Uskallatko ajatella isommin tavoitettasi tai unelmaasi?

19 lokakuun, 2025

Tavoitteiden ja unelmien toteuttamiseen tarvitaan haaveilua, innostusta ja motivaatiota. Moni tarina jää jatkumatta tai jatkuu turhan pienimuotoisena, kun ei aina ole ehkä rohkeutta lähteä ajattelemaan isommin. Viime aikoina on moni suomalainen yritystarina loppunut. Varsinkin vaatepuolella on jouduttu pistämään yrityksiä alas. Aina löytyy kuitenkin niitä menestystarinoita. Näistä hyvä esimerkki on nyt julkisuudessakin medioissa ollut by Pias. Onko yrittäjä osannut ajatella riittävän isosti? Kasvun perusteella näyttäisi siltä, että on uskaltanut.

Tuollaisen menestystarinan rakentaminen vaatii uskallusta ja rohkeutta. Minusta myös vähän ideoiden hulluutta, mutta tällä en tarkoita tätä kyseistä yrittäjää. Yleensä ottaen pitää olla uskallusta hulluihinkin ideoihin. Yksinään kuitenkaan rohkeus ja uskallus ei riitä. Perusasiat pitää tehdä hyvin. Liiketoiminta on rakennettava siten, että sillä on jatkuvuutta. Asiakaskuntaa on jaksettava kasvattaa koko ajan. On myös synnytettävä uusia tuotteita tai palveluita. On pysyttävä ajan hengessä mukana tai mielellään vähän edellä. On myös uskallettava rohkeasti kokeilla ideoita, tuotteita ja palveluita. Hylättävä ne mitkä ei toimi ja vastaavasti lähdettävä kehittämään niitä mitkä toimii. Ei voi olla korostamatta asiakkaiden näkökulman huomioimista. Jos et tiedä kiinnostaako joku, mene sinne missä on potentiaalisia asiakkaita/käyttäjiä ja kysy heiltä. Kysy riittävän isolta joukolta niin saat melko varmasti vastauksen.

Ei riitä, että kehittää hyviä tuotteita, on myös rakennettava tuotanto, myynti ja kiinnostus. Ilman toimivia kanavia ei ole markkinoita. Ilman ostavaa asiakaskuntaa ei ole myyntiä. Kiinnostusta on pidettävä yllä, on näyttävä, oltava esillä ja tehtävä töitä asiakkaiden eteen. Helppoa se ei siis ole, mutta hyvillä tuotteilla tai palveluilla on aina mahdollista saavuttaa asiakkaiden kiinnostus. Ei ne pelifirmatkaan tyhjästä rakenna miljooniansa ja taas miljoonia. Ne kehittävät asiakkaita koukuttavan ja kiinnostavan pelin. Valitsevat kanavat, näkyvät ja saavat asiakkaat käyttämään eli pelaamaan peliä. Kun päästään tarpeeksi laajoille markkinoille pienestä purosta alkaa kehittyä laaja alainen virtaava koski, joka vain jatkaa virtaamista.

On myös uskallettava ajatella omaa tavoitetta

Tavoitteetkaan eivät toteudu, jos ei tiedä mitä tavoittelee. Tavoite on puettava sanoiksi tai kuviksi. Uskallettava kertoa itselleen mitä haluaa. Ilman että tietää mitä oikeasti haluaa tavoitella, ei ole mahdollista lähteä toteutuksen tielle. Tavoite saattaa askarrella aivoissa pitkäänkin, mutta sen eteen ei lähdetä tekemään mitään konkreettista. Ei uskalleta lähteä tavoittelemaan haluamaansa asiaa. On se sitten mikä tahansa.

Ota siis ensimmäisenä kynä ja paperi tai kone ja näppäimistö esille. Ala kirjoittaa tavoitettasi paperille. Kerro itsellesi mitä haluat. Mieti minkäkokoisena haluat sen tai millaisena sen haluat. Päätä yksi asia ensin mitä pitää tehdä eli mistä aloittaa. Kun saat tavoitteen oikeasti paperille, sinun on helpompi ratkaista se ensimmäinen askel mitä tehdä. Kun se eka askel on paperilla, siirrä se aikatauluusi ja aloita siitä. Kyllä sieltä sitten tulee se toinen ja kolmas, mutta aloittaminen on se joka on ensin tehtävä.

Ei tarvitse yrittääkään tehdä kaikkea heti. Askel kerrallaan etenet varmasti. Lue muiden menestystarinoita ja usko itseesi. Käy katsomassa täältä meidän julkaisemia yrittäjän KasvuStooreja. Niistä näet miten moni on tavoitellut haluamaansa asiaa ja toteuttanut sen. Uskalla sinäkin toteuttaa, on tavoitteesi sitten mikä tahansa. Eikä aina tarvitse olla mikään suuri tavoite, se voi olla ihan pikku juttu mitä haluat tehdä tai viedä eteenpäin.

  1. Uskalla haaveilla, unelmoida ja laatia itsellesi tavoite
  2. Uskalla aloittaa, ota ensimmäinen askel
  3. Siirrä se eka askel aikatauluusi ja lähde etenemään
  4. Aloita näistä kolmesta kohdasta ja huomaat lähteväsi kohti omaa haluamaasi tavoitetta.
  5. Siitä on helppo jatkaa, kun eka askel on saavutettu, laadi seuraava ja seuraava, ennen kuin huomaatkaan olet edennyt ja tavoitteesi toteutuminen lähestyy.

 

Lopeta aikominen, aloita tekeminen!

 

Saatat pitää myös…

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *