– Onneksi se oli vain orava, sanoi Seppo. – Kannattaa tehdä kuitenkin työtapaturmailmoitus, jos tulee seuraamuksia. Se tehdään verkossa esimiehen kanssa.

Vilkaisin esimiestäni Eeroa, joka käveli meistä ensimmäisenä, turvallisen välimatkan päässä muista, ja potki pikkukiviä turhautuneen oloisena.

­– Ei taida kannattaa, sanoin. Tyky-päivä oli lopuillaan, olimme palaamassa laavulta autoille. Katsoin kättäni. Ranteessa oli tuskin huomattava hampaan jälki, eikä ihoa ollut paljoa rikki. Halusin vain kotiin.

Seuraavan viikon aikana unohdin tapauksen, vaikka huomasinkin joskus hajamielisesti raapivani puremakohtaa. Töissä oli kiire talousarvion kanssa, enkä töiden jälkeen ehtinyt muuta kuin vähän puuhastella pihalla. Olin alkanut kerätä tonttini vieressä olevasta metsästä käpyjä, ja minulla oli niitä sunnuntai-iltapäivään mennessä jo monta säkillistä. Otin selfien itsestäni tyytyväisenä käpyjeni kanssa ja laitoin siskolle viestin, jos hän haluaisi tulla hakemaan käpyjä talven varalle.

Illalla siskoni ajoi pihaan. Halasimme, ja hän katsoi minua pitkään. – Mitä ihmettä sinun etuhampaillesi on tapahtunut? Ne näyttivät hassuilta jo siinä kuvassa, mutta ajattelin, että se johtui kuvakulmasta.

Kaivoin puhelimen esiin ja katsoin lähettämääni kuvaa. Voi kauhistus! Etuhampaani olivat ainakin puoli senttiä muita hampaita pidemmät. Koitin niitä kielelläni, totta se oli! Ilmankos omenan syöminen oli tuntunut vähän oudolta.

– Voisiko se olla, että ikenet ovat vetäytyneet? kysyi siskoni huolissaan. – Tilaat maanantaina hammaslääkärin, kai ne saa hiottua tai jotain. Mutta ne kävyt, voisin kyllä ottaa pari säkkiä, laitan kuistille koristeeksi.

Lähdin hakemaan käpysäkkejä, mutta yhtäkkiä en muistanut, mihin ne olen laittanut. Seisoin avuttomana keskellä pihaa ja katselin ympärilleni. Olinko jemmannut ne puuvajaan? Olinko jättänyt osan metsään? Olin varma, että olin varastoinut ne johonkin, mutta en pystynyt muistamaan, minne.

Lupasin viedä säkit siskolleni heti kun löydän ne. Menin sisään ja syödä rouskutin ison annoksen mysliä. Häntäluuta särki niin, että otin särkylääkkeen ja menin nukkumaan. Käperryin kerälle ja nukuin makeasti vuoteellani aamuun asti.

Kun herätyskello soi, rapsautin sen pikku kynsilläni kiinni ja nousin virkeänä. Häntäluu oli edelleen arka, joten laitoin ylleni väljän mekon. Olisin luultavasti voinut pitää sairauslomapäivän, en voinut kuvitellakaan istumista, mutta tunsin oloni muuten ahkeraksi ja puuhakkaaksi. Toimistolla valmistelin kokousta, printtasin, kopioin ja niittasin. Rapistelin kopiohuoneessa ahkerasti niin, että sain kaiken valmiiksi puoleenpäivään mennessä. Minulle jäi vielä aikaa järjestellä toimistotarvikekaappi. Olin lykännyt sen siivoamista liian pitkään. Onneksi meillä oli hankittuna hyvä talvivarasto tarpeellisia tarvikkeita.

Kun kokous oli alkamassa, esimieheni Eero tuli sisään tuiman näköisenä. Nyin hermostuneena hameen helmaa takaa alemmas, se tuntui nousevan ylös kuin itsestään.

 – Ymmärrän, että joskus pitää tehdä jekkuja, mutta kuka kumma on piilottanut kaikki toimistotarvikkeet? Hän tuijotti kokoustarjoiluja tyrmistyneenä.  – Ja kuka helvetti on jo ehtinyt tyhjentää pähkinäkulhon? Hän kohotti katseensa minuun.  –  Ja luojan tähden Elina, mitä sinun hameesi alta tursuaa?

Naksutin kiihkeästi kielelläni ja loikin naistenhuoneeseen. Peilistä minua katsoi kauhistunut nököhampainen, ruskeasilmäinen olento, jonka takana hehkui punaisena tuuhea, komea häntä. Katsoin Serla-paketin oravankuvaa, omaa kuvaani peilistä, uudelleen Serla-oravaa, enkä nähnyt meissä mitään eroa.

Kun palasin naistenhuoneesta, Seppo kohotti katseensa ja pudisti päätään. – Olisi kannattanut tehdä se työtapaturmailmoitus, hän sanoi.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

”Viran puolesta ja palkkaa vastaan” kolumnistimme LiisaN työskentelee erään pirkanmaalaisen kunnan sivistystoimen hallinnossa. Hän tykkää sekä kokeilla että suunnitella ja heittäytyä virkamiehen arjesta kohti luovaa ja tutkivaa elämää ja arjen havainnointia.

Artikkeli Viran puolesta ja palkkaa vastaan – Tyky-päivänä tapahtui jotain kummaa julkaistiin ensimmäisen kerran KasvuStoori.