa asettumaan niihin realiteetteihin, joissa kulloinkin on,  ja siitä lähdetään sitten eteenpäin.

Tervetuloa Di Donnaan!

Verkkokauppa:  www.didonna.fi

Myymälä: Toinen Linja 13, 00530 Helsinki (Kallio)

Insta: @putiikkididonna

Facebook: didonnahelsinki

Jätä kommenttisi