KasvuStoori – Capella Coaching Oy

Kuka olet?

Olen Elina Aalto, helsinkiläinen näyttelijä, puhuja ja esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen valmentaja. Innostun ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta ja rakastan puhumista – muiden kanssa, muille ja itsekseni. Vapaa-ajallani pohdin kissani sielunmaisemaa ja polttelen puita mökkini kamiinassa.

Mikä on yrityksesi?

Yritykseni Capella Coaching Oy tarjoaa esiintymisen, vuorovaikutuksen ja improvisaation valmennuksia, puheita ja luentoja.

Miten kaikki alkoi?

Joskus yksi puhelu voi antaa elämälle uuden, yllättävänkin suunnan. 15 vuotta sitten – ollessani toisen vuoden näyttelijäopiskelija Teatterikorkeakoulussa – sain puhelun vanhalta judokaveriltani (olin menneisyydessäni judoka ja valmentaja). Hän pyysi minua valmentamaan esiintymistaitoja teekkariopiskelijoille Otaniemeen. Ehdotus kuulosti hauskalta ja kokeilun arvoiselta ja päätin rakentaa ensimmäisen valmennuspakettini. Valmennus oli menestys ja huomasin kouluttavani teekkareita vuosi toisensa perään. Muutaman tunnin työpaja kasvoi vuosien varrella moniosaiseksi kurssiksi ja tietotaitoni, osaamiseni ja omat esiintymistaitoni kasvoivat opiskelujen ja kokemuksen myötä. Korkeakoulu muuttui vuonna 2010 Aalto Yliopistoksi, mikä toi minulle opiskelijoita myös taiteen ja kauppatieteen alalta. Eräänä vuonna opiskelijani kysyivät, miksi en tarjoaisi valmennuksiani myös muille ja perustaisi yritystä. Pohdin tätä vuoden päivät ja vuonna 2012 perustin toiminimen, jonka jälkeen myös yritysasiakkaat löysivät minut. Tänä syksynä toiminimi vaihtui oy:ksi ja perustin Capella Coaching Oy:n. Tämänhetkinen arkeni koostuu puoliksi näyttelijäntyöstä ja puoliksi valmennuksista ja puheista. Ja kaikki alkoi tuosta yhdestä puhelusta!

Miten olet päässyt tähän pisteeseen?

Näytteleminen, laulaminen ja esiintyminen ylipäätään oli minulle rakas harrastus, josta tein itselleni ammatin. Ensimmäisten valmennusten kautta huomasin, että esiintymisen lisäksi halusin tutkia vuorovaikutuksen tematiikkaa teatterin ulkopuolella – selvittää, mikä tekee hyvästä puhujasta ja esiintyjästä loistavan ja miten voisimme tulla sujuvammin toimeen toistemme kanssa niin työpaikalla kuin omassa arjessa. Valmennustyö antaa minulle tilaisuuden auttaa muita ihmisiä kehittymään esiintyjinä ja vuorovaikuttajina. Se mahdollistaa oman kokemukseni ja tietotaitoni käyttämisen muiden ihmisten hyväksi ja tyydyttää pohjatonta tiedonjanoani opiskellessani jatkuvasti lisää aiheesta.

Uskon, että intohimoni ihmismieleen ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen on tuonut minut siihen, missä olen nyt. Kun tekee työtä, josta itse syttyy, se näkyy myös työn kädenjäljessä.

Mikä motivoi sinua yritystoiminnassasi?

Ehdottomasti se, kun näen ihmisten ylittävän itsensä! Esiintymisen ja vuorovaikutuksen kehittäminen vaatii uskallusta ja rohkeutta muuttaa omia toimintamalleja. Tämä ei aina ole yksinkertaista, sillä myös ulkomaailma on tottunut näkemään meidät tietynlaisina. Kun muutamme omaa käytöstämme, saatamme saada ympäriltä aluksi negatiivista palautetta – “Sä oot muuttunut! Mikä sua oikein vaivaa?” – muutosvastarinta voi olla kova. Tällöin meillä täytyy olla kirkas tavoite ja päämäärä, joka auttaa meidät läpi tämän kritisoinnin. Hienoja hetkiä ovat myös ne, kun ihminen oivaltaa, että vain hän itse voi mahdollistaa muutoksen. Oivallukset ovat avain muutoksen käynnistämiseen ja olen etuoikeutettu saadessani olla käynnistämässä näitä prosesseja niin monen hienon ihmisen ja yrityksen kanssa.

Parhaimmat yritystoimintasi opetukset vuosien varrella?

Ole utelias, innostu, haasta itseäsi ja kehity. Vaali muutosta – uskalla päästää irti vanhasta ja tarttua uuteen.

Mikä on yrityksesi tulevaisuus? Mitä tavoittelet?

Tällä hetkellä fokuksessa on oman osaamiseni paketoiminen luentoihin, inspiraatiopuheisiin sekä verkkokursseihin (ensimmäinen esiintymistaidon verkkokurssi julkaistaan keväällä 2020!) Viiden vuoden tähtäimellä haluan kouluttaa ja palkata 1-2 valmentajaa yritykseeni, mikä mahdollistaa rakentavan vuorovaikutuksen ilosanoman levittämisen laajemmalla spektrillä ja antaa minulle aikaa keskittyä vielä enemmän puhumiseen ja verkkokurssien rakentamiseen. Näin entistä suurempi määrä ihmisiä saa työkalut esiintymisen ja vuorovaikutuksen kehittämiseen omassa työyhteisössään ja arjessaan ja maailma on taas hitusen verran parempi paikka.

Miten nollaat itsesi?

Parasta tähän on urheilu. Menen kuntosalille, spinning-tunnille, uimaan tai kahden tunnin kävelylenkille rentoutumaan. Hiki valuu, syke nousee ja hengitys tihenee, mutta päänsisäinen maailma rauhoittuu ja on vaan se hetki ja liike. Ihanaa! Toinen loistava tapa rentoutua on ottaa kirja käteen ja upota toiseen maailmaan – olin tämän taidon jo melkein kadottanut tässä älypuhelimien ja suoratoistopalveluiden sekamelskassa. Itse asiassa – paras tapa nollata itsensä taitaakin olla älypuhelimen, tietokoneen ja television sulkeminen!

Tahtolauseesi?

Olen tahtolauseiden suurkuluttaja! Saatan aloittaa päiväni googlaamalla erilaisia energisoivia aforismeja ja napata niistä yhden päivän teemoihin sopivan. Joskus kirjoitan sen paperille, jota kuljetan mukanani, joskus nappaan siitä kuvan taustakuvakseni puhelimeen. Olen myös kiikuttanut näitä lappuja ystävilleni, jos olen löytänyt jonkun juuri heille sopivan. Valitsenkin tähän nyt lauseen, joka puhuttelee minua tänään tätä tekstiä kirjoittaessani ja kuvaa kauniisti ajatusta uuden löytämisestä, itsensä haastamisesta ja muutoksesta:

Never stop experimenting.

Kuvat: Henni Hyvärinen

Jätä kommenttisi