Vieraskynä – Ovi maailman suurimpaan kauppakeskukseen on kädessäsi

Kauppakeskuksen valikoima on huikea. Tarjolla on kaikkea maan ja taivaan välillä. Mitä ikinä etsitkään, täältä se löytyy. Koskaan aikaisemmin ei ole ollut missään tällaista valikoimaa tuotteita ja palveluita tarjolla. Ovi tähän kauppakeskukseen on todellakin kädessäsi suurimman osan ajastasi. Aivan! Ovi on tietysti älypuhelin ja kauppakeskus on verkko, jossa me vietämme paljon aikaamme joka päivä. Oletko tullut ajatelleeksi asiaa näin?

Kuinka usein sinä käyt tässä kauppakeskuksessa? Muuttuiko käyntisi koronan aikana tai seurauksena?

Eri tutkimusten mukaan korona-aika on kasvattanut verkkokauppojen kasvua merkittävästi ympäri maailmaa ja myös Suomessa. Kun pandemia sulki lähes kaiken, monien ihmisten ja yritysten oli pakko tehdä valtava digiloikka ja opeteltava ostamaan ja myymään verkossa. Joskus, ehkä vähän ajatuksen tasolla aloitettu suunnitelma oman verkkokaupan tai -sivuston perustamisesta muuttuikin yllättäen kiireelliseksi projektiksi, kun toimeentulo oli äkkiä vaakalaudalla.

Verkon mahdollisuudet ovat houkuttelevat, mutta niiden saavuttaminen ei ole automaattista eikä ihan helppoakaan. Tämän ovat uudet ja vanhatkin verkon toimijat saattaneet huomata.

Miten pääsisin näkyviin kauppakeskuksessa?

Hyvän suunnittelun tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. On tärkeää pysähtyä miettimään jo alkuvaiheessa vastauksia moniin tärkeisiin kysymyksiin:

– Mikä on tavoitteeni? Mitä haluan saavuttaa?

– Mitä myyn ja kenelle? Kuka on ihanneasiakkaani?

– Miksi ihanneasiakas ostaisi juuri minulta? Mitkä ovat kilpailuvalttini?

– Mihin ihanneasiakkaan polttavaan tarpeeseen tuotteeni tai palveluni on ratkaisu?

– Ketkä ovat kilpailijoitani? Miten eroan heistä?

– Mistä ja miten saan paljon kävijöitä kauppaani tai sivustolleni?

– Mikä on toiminta-alueeni? Mihin rajaan sen?

Oikotietä ei ole

Nämä kysymykset ovat vain esimerkkejä aivan alkuvaiheen suunnittelusta. Kysymyksiä, mietittävää ja suunniteltavaa on paljon, paljon enemmän. Nämä kysymykset ovat kuitenkin niin tärkeitä, että näitä ei voi ohittaa eikä kannata edetä ennen kuin vastaukset näihin ovat kristallin kirkkaat.

Suunniteltua, jatkuvaa työtä

Verkossa myymisen käynnistäminen vaatii hyviä ideoita, huolellista suunnittelua, tavoitteiden asettamista, tutkimista ja analysointia ja yhtä kovaa työtä kuin myyminen missä tahansa. Kun alkuun pääsee, perusasiat ovat kunnossa ja markkinointi on hyvin suunniteltu ja toteutuksessa, voi päästä vähän helpommalla, mutta jatkuvaa työtä on tehtävä menestyksen eteen tämän päivän suuressa kauppakeskuksessa.

Kokemuksia kaupankäynnistä verkossa? Onko nuo yllä mainitut kysymykset mietittynä?

Marja Hawas

Digital Marketing Strategist

Tuotekehitystyön ja palvelumuotoilun opiskelija

www.linkedin.com/in/marjahawas

1 kommentti

Jätä kommenttisi

Tassu Sinervokommentoi
23.09.2021 at 15:15

Marja puhuu niin totta! Oman yritykseni täyttäessä pian neljä vuotta huomaan, että juuri noita samoja kysymyksiä on hyvä pysähtyä pohtimaan aika ajoin. Suuntaa tarkistaessa saattaa huomata roikattavansa mukanaan myös jotain turhaa, joka vie vain aikaa, mutta ei tuota mitään. Ilman selkeitä päämääriä ja etappien tarkistamista, ei kokonaisuus pysy kasassa. Jämäköillä linjauksilla suunta on kirkas ja asiakkaidenkin on helpompi ymmärtää, mitä erityisen hyvää he voivat yritykseltäni odottaa.

Jätä kommenttisi